HHM: mitä Early Bird -hinnalla sai?

Vuosi sitten kesäkuussa tartuin kiinni Helsinki Half Marathonin Early Bird -hintaan. Tämä tarjous oli voimassa muutaman päivän puolimaratonin jälkeen ja maksoi jotain viidenkympin luokkaa. Sillä rahalla luvattiin osallistuminen vapun tienoilla järjestettyyn Helsinki10-juoksuun, joka oli uusi 10km kilpailu Helsingin keskustassa ja jo tutuksi tulleeseen Helsinki Half Marathon -puolimaratonille. Sokerina pohjalle kerrottiin samaan hintaan kuuluvan treenipaidan.

DSC_6717Syksy koitti ja joskus lokakuussa postiluukusta kopsahtikin kirje, jossa oli se treenipaita. Se oli aivan basic-paita sinänsä, jonka perussanoma oli levittää tietoisuutta noista kolmesta tapahtumasta. Näin tapahtuikin, sillä ainakin itse käytin sitä paitaa useamman kerran salilla juoksumatolla ja/tai ryhmäliikunnassa ja postasin kuvia paidasta sosiaaliseen mediaan. Kenties sain sitä kautta muita osallistumaan johonkin tämän vuoden tapahtumaan. Huonoa paidassa oli se, että siinä oli selässä päivämäärät eli kohtahan se menee ”vanhaksi”. No, kiva lisä se oli ja vaikkei paidan laatu ollutkaan erityinen, niin lasken tuolle kylkiäiselle arvoksi 10 euroa.

Ilmoittautumalla tapahtumiin on oikeutettu osallistumaan Werunhelsinki-yhteislenkkeihin, mutta ne osoittautuivat jotenkin ruottalaisiksi leikitään ja lauletaan -touhuksi. En siis käyttänyt niitä hyväksi, kun vauhdit olivat siellä ihan pellehermannitasoa. Minusta on ihan turha mennä treeneihin, jos ei treenata tosissaan. Lisäksi kellon ajat olivat jotenkin ihan dorkat. Yksi treeni oli Eltsun kentällä aamuseiskalta. Olisin voinut mennä, jos se olisi ollut iltaseiskalta. No tämä oli joka tapauksessa lisä, mikä on hyvä mainita. Joillekin sillä voi olla todellista arvoa, mutta itselleni näiden treenien arvo oli 0€.

DSC_2280Huhtikuun lopussa koitti sitten se kympin kisa, mutta jouduin jättämään kisan väliin sairastelun vuoksi. Sen sijaan olin paikalla katsojan roolissa ja näin, miten tapahtuma toimii. Blogissani on siitä enemmän informaatiota. Hain kuitenkin numerolapun, kun olin kerran maksanutkin ja halusin saada tietoa tätä raporttia varten siitä, mitä rahalla saa. Juoksijat saivat kestävän varustepussin ja H10-putkihuivin. Opin jopa käyttämään tuota putkihuivia otsapantana juostessani kylmillä keleillä. Maalissa olisi ollut tarjolla sydämenmuotoinen mitali ja ihan pätevä maalihuolto. Reitti oli nopea ja muutenkin mukava. Harmitti, etten saanut olla mukana. Mitä tulee sitten tapahtuman arvoon, niin jos pelkästään tuohon kisaan olisin osallistunut, niin olisin ollut valmis maksamaan siitä vuosi aikaisemmin ilmoittautuessa 20 euroa ja ennen tapahtumaa 35€. Pikkaisen se jää vielä kuitenkin jälkeen Midnight Runista, vaikka nopeampi olikin.

DSC_3274-1248x1664Toissa lauantaina koitti sitten itse päätapahtuma eli se HHM, jota varten olisi pitänyt olla harjoiteltu. Itselläni kunnon vei sairastelu, mutta ei se estänyt nauttimasta tapahtumasta. Jälleen saatiin se samanlainen varustepussi ja sen lisäksi kerrassaan upea Björn Borgin -paita, jota päätin käyttää kisapaitanakin. Se perustui siihen, että ensinnäkin tuollainen omenan vihreä on ehdottomia mielivärejäni urheilussa ja toiseksi paita oli todella laadukas. Samanlainen paita maksaa XXL:ssä 24,95€ eli kyseessä ei ollut ihan mikään retale. Maalissa saatu mitali oli todella näyttävä (kts. kuva postauksen alusta) ja maalihuolto runsas. Sieltä saatiin muovikassi ja sinne runsaasti kaikenlaista Red Bullista Fast-palautumisjuomaan ja patukoihin. Rahalle sai oikeasti paljon vastinetta ja on mielestäni tällä hetkellä Suomen paras juoksutapahtuma. Erikseen ilmoittautuessa tähän tapahtumaan olisin ollut valmis maksamaan siitä vuosi etukäteen 35 euroa ja ennen tapahtumaa 50€.

Eli about viidenkympin hinta tuosta kaikesta oli suorastaan ”ryöstö”, niin hyvä diili se oli. Näin voi sanoa, vaikka toinen kisa jäi omalta osaltani juoksematta. Vastaava loistava tarjous oli tänäkin vuonna tarjolla viime perjantaihin eli 15.6 saakka. Nyt olisi saanut 47 euron hintaan ilmoittautumisen molempiin tapahtumiin. En muuten tiedä miksi toi hinta on juuri 47 euroa. Siinä ei ole oikeastaan mitään logiikkaa. Jos se olisi tasan 50€, niin tienaisivat jokaiselta juoksijalta 3 euroa lisää ilman, että se tuntuisi osanottajalta yhtään sen kalliimmalta. Itse, jos olisin ollut hinnoittelemassa pakettia vuodeksi 2019, niin olisin tarjonnut Helsinki10 + HHM hintaan 50€ ja H10 + HHM + Helsinki Marathon yhteishintaan 90€. Ja antanut pinkit sukat kaupan päälle!

euroMietin asiaa, laitanko ilmon sisään, kun tarjous oli noin hyvä, mutta tulin lopulta sellaiseen lopputulemaan, etten niin tee. Miksi voi joku kysyä? Päätin, etten maksa enää suomalaisista juoksutapahtumista mitään. Vaikka tämä blogi on harrastus, enkä saa tästä mitään rahaa, niin kyllä tällä päivittäisellä työllä, mitä blogini eteen teen, on jotain arvoa sinänsä. Ainakin saamani palautteen mukaan sillä on jotain arvoa, joten jatkossa osallistun vain sellaisiin suomalaisiin juoksutapahtumiin, joihin pääsen ilmaiseksi. Olen alkuinvestointini blogiini tehnyt ja jatkossa en enää maksa siitä, että mainostan noita juoksutapahtumia ja teen niistä puolueettomia arvioita.

Tuo Early Bird-diili oli siis ”luvattoman” hyvä tarjous ja paljon enemmän kuin hintansa arvoinen. Se todellakin kannatti käyttää hyödyksi.

Mainokset