R.I.P. Anthony Bourdain

Nyc-1376x774Kunnioituksesta eilen menehtynyttä Anthony Bourdainia kohtaan juoksin tänään HHM:n New Balance Vazee Pace NYC Editioneilla. Se eilinen uutinen, että mies oli kuollut itsemurhan seurauksena Strasbourgissa oli aikamoinen pommi. Sitten kun myöhemmin asiaa tarkemmin mietin, aloin ymmärtää paremmin, miksi hän mahdollisesti päättyi tuollaiseen ratkaisuun.

Chi-lehdessä oli alkuviikosta kuvia, jossa Bourdainin italialainen näyttelijätyttöystävä Asia Argento oli ollut läheisissä tunnelmissa jonkun 28-vuotiaan ranskalaisen toimittajan kanssa. Se voi vaikuttaa, jos oma tyttöystävä vaihtaa 33 vuotta nuorempaan mieheen riippumatta siitä, mitä nyt jälkeenpäin sanotaan. Joku yksi puhelu on saattanut ajaa rajan yli.

DSC_3246-1376x774

Vaikkei noin olisikaan käynyt, niin on myös muita syitä, miksi kilometrit voivat tulla ns. täyteen. Hän teki työtä, jossa matkustuspäiviä tulee 250 vuodessa niin, että tyyliin jokainen tunti on suunniteltu. Vaikka kuinka diggaisi siitä hommasta, niin kun kiertänyt koko maailman kuten hän on käynyt yli 100 maassa, niin se voi olla, ettei se tunnu enää miltään. Jälleen uusi hotelli, jälleen uusi kohde, jälleen uudet ravintolat ja baarit kuitenkin perusjuttu on aina se sama. Muistan itse kun olin lentoyhtiössä duunissa ja vaikka tein jonkun projektin parissa yli satakin tuntia viikossa töitä, niin kaikista raskainta oli kuitenkin se matkustaminen. Joskus jopa neljä lentoa päivässä. Puolessa vuodessa pyöreästi yli sata lentoa ja välillä kuukausia niin, että asuu 4-5 yötä viikossa jossain Sheratonissa tai Hiltonissa. Sellainen normaalielämä jää kokonaan veke ja pidemmän päälle voi käydä niin, ettei mikään tunnu oikein miltään. Kaikki on jo koettu.

Miehellä oli omaisuutta arviolta 16 miljoonaa dollaria ja hän oli matkustanut joka paikkaan, kirjoittanut kirjoja ja tehnyt tv-ohjelmia, joista oli saanut mainetta ja kunniaa. Herää kysymys, että mitä hänellä oli enää sellaista, mikä olisi tuonut lisää tuohon. Johtuen siitä, että hän oli addikti (käyttänyt mm. heroiinia ja crackia vuosia nuoruudessaan), niin hän tarvitsi kiksit jostain. Sitten kun niitä ei enää saa, niin mitä sitten. Ei silloin mennä juomaan Juhla Mokkaa keittiöön kuten Heikki ja Kaija -ohjelmissa tehdään.

Koko juttu on tosi surullinen. Itse pidin Tonysta. Diggaan Amerikasta, pidän Nykistäkin ja tollainen konstailematon tyyli, missä nautitaan safkasta tuolla tavalla, että otetaan jotain street foodia ja pari bisseä, tutustutaan ihmisiin ja kerrotaan eri maiden kulttuureista, niin se on ihan eri juttu kuin joku Jaakko Kolmosen junttikeittiö tai Paul Bocusen hienostoranskalainen meininki.

Mainokset