Buffon, ansaitsit enemmän!

buffon

Eilen lepopäivä. Tuntuu kyllä, että keuhkot alkavat olla aika huonossa kunnossa, kun kävelin kaksi kerrosta rappusia Forumin kauppakeskuksessa ja se tuntui sekä jaloissa että alkoi huimata tai siis tämä johtuu kaikki viruksesta tuolla hengitysteissä, mutta tilanne ei ole hyvä. Niinpä katsoin sen sijaan lätkää. HIFK ei pelannut kovinkaan hyvää matsia, mutta häviö tuli lopulta kuitenkin jatkoajalla aika karmealla tavalla typerän virheen seurauksena.

Myöhemmin illalla tapahtui jotain paljon karmeampaa ja surullisempaa. Tätä en kuitenkaan itse henkilökohtaisesti nähnyt, koska ei ole televisiossa internetiä, enkä ole tilannut sellaista kaapelitelevision kanavapakettia, joka keskiviikon CL-pelejä näyttäisi. Niinpä olemme jälleen kerran koosteiden varassa. Joka tapauksessa Estadio Santiago Bernabéulla kohtasivat kotijoukkue Real Madrid ja vierailija Juventus. Pääosaan nousivat erotuomari ja Gigi Buffon.

Itselläni on valtavan suuri kunnioitus Buffonia kohtaan. Vaikka olen pitänyt enemmän meidän oman joukkueen maalivahdeista Kahnista ja Neuerista, niin täytyy myöntää, että Buffon on ensinnäkin ollut pitkän uransa aikana jatkuvasti yksi maailman parhaista maalivahdeista, joinain vuosina jopa paras. Toiseksi hän elää todella suurella tunteella noissa otteluissa. Jokainen varmasti muistaa millaisella antaumuksella hän lauloi kansallislaulun maaotteluita ennen. Dov’è la vittoria… siam pronti alla morte... Hän on laulanut myöskin Juventuksen hymniä ennen otteluita ja voitonjuhlissa fanikatsomon edessä. Hänestä huokuu se ylpeys seuraa ja maataan kohtaan. Jokainen muistaa varmasti haastattelun muutaman kuukauden takaa, jossa Buffon itki, kun Italia ei selviytynyt mm-kisoihin, vaan putosi jatkokarsinnassa Ruotsia vastaan ja Buffon ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa tai vastaavasti sen kirjeen, minkä hän julkaisi sosiaalisessa mediassa sydänpysähdykseen hotellihuoneessa nukkuessaan kuolleelle Fiorentinan kapteenille joku aika sitten. Gigi Buffon on tunteella elävä suuri, erittäin harvinaislaatuinen ihminen jalkapallon parissa, joka ei hylännyt seuraansa edes silloin, kun se sopupeliskandaalissa pudotettiin sarjaporrasta alemmas. Hän olisi päässyt mihin tahansa seuraan maailmassa, mutta pysyi silloinkin uskollisena La vecchia Signoralle.

buffon2.JPG

Eilen miehen ura Mestareiden liigassa taisi päättyä ja millä tavalla! Kukaan ei ansaitse tuollaisia jäähyväisiä, ei varsinkaan Buffon. Ensimmäinen osaottelu Torinossa oli eriskummallinen. Juve hallitsi, mutta Real teki maalit. Mikään ei ikään kuin onnistunut Juvelta ja kun Dybala meni ottamaan vielä punaisen toisen varoituksen myötä (ensimmäinen varoitus oli tullut typerästi suunsoitosta), niin peli näytti menetetyltä, joukkue luovuttaneelta. Sitten tuli vielä 0-3, jolloin peli tuntui olevan selvä ja toinen osaottelu muodollisuus. Ihan viime hetkillä Juvella oli vielä pari mahdollisuutta saada kavennus aikaan, mutta kuten sanottua, sinä iltana mikään ei onnistunut, joten loppunumeroiksi jäi 0-3, eikä 1-3. Kaiken piti olla selvää.

Dybala oli eilen siis pelikiellossa ja totuuden nimessä hän oli muutenkin ollut minusta huono ekassa osassa. Paikat tulivat lähinnä Higuainille, mutta tämä ei ollut tehokas. Nyt tilalle oli otettu Super Mario eli Mandzukic, jossa se on hyvä puoli, että mies on paitsi hyvä pääpelaaja, niin myöskin puolustussuuntaan erinomainen. Eikä kauaa mennytkään, kun pallo oli pömpelissä ja Mario iski maalin. Sitten hän teki vielä toisen ensimmäisellä jaksolla. 60 minuutin kohdalla Juve iski jo 0-3, jolloin yhteismaalit olivat tasan. Jatkoaika häämötti. Ajassa 90+3 Real Madridin pelaaja kuitenkin kaatui rangaistusalueella tilanteessa, jossa hän oli menossa maalin eteen syötettyyn palloon ja tuomari näytti palloa pilkulle. Väitettiin, että Mehdi Benatia olisi työntänyt häntä. Buffon protestoi tilannetta erotuomarille ja sai välittömästi suoran punaisen. Siis ei niin, että suunsoitosta olisi varoitettu keltaisella, eikä niin, että olisi ollut joku pitkä keskustelu siinä taustalla tai että pelaaja olisi käynyt käsiksi tuomariin (kuten Moisander kävi Islannissa, eikä lentänyt ulos), vaan muutama sana, jonka jälkeen välittömästi käsi taskulle ja punainen. La Gazzetta dello Sportin mukaan Buffon olisi sanonut mene helvettiin.

Olen katsonut tuon tilanteen muutaman kerran ja olen sitä mieltä, että se ei ollut rankkari. Ymmärrän toki, että joku voi antaa siitä rankkarin, mutten ymmärrä, että pilkku annetaan tuossa tilanteessa. Käytettävissä ei ole ollut jokaista kuvakulmaa, mutta minusta Benatia ei työnnä, vaan pelaa palloa. Pelaaja kaatui, mutta se ei ollut rankkarin arvoinen tilanne – ainakaan tässä tilanteessa. Se oli hyvin kyseenalainen tilanne ja kun on kyseenalainen, niin kuka tuomari haluaa ottaa ratkaisijan roolia lisäajan viime hetkillä. Tuossa Buffon oli haastattelussa aivan oikeassa. Tuollaisessa tilanteessa pitää olla aivan selvä tilanne. Buffon sanoi, että siellä on maailman parhaat pelaajat pelaamassa ja tuomari, jolla on sydämen tilalla roskakori, ei hallitse tilannetta. Hän lisäsi muistaakseni vielä, että jos kestä tollaista paikkaa, niin pitäisi istua katsomossa perheensä kanssa syömässä perunalastuja.

buffon3

Katsoin ESPN:n studiokeskustelun ottelun jälkeen, jossa otettiin esille seikka, että tuo punainen kortti osoitti sen, että kyseessä on huono, epävarma tuomari, jolla ei auktoriteetti riitä ja lisättiin, että hän antoi punaisen, koska oli saanut kritiikkiä siitä, ettei ollut aikanaan ajanut ulos Joe Hartia. Selvitin tilanteen ja 2014 oli tapahtunut Valioliigassa tilanne, jossa Man Cityn silloinen veskari Joe Hart oli puskenut pään yhteen tämän tuomarin kanssa, eikä ollut lentänyt ulos. Katsoin myös, että tämä tuomari on poikkeuksellisen nuori oikeudenjakaja, vain 33-vuotias, jolla on toki pitkä ura takanaan, sillä hän on toiminut tyyliin koko ikänsä erotuomarina. Buffonia nuoremman klopin itseluottamus siis saattoi todellakin olla tiukalla karismaattisen Gigin edessä. Tilanne oli siis sellainen, että pelaaja oli erotuomaria vanhempi.

Netissä löytyneistä edestäpäin otetuista kuvista näkyi myös, että tämä erotuomari on erityisen vittumaisen näköinen. Sellainen oikea pikkunilkki, josta ei näy mitään sympaattisuutta, eikä huumoria. Ei pelkästään kuiva englantilainen, vaan aloin miettiä, että siinä olemuksessa täytyy olla jotain muuta. Aavistin työläistaustaa. Halusin selvittää, mistä hän on kotoisin. Selvisi, että hänen kotipaikkansa on Ashington lähellä Newcastlea. Tuo paikkakunta on ollut aikanaan hiilikaivostoiminnan keskus ja mitä ilmeisemmin sittemmin hiipunut. En nyt lähde tässä laulamaan Loretta Lynnin Coal Miner’s Daughteria, mutta jos tämän erotuomarin joskus livenä tapaan, niin saatan kyllä niin tehdä, sillä minusta hän on ilmiselvä hiilikaivostyöläisen tytär – ainakin olemukseltaan. Ashingtonissa on muuten 27764 asukasta tai oli ainakin 2011 (lienee siitäkin hiipunut) eli kämäinen käpykylä. Minusta tuli heti mieleen, että onko tämä Englannin Imatra? Jodlaaja on nimittäin kertonut blogissaan, että ”peräperperin teuvohakkarainen” olisi Imatralta ja tässähän on hyvin samankaltainen heppu kyseessä tämän erotuomarin muodossa, joten oli pakko tarkistaa asia. Wikipedian mukaan 31.8.2017 Imatralla asui 27357 henkilöä eli jos oletetaan Ashingtonin hieman hiipuneen, niin ne ovat oikeasti täsmälleen samankokoiset kunnat väkiluvultaan. Ei ihme, jos molemmilla äijillä on samat elkeet ja olemus.

Tämä eilinen ikävä insidentti ei himmennä Gigi Buffonin valokehää, pikemminkin päinvastoin. Hän olisi ansainnut paljon enemmän. Nyt vain hiilikaivostyöläisen tytär oli toista mieltä. Lopetan tämän postauksen Gigi Buffonin omiin sanoihin ja täytyy kyllä myöntää, että vaikka tämä ei ollut koko uran viimeinen ottelu, niin kyllä itselläni tuli punaisesta kortista mieleen heti Zidane:

”How do I imagine my last ever game? Maybe I’ll go out like [Zinedine] Zidane, headbutting someone on the pitch!”

Mainokset