Henkinen valmennus mietityttää

dsc_3218-1376x774.jpgTässä vielä toisesta kuvakulmasta aivan upea HHM:n Björn Borg -paita. Kerrassaan upea paita, mutta kuntoni ei edellytä oikein edes paidan mukaista suoritusta. Koko valveillaoloaika oikeastaan vituttaa. Tänään kun heräsin, teki mieli oksentaa. Kävin nimittäin eilen illalla kevyellä lenkillä. Matkaa ei kertynyt kuin 7,7km parista syystä. Ensimmäinen syy oli se, että oli kylmää, tuulista ja sateista, ts. ennusteet lupasivat parempaa keliä kuin mitä tuli. Niinpä ei huvittanut oikein juosta. Toinen syy oli se, että jalkani olivat aivan älyttömän kipeät tiistaina juoksemastani 8km maravauhtisesta. Hyvä kuin pääsin liikkumaan. Se lisäsi huonoa fiilistäni. Kisa parin päivän päästä ja kaikki on päin helvettiä.

Kun on hyvässä kunnossa, sen tuntee. Ainakin seuraavat kolme seikkaa kielivät hyvästä kisakunnosta:
palautuu nopeasti. Kun on kunnossa, kovatkaan treenit eivät tunnu lihaksissa sillä tavalla, eivätkä lihakset myöskään tule erityisesti kipeäksi. Voi treenata joka päivä sisältäen kolme avainharjoitusta viikossa
vauhti tuntuu kevyeltä. Tulee sellainen tunne, että tekisi mieli sekä harjoituksissa että kisoissa juosta kovempaa, mutta himmailee tarkoituksella alussa, jotta jaksaa rypistää lopussa. Esim. puolikkaan enkkajuoksuni oli sellainen, jossa juoksin ekan kybän pintakaasulla (vaikka aika oli 38.49), 13km jälkeen jaloissani alkoi tuntua ekoja jäykkyyksiä ja n. 17km kohdalla tuli vaikeuksia, jolloin ne vikat 4km piti taistella
– juoksu on herkkää. Sen huomaa, kun juoksu on herkän tuntuista. Eteneminen on vaivatonta ja lenkeillä voi tehdä minkälaisia rytminvaihdoksia tahansa. Se ei ole väkisin puurtamista, vaan kevyet lenkit ovat vaivatonta rullausta ja jos laittaa vähän nopeammat kengät jalkaan, on vaikeuksia juosta yli 4 min/km

Nyt tilanne on täysin toisenlainen, enkä ole keksinyt asiaan oikein mitään ratkaisua. Jos asiasta juttelee jonkun kanss, niin saa vastaukseksi yleensä sen, että se on ihan normaalia tulla kipeäksi väärään aikaan tms. Ei oteta huomioon sitä, kuinka paljon mä tein töitä sen kunnon eteen. Juoksin maksimissaan 120km viikossa ja tein joka viikko useita laadukkaita harjoituksia ja nyt en pääse näyttämään sitä kuntoa itselleni tai muille. Lisäksi juoksu tuntuu nyt ihan hirveältä ja jalat tulevat kipeiksi.

En tiedä olisiko asiaa helpompi käsitellä, jos olisi joku parisuhde tms. Ehkä tai ehkä ei. Jos se nainen ei ymmärtäisi lajia tai sen vaatimuksia, niin silloin todennäköisesti sitä tuntisi vielä musertavammin tämän iskun, kun saisi kuulla: ”mähän oon sanonut, että juoksu on ajanhukkaa” tms. Jos puolestaan hän tajuaisi, mistä on kysymys, niin ehkä sitten kuopasta pääsisi helpommin ylös. Maton alle asiaa en halua lakaista eli en halua sellaista, että tehtäisiin muita asioita ja oltaisiin niin kuin tätä ongelmaa ei olisi olemassakaan. Haluan käsitellä tämän asian jollain tavalla, en vain tiedä miten.

Luulisi, että kun on näin monta kertaa ollut loukkaantuneena tai sairastuneena, niin sitä olisi niin vahva henkisesti, ettei mikään tunnu enää, mutta ei. Mitä enemmän lajiin satsaa ja mitä kovemmat tavoitteet itselleen asettaa, niin sitä pahemmalta tuntuu, kun käy näin. Kuka voi uskoa, että jos tulee vain yskä, eikä kuumetta, että se johtaa tällaiseen ja kun ei tiedä edes sitä, onko elimistö toipunut siitä viruksesta vai onko asiat edelleen päin helvettiä.

Viimeiset päivät on ollut koko ajan sellainen olo, että tuntuu, että vihaan juoksua. Vituttaa se, etten ole kunnossa ja tulee kisat. Sekin harmittaa, kun en pääse sellaisiin vauhteihin, että voisin tehdä edes mitään mielekkäitä treenejä ja silti tulee jalat kipeiksi. Lisäksi näytän pelleltä, kun tulen lauantaina maaliin huonolla ajalla juoksun jälkeen, joka on tuntunut varmaan joka askeleelta ihan hirveältä. Nyt en tiedä oikein, kuinka pystyisin valmentamaan itseni ulos tästä tilanteesta ja fiiliksestä. Tekisi mieli laittaa tietokone ja kännykkä kiinni, unohtaa kaikki ja nukkua 10 vuotta.

Joku poppakonsti tässä pitäisi taas henkisen valmennuksen tiimoilta keksiä, mutta mistä ja miten.

Mainokset