9 vkon tauon jälkeen vedot – itku meinasi tulla!

20180523_091833-1290x947.jpgJos olisin itkijätyyppiä, olisin itkenyt eilen tehdessäni ensimmäistä kertaa vetoja yhdeksään viikkoon. Ensin olin viisi viikkoa kipeänä ja sen jälkeen nyt on mennyt lähes neljä viikkoa pk:n merkeissä, jotta olen parantanut kuntoani. Perusjuoksu tuntuukin nyt jo kohtalaiselta, mutta kun vauhtia piti laittaa, niin olihan se kauheata.

Menin ensin 30 minsan coretunnille ja kun se loppui klo 18.35, vaihdoin Adios 2:t jalkaan ja lähdin kohti Eltsua. Olin katsonut kentän nettisivuilta, ettei siellä mitään pitäisi olla, joten ei kun menoksi. Perille päästyäni katsoin vielä portin, ei siinäkään mitään infoa. Paikan päällä toinen pääty oli kuitenkin täynnä jengiä. Ajattelin, että jotain lasten liikuntakerhojuttua, joten EI MITHÄÄ HÄTHÄÄ! Hölkkäporukoitahan näet rataa kiersi. Lämmittelyni oli tasan 3 kilsaa sinne kentälle, joten voisi aloittaa vetoni saman tien.

Juoksin ensimmäisen vetoni rennosti ja havaitsin kaksi asiaa. Ensinnäkin Adios2:t ovat liian kovat ja toiseksi, koko Eltsun rata on kovempi kuin muistinkaan. Ehkä se uusittiin EM-kisoihin ja laitettiin kovempi mondo, mutta treenaamiseen se on mielestäni vähän liian kova. Pidän hieman pehmeämmässä ja kimmoisammasta radasta. Ajattelin, että ehkä täytyy ottaa ensi kerralla uudemmat kengät, sillä noi Adiokset ovat jo vuodelta 2012, eikä niissä ole Boostia. Päätin jo joku aika sitten, etten enää kilpaile niillä. Olen juossut vitosia, kymppejä ja puolikkaita niillä, mutta saa kyllä riittää. Kilsoja niissä oli ennen eilistä 425 km, joten kyllä minä niillä vielä juoksen, mutta harkiten.

Se ensimmäinen veto meni aikaan 3.39. Ajattelin, että suht ok ottaen huomioon taukoni, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että en nyt niin kauhean paljon kovempaa olisi voinut juosta. Askeleeni ja hengitykseni tuntuivat jotenkin epänormaaleilta, tuntuma oli poissa. Vedon jälkeen näin Janin. En ole koskaan hänen kanssaan aiemmin jutellut. Olen nähnyt hänet reitinvarrella kannustamassa juoksijoita kuten minuakin, mutta ei olla aiemmin juteltu. Oli ihan kiva jutella lyhyesti treenaamisesta. Sitten meidän pitikin sieltä lähteä, koska siellä oikeasti alkoi jotkut kisat. Kuuluttivat, että alkaa 800m jne. Eli olisi poistuttava treenaamaan muualle.

Juoksin ulkosalla kevyttä ja mietin, missä jatkaisin. Päätin vauhtitien olevan paras vaihtoehto. Lähdin sieltä Nordenskiöldinkadun dösäpysäkiltä matkaan ja juoksin Vauhtitietä pitkin. Loppumatka oli aika railakkaasti alamäkeen, joten ainoastaan sen vuoksi sain tonnin ajakseni 3.37. Se tuntui paljon vaikeammalta kuin se ensimmäinen. Oli jotenkin haastavaa ylläpitää vauhtia, enkä jaksanut keskittyä. Juoksu oli väkinäistä. Hölkkäsin siitä eteenpäin. Tarkoitus oli hölkätä 600m ja juosta sitten Nordiksen ohi kohti Eltsua seuraava veto. Osoittautui, että siellä onkin tie remontissa. Näin ollen välipätkästäni tulikin nyt 1,3km ja lähdin juoksemaan jyrkkään ylämäkeen kohti Uimastadionia. Tuo tonni oli sellainen, missä alussa pitkä jyrkkä ylämäki, sitten jyrkkä alamäki, jonka jälkeen vähän tasaista ja lopuksi nousua Vauhtitiellä eli ylämäkeen sama, mikä edellisessä alamäkeen. Se ensimmäinen mäki oli niin pitkä ja jyrkkä, ettei siinä pystynyt kovinkaan hyvää vauhtia juoksemaan. Niinpä vedon aika 3.49 ei ole vertailukelpoinen minkään kanssa. Juoksin siitä taas sinne toisen vedon lähtöpaikalle ja ajattelin juosta saman Vauhtitien vedon. Nyt se meni 3.42. Keskittyminen oli koko ajan vain huonompaa, kun se juokseminen oli teknisesti väkinäistä puskemista, eikä hengitys pelannut. Sen jälkeen juoksin mäen yli Uimastadionin kupeesta ja päätin vetää viimeisen vedon juoksemalla Uimastadikan ohi kohti sitä aiemmin mainittua dösäpysäkkiä. Lähdin iskemään lyhyen pätkän ylämäkeen, jonka jälkeen koitti todella jyrkkä alamäki ja sitten kohti tosiaan Eltsua. Ihmettelin, kun en edes alamäessä saanut vauhtia kovemmaksi. Ehkä en uskaltanut juosta niin jyrkkää kovempaa tai ehkä henkisesti puhti oli poissa. Tuokaan veto ei mennyt kuin 3.47. Lopetin treenini siihen ja juoksin 3km takaisin salille ja painuin saunaan.

