Olipa pienestä kiinni

Aika usein uimavedet lämpenevät Helsingissä vasta heinäkuun loppupuolella, jos silloinkaan. Nyt oli aika pitkä lämmin jakso tuossa toukokuussa ja olisin periaatteessa voinut mennä uimaan. Viime viikolla juoksin yhtenä iltapäivänä reipasta Töölönlahden puistossa. Sitten hain lounasta ja lähdin joskus klo 16 jälkeen ottamaan aurinkoa yhteen Lauttasaaren edustan saareen. Koitin siellä vettä ja huomasin sen olevan mahdollisesti jopa sellaista, missä voisi uida. Ainakin jos pääsisi kätevästi, eikä tarvitsisi kahlata matalasta kohdasta (vaikka vesi onkin nyt ollut poikkeuksellisen matalalla). Siellä oli kuitenkin niin viileä tuuli, etten tarennut olla kauaa ja näin ollen uiminenkin jäi vain ajatuksen tasolle. Lauantaina kävin ottamassa aurinkoa paikassa, mihin tuuli ei niin osu ja kokeilin vettä. Arvioin sen olevan ehkä jopa 18 astetta. Siihen voisi periaatteessa pulahtaa. Päätin tehdä niin, että juoksen sunnuntaina pitkiksen ja lenkin lopuksi käyn uimassa.

Koitti sunnuntai ja koko ajatus oli unohtunut. Silloin oli lämmin päivä, mutten muistanut uimista lainkaan. Juoksin 32,5km, tulin lenkiltä ja kävin suihkussa. En ollut siis lainkaan muistanut ajatusta uimisesta. Grillasin ja lähdin vähäksi aikaa ottamaan aurinkoa. Silloin muistin uimisen, mutten viitsinyt enää mennä, kun olin juuri vähän aikaisemmin ollut suihkussa. Tuo sunnuntai oli kyllä todella lämmin päivä ja varsinkin ilta. Istuin vielä myöhään parvekkeella, kun oli niin lämmin. Tämä viikko on sitten ollut täysin erilainen. On ollut erittäin navakkaa tuulta joka päivä ja lämpötilat ovat olleet koleat. Mitä se pohjoisesta tai luoteesta puhaltava tuuli sitten on vaikuttanut? Ei pelkästään sitä, että olemme palelleet koko viikon, vaan lämmin vesi on myöskin mennyt tuonne ulkomerelle ja merivesi on nyt kylmää.

Eilen meillä oli Larussa kimppalenkki. Se oli itseasiassa ensimmäinen minkäänlainen kimppalenkki, mihin olen osallistunut sitten maaliskuun alun 2014. Yli neljä vuotta on siis tullut juostua yksin kaikki lenkit lukuun ottamatta jotain tilanteita, jossa kaveri on ollut viereisellä juoksumatolla. Juoksimme makuuni vähän liian hiljaa, mutta se oli ihan ok, koska kisat tulevat la aamuna eli eilisillan anti oli 15,26km at 5.20 min/km. Sen jälkeen saunottiin ja oli tarkoitus mennä uimaan. Nyt painotus sanalla tarkoitus. Kun kahlasin vedessä, niin tajusin, että ei tule kesää! Se kylmyys suorastaan pisteli jaloissani ja jätin touhun kahlauksen tasolle. En edes mennyt millään tavalla syvälle. Siinä olisi saanut kävellä todella pitkälle, jotta vesi olisi ulottunut edes polviin. Eli kävelin vain matalassa vedessä ja totesin, että se on liian kylmää. Arvioin veden lämpötilaksi jotain 12C.

Näin pienestä se on joskus kiinni. En muistanut uida sunnuntaina ja eilen se oli jo mahdotonta. Talviturkin heitto jäi siis hamaan tulevaisuuteen. Nämä pienet sattumukset määräävät yllättävän paljon elämässä. Maaliskuussa ei ollut kisoja (paitsi Aktia Cup, mutta boikotoin ko. tapahtumaa) ja huhtikuussa olin jo sitten jo sairaana. Näin ollen jäi kisaamatta, vaikka kuntoa olisi ollut. Samalla tavalla moni muukin asia menee elämässä ohitse jonkun pienen detaljin vuoksi.

Samalla tavalla positiivisetkin asiat voivat olla pienestä kiinni. Ei ehkä edes tule ajatelleeksi, minkälainen pienen yksityiskohdan osuminen kohdalleen aiheutti jonkun positiivisen asian.

Mainokset