Boston – will America win?

baltsubostonHyvät naiset ja herrat, nyt on aika. Boston-lippis esiin ja on aika kirjoittaa Boston-ennakko amerikkalaisesta näkökulmasta. Will America win or not? On houkuttelevaa ajatella, ettei nähtäisi Kenian, Etiopian jne. dominanssia. Toisaalta sitä miettii kuinka realistista se on. Joka tapauksessa toivon, että nähtäisiin menestystä muiden kuin noiden voittoja kahmivien itä-afrikkalaisten urheilijoiden toimesta.

Niinpä olen valinnut nyt vain amerikkalaisia urheilijoita seurantaan. Tähän viisikkoon kuuluu kaksi miestä ja kolme naista. Aloitetaan naisista.

Shalane Flanagan

36-vuotias Boulderissa, Coloradossa syntynyt Flanagan oli syksyllä 40-vuoteen ensimmäinen amerikkalainen nainen, joka voitti New Yorkin maratonin. Hän sanoi, että jos tulee suurvoitto, niin se voi olla viimeinen kilpailu hänelle. Niin ei käynyt, sillä vaikka voitto tuli, niin Shalane on kasvanut Bostonin tienoilla ja haluaa nimen omaan pärjätä tuossa legendaarisessa kisassa. Shalane asuu Portlandissa, Oregonissa ja edustaa Bowerman Track Clubia. Niinpä hän on luonnollisesti Niken sopimusurheilija ja todellinen Vaporfly 4% -fanaatikko, jota tämä mainoskin leikkimielisesti tuo esille. Maratonennätys 2.21.14.

Jordan Hasay

Californiassa kasvanut 26-vuotias Hasay on noussut nopeasti maratonhuipulle. Hän opiskeli Oregonin yliopistossa ja edustaa nykyisin Nike Oregon Projectia, jossa valmentajana toimii luonnollisesti Alberto Salazar. Hän juoksi ensimmäisellä maratonillaan viime vuonna Bostonissa kolmanneksi ajallaan 2.23.00 ja paransi tuota aikaansa syksyllä Berliinissä aikaan 2.20.57. Jordanilla on suuri tulevaisuus edessään ja kuten Michael Jordan aikanaan, niin Jordan Hasay on luonnollisesti Niken tallissa hänkin, joten hänenkin jaloissaan nähdään Nike Vaporfly 4%:t.

Molly Huddle

33-vuotias Molly Huddle on totuttu näkemään arvokisoissa kymppitonnilla. Hänellä ei taida olla kuin 2016 New Yorkin Marathonilta marastartti. Silloin hän tuli kolmanneksi. Sen sijaan puolimaratonilla hän on juossut monia erinomaisia suorituksia ja nyt tammikuussa hän juoksi Houstonissa Amerikan ennätyksen 1.07.34. Molly on Sauconyn urheilija ja juoksi tuon kisansa hyvin kevyillä Fastwitch-kengillä. Molly on myöskin Polarin sopimusurheilija ja pitää M430-kellosta ja Polar Flow -sovelluksesta. Pitkän kisan jälkeen hänelle maistuu burgeriateria ranskalaisilla ja olut, vähän niin kuin itsellenikin. Jännä nähdä, kuinka hänen siirtymisensä ratajuoksijasta maratoonariksi on onnistunut.

Sitten miehet:

Galen Rupp

Mo Farahin treenikaveri, 31-vuotias Galen on born and raised in Portland. Hän juoksi Portlandin yliopistossa ja sittemmin on ollut keskeinen jäseni Niken Oregon Projectissa Alberto Salazarin valmennuksessa. Vaikka mies on tunnettu ratajuoksijana, niin hän on silti ehtinyt jo saavuttaa Rion olympiamaratonilta pronssia ja voittaa viime syksyn Chicagon maratonin. Tänä keväänä mies juoksi Italiassa puolimaratonilla toisena amerikkalaisena alle tunnin jääden Ryan Hallin maan ennätyksestä vain 4s. Vaikka ennätys ei ole vielä kummoinen, niin miehellä on hyvissä olosuhteissa potentiaalia juosta kevyesti alle 2:05. Kenkinä hänelläkin luonnollisesti Nike Vaporfly 4%.

Sage Canaday

Sage on lähinnä pitkiin polku-ultriin keskittynyt viime vuonna ja seuraan häntä nyt ihan muusta syystä kuin sen vuoksi, menestyykö hän vai eikö. Olen katsonut jo pidemmän aikaa hänen YouTube-videoitaan. Mies asuu Boulderissa, Coloradossa ja vaikka onkin siis pidempiin polku- ja vuorijuoksuihin keskittynyt, niin on nyt treenannut maratonille tavoitteenaan päästä mukaan olympiakarsintakilpailuun. Houston ei mennyt ihan nappiin, mutta hän juoksi kuitenkin alle 2:20. Sen jälkeen hän on keskittynyt hankkimaan nopeuttaan takaisin ja sanoo olevansa paremmassa maratonkunnossa kuin kertaakaan neljään vuoteen. Niinpä joku 2:18 tulos voisi olla mahdollinen eli ei mikään ihan kärkipään juoksija. Sage on Hoka One One -sopimusurheilija, joten kenkinä Tracer 2.

pallot9.JPGBoston Marathon on kenties se kaikkein legendaarisin kilpailu. Olosuhteillakin on siellä roolinsa. Voi olla kylmää tai kuumaa, voi olla myötä- tai vastatuulta jne. Voi tulla huono tai hyvä aika. Nyt olen kuullut alun perin ennustuksena viileää, sateista keliä ja vastatuulta. Se ei nyt välttämättä paras mahdollinen ole, mutta sittenhän nähdään ja oli mikä keli hyvänsä, niin voitosta tulee kuitenkin hyvä kisa niin miehissä kuin naisissa. Se on kiva valita jotain seurattavaa ja kuten edellä näette, niin tänä vuonna seuranta omalta osaltani kohdistuu amerikkalaiskilpailijoihin. Jotenkin se olisi hieno juttu, jos joku heistä voittaisi. Sellainen nyt varsinkin on todella harvinaista herkkua että sekä miesten että naisten kisan voitto menisi amerikkalaisjuoksijalle. Olisiko ollut vuonna 1983 viimeksi. Sellainen tulos vaatii kyllä lottopallojen osumista suht kohdilleen, eikä vain sinne päin.

Hyvä kisa on joka tapauksessa tulossa, kannattaa seurata. Startti on maanantaina 16.4 klo 9.32 naisten eliittiryhmän osalta ja miesten startti puolestaan klo 10.00. Kyseessä itärannikon aika eli Suomessa tuohon voidaan lisätä 7 tuntia. Kisa pitäisi näkyä Olympic Channelilta netissä. En ole koskaan ko. kanavalta katsonut mitään, mutta äsken kokeilin ja sieltä tulee nyt jotain Kansainyhteisön kisojen pyörätuolikelausmaratonia, joten eiköhän se kisa sieltä tosiaankin näy.