9 viikkoa sitten 8x1000m at 3.32 ja tuntui, ettei siinä ollut kaikki pelissä. Olin sellaisessa kunnossa, että olisin pystynyt mielestäni juoksemaan sillä vauhdilla ehkäpä jopa 12 vetoa, mutta heti jos nostin vauhdikseni 3.25 min/km, niin joku kynnys aiheutti sen, että en jaksanut kuin muutaman. Silloin olin vähän pettynyt tilanteeseeni, nyt olisin onnellinen, jos pystyisin juoksemaan 3.32 vetoja. En tiedä kuinka nopeasti tuo nyt palautuu, mutta tuntuu, että on joku valtava vuori kiivettävänä. Juoksu on niin vaikeata ja vauhdit niin hitaita, vaikken juossut kuin viisi. Tosin Jani sanoi, että kannattaa juosta radalla, että saa tuntumaa vauhtiin ja niinhän se on. Luulen, että treeni olisi mennyt paremmin, jos olisin saanut tehdä koko harjoitukseni radalla. Täytyy tehdä kyllä niitä 100m spurtteja, mistä puhuin jossain vaiheessa. En ole sen takia niitä tehnyt vielä, kun meninkin fillaroimaan lauantaina, jolloin alun perin ajattelin niitä tehdä. Ne parantavat juoksutekniikkaa ja tuovat muitakin hyötyjä. Viime kesänä niitä tein ja siitä oli apua.

On muuten huvittavaa se, että elokuun alussa, kun olin hyvässä kunnossa, oli sellainen tunne, ettei noilla Adioksilla voi edes juosta hiljempaa kuin 4 min/km. Joka kerta kun laitoin ne jalkaani, halusin mennä kovaa ja jos himmailin niin se oli 4 min/km. Sen jälkeen tuli takareisivamma, joka vei lähes 3 kk. Sitten treenasin talven hyvin ja alkukevään huolellisesti ollen jälleen hyvässä kunnossa ja taas tuli ongelmia, kun iski virus hengityselimiin ja olin 5 vkon sairastelun aikana treenaamatta 23 päivää. Nyt olen taas sellaisessa tilanteessa, että 4 min/km vauhti on täyden tuskan takana, eikä todellakaan mitään kevyttä himmailua. Se ottaa henkisesti todella koville. Toisaalta olen niin tottunut vastoinkäymisiin, ettei se enää tule edes minään yllätyksenä. Onpa asiat miten hyvänsä, niin aina ne voivat olla vielä huonommin. Urheiluruudussa oli henkilö, jolta oli jalka amputoitu, koska hän oli jäänyt rekan yliajamaksi. Tuollaiseen tilanteeseen verrattuna täytyy tietysti olla iloinen siitä, että on terve ja tavallaan hyvässä kunnossa, mutta juoksutavoitteiden osalta tämä on nyt ollut viimeiset neljä vuotta pelkkää pettymystä. Joka kerta, kun olen kunnossa, tulee joku uusi takaisku.

Onneksi tästä on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Harmittaa vain se tuleva HHM. Olisipa se kymppi tai vitonen. Millä hiton ilveellä jaksan juosta puolikkaan, kun kunto on näin huono nyt.

Mainokset