Vauhtitreenit ovat tärkeitä

IMG_20170629_104634_777.jpg

Jodlaaja on omassa blogissaan aika kärkkäästi kritisoinut juoksijoita siitä, että nämä harjoittelevat liian hiljaa ja kevyesti. Siinä on totuuden siemen. Toki maratontreenin kannalta niin montaa kovavauhtista harjoitusta ei voi viikossa tehdä, mitä hän tekee, mutta yhtä kaikki: vauhtitreenit ovat tärkeitä. Omalla kohdallani vauhti putosi viiden viikon sairastelun jälkeen kokonaan pois ja vaikka nyt olen sen jälkeen jo kohta pari kuukautta päässyt juoksemaan, niin se kadonneen vauhtikestävyyden takaisinsaaminen on hidasta, vaatii paljon töitä, eikä se harjoittelu ole aina herkkua.

Kolme viikkoa sitten lauantaina juoksin 17 kierrosta plus etusuoran Pyrkän kentällä eli yhteensä 6,05km. Tänään tein saman treenin. Fiilis oli nyt paljon parempi ja aikakin 30s parempi eli jonkinlaista kehitystä on tapahtunut. Juoksin lämmittelyksi tänään 3,68km, siihen päälle lunge matrixia, heilautuksia, pari drilliä ja sen jälkeen vielä pari kiihdytystä tekonurmella. Jaloissa kohta 500km ylittävät vanhat kisakenkäni, vuoden 2012 adios 2:t (kuva joku vanha viime vuodelta). Lähtiessä tuntui todella kylmältä ja tuuli erittäin navakalta, mutta kentällä aurinko kuitenkin lämmitti, joten päätin juosta ensimmäistä kertaa elämässäni (uimarannan ulkopuolella) ilman paitaa. Vähän siis samalla tavalla kuin mitä joku Sage Canaday tai Ben Barrows tekevät ratatreenejään, niin minäkin nyt sitten päätin juosta ylävartalo paljaana. Osin se johtui siitä, ettei ollut mitään ohutta hihatonta, vaan paksu t-paita, eikä se ollutkaan niin kylmä keli. Kiihdyttelyistä oli intoa sen verran paljon, että lähdin liikkeelle ihan liian lujaa. Huomasin sen, koska hengästyin jonkun verran. Reilun 200m jälkeen huomasin olevani hurjassa vauhdissa, hiljensin tahtia ja silti eka kierros meni 3.40 min/km vauhtia. Sen jälkeen sain vauhdin pysyvän suht kohdallaan ja ehkä joku 10 kierrosta meni ihan jees ja kevyesti. Tuon jälkeen vauhti selkeästi hiipui vähän. Olisi vaatinut sitä, että olisin tietoisesti puskenut, jotta olisin pystynyt ylläpitämän juoksuvauhtiani, mutta keskittyminen ei ollut tikissä ja vähän hiivuin. Onneksi tätä ei kestänyt kuin pari kierrosta, jonka jälkeen sain jälleen lisää vauhtia. Kolme kierrosta ennen loppua pyysin hitaammilta tietä ja laitoin vähän lisää hanaa ja ne kierrokset tulivatkin sitten reippaammin. Ei se nyt keskariin kauheasti muuten vaikuttanut paitsi korjasi ne pari hitaampaa kierrosta ja se koko treenin keskivauhti 3.54 min/km oli oikeastaan aika linjassa sen suhteen, mitä olin juossut koko ajan.

Tämän jälkeen juttelin yhden naispikajuoksijan kanssa, joka oli vetoja treenaamassa. Juteltiin treenaamisesta, palautumisesta, vammoista ja siitä palautteesta, mitä juoksupiireissä saa muilta. Se oli ihan piristävä juttu kanssa. Olin muutenkin aika tyytyväinen treeniini. Olisin periaatteessa ehkä voinut juosta vähän pidemmänkin tempon, mutta en tiedä oliko siltikään sitä henkistä puristusta tänään siihen. Tuo oli juuri sopiva, mutta toisaalta se sai kropan sen verran liikkeelle, että periaatteessa olisin voinut juosta tuon jälkeen vielä paljon enemmänkin. Juoksin vajaan vitosen päälle ja yhteensä vajaa 15km. Fiilis oli hyvä, eikä se keli tuulta lukuun ottamatta nyt niin huono ollut. Päätin säästää kuitenkin huomiselle pitkiksellekin jotain.

Vauhtitreenit ovat siis tärkeitä. Se ei auta mitään hinkata pelkkää pk:ta, vaan pitää laittaa kroppa töihin, jos haluaa saada kunnon esiin ja sitä vauhtikestävyyttä. Yksi vetotreeni, yksi tempo ja yksi pitkis on se kaikista järkevin viikkorytmi laatuharjoitusten suhteen. Tällä viikolla tuli tehtyä 5x1000m ja 6km tempo. Sen päälle sitten huomenna pitkis. En ole vielä lähellekään siinä kunnossa missä olin keväällä, mutta jotenkin alkaa pieniä valonpilkahduksia näkyä. Pitää vain uskoa tekemiseensä ja uskaltaa tehdä riittävän tehoisia harjoituksia. Ne ovat todella tärkeitä. Pelkällä höpöhölkällä ei pitkälle pötkitä.

Mainokset