Letsrun.com hauskempi kuin Juoksufoorumi

shoes8.JPGLetsrun.com on oikeasti viihdyttävä juoksukeskustelupalsta. Kipeänä kun on tullut oltua ja kun Bostonkin herätti paljon keskustelua, niin olette varmasti havainneet Baltsun olleen aika paljon äänessä Letsrun.comissa. Baltsu on Baltsu sielläkin. Rekisteröitynyt, ei Guest Baltsu.

Siellä saa heittää läppää ilman, että joku kommunisti tai maalainen alkaa kitistä. Pikemminkin päinvastoin. Siellä on niin kovan luokan juoksijoita eli jotain sub 2:30 jengiä pilvin pimein, joten keskustelu on asiantuntevaa ja välillä todella rajuakin. On jotenkin siistiä huomata kuuluvansa ns. asiantuntijapiireihin.

Mitäs muuten. Kevään merkkejä on ainakin se, että kadotin eilen hanskani Stockalla. Oli lämmin, joten laitoin ne taskuun ja ne putosivat joko kävellessä tai kun istuin johonkin tuolille. Toinen kevään merkki on se, että minulla on ollut nyt pari päivää kesäkengät. Aamulla pikkaisen kirpaisee varpaista, mutta muuten ihan jees.

Olen muuten nukkunut entistä vähemmän nyt kipeänä tai kun en urheile mitään, niin energiaa ei kulu mihinkään ja kun ei ole kuumetta, niin en ole sillä tavalla kipeänä. Ei siis tule nukuttua, kun ei väsytä tai tavallaan väsyttää kyllä, mutta se väsymys menee lepäämällä ohi. Toissa yönä nukuin 4 tuntia ja viime yönä vähän päälle, mutta kuitenkin alle 5. Nousin jo kuudelta.

 

Mainokset