Onneksi VR:n makasiinit paloivat

Helsingissä purettiin liikaa arvorakennuksia 50- ja 60-luvuilla. Tuon jälkeen mentiin toiseen ääripäähän ja kaikki vanha paska pyrittiin suojelemaan. Kaupunki ei olisi ikään kuin saanut kehittyä, koska ajateltiin, että kun joskus jossakin on ollut jotain, niin se on ikään kuin ”varannut” sen paikan sitten ikuisiksi ajoiksi. Kuitenkin kaupungin alue on rajallinen ja jokaisella aikakaudella pitäisi olla oikeus kehittää sitä eteenpäin. Joskus tehdään hyviä päätöksiä, joskus vähän huonompia.

Helsingin kaupunki päätti aikanaan purkaa VR:n makasiinit ja kehittää Töölönlahden aluetta kohti tulevaisuutta. Se oli hyvä päätös, mutta aiheutti valtavasti valituksia. Lopulta koko homma ratkesi siten, että joku poltti ne VR:n makasiinit. Sen jälkeen pulinat loppuivat kuin seinään. Nyt reilut 10 vuotta myöhemmin voidaan katsoa, mitä tuonne alueelle on rakennettu ja huoahtaa helpotuksesta: onneksi ne makasiinit paloivat.

Ennen Töölönlahdella oli Finlandia-talo, eikä mitään muuta. Sitten sinne rakennettiin arkkitehtuuriltaan surkea Oopperatalo. Keskustan päässä Postitalon ja Rautatieaseman läheisyyteen valmistui ensin paljon vastustusta osakseen saanut Kiasma (pilaa muka Marskin patsaan), mikä oli mielestäni onnistunut rakennus ja myöhemmin Sanomatalo, josta minulla ei myöskään ole mitään valittamista. Kaikki muu oli kuitenkin levällään. Tuon jälkeen radanvarteen alettiin rakentaa toimistotaloja, jotka näyttävät olevan mallia perus ja vähän aluksi niitä kummastelin, mutta nyt silmä on niihin tottunut, eivätkä ne tunnu erityisen rumilta ja ne uudet asuintalot Alvar Aallon kadulla ovat jopa jees. Jos joku haluaa erittäin kallista, pientä keskustakämppää, niin siinä on erinomainen osoite.

Musiikkitalo oli kiistelty hanke myös muista syistä kuin sen vuoksi, että se vie makasiineilta tilan. Sen katsottiin olevan liian kallis ja sen rakentamista lykättiinkin tuon vuoksi. Lopulta kun se rakennettiin, se maksoi paljon enemmän kuin piti. Siitä piti tulla akustiikaltaan maailmankuulu, mutta siinäkin vissiin jollain tavalla vähän epäonnistuttiin, mutta onhan se kuitenkin aivan eri luokkaa kuin akustiikaltaan heikko Finlandia-talo. Fakta on kuitenkin se, että täällä on kolme sinfoniaorkesteria, joille ei ollut kotia ennen kuin talo rakennettiin, joten hanke oli siinä mielessä tärkeä. Ennen kaikkea se kehitti sitä aluetta eteenpäin.

Koko homman kruunasi kuitenkin keskustakirjasto Oodi, josta tulee Töölönlahden helmi. Se oli huvittavaa, millaista demarimeininkiä täällä oli joskus 70-luvulla, kun päättäjät päättivät, että kun Rikhardinkadun kirjasto oli liian ahdas, niin pääkirjasto muutti Itä-Pasilaan. Ei ajateltu niin, että tehdään uusi pääkirjasto sinne, missä ihmiset liikkuvat, vaan ohjeistettiin kansalaisia menemään sinne minne määrätään. Ei siitä mitään tullut. Se oli niin hankalasti löydettävissäkin se kirjasto siellä betonihelvetissä, ettemme millään meinanneet sitä autolla löytää, kun siellä kerran 80-luvulla kävimme. Se jäi ainoaksi vierailukseni tuossa kirjastossa. Nyt asiat muuttuvat ja saamme vihdoinkin keskustakirjaston, josta tulee samalla kansalaisten olohuone, kun sinne tulee kahviloita ja ravintoloita. Lisäksi sieltä on hulppeat näköalat Eduskuntatalolle jne., joten varmasti hieno paikka viettää aikaa. Ennen kaikkea tuo Oodi on huikea arkkitehtuurinen luomus. Maa, josta on tullut lukuisia kuuluisia arkkitehtejä Eliel ja Eero Saarisesta Alvar Aaltoon, on viime vuosikymmenet ollut jonkinlainen vaatimattomien tönöjen maa. Onneksi ihan viime aikoina suomalainen arkkitehtuuri on rohkaistunut kokeilemaan, mikä on hyvä asia. Kalasatamassa, Jätkäsaaressa ja muilla uusilla alueilla on vähän rohkeutta tosiaan näkynyt ja nyt tuonne paraatipaikalle valmistuu henkeäsalpaavan upea kirjasto.

Pakko näin juoksua ja pyöräilyä harrastavana on mainita sekin, että makasiinien poistuminen on lienee antanut mahdollisuuden baanankin rakentamiseen. Entinen satamarata purettiin ja nyt tuota rautatiekuilua voi käyttää liikkumiseen nopeasti kaupungin keskustasta Ruoholahteen, mikä on erinomainen asia ja antaa muuten myös hienon mahdollisuuden juoksukilpailujen reittien suunnittelijoille.

Finlandia-talon ja Alvar Aallon kadun rakennusten väliin on tehty kiva puisto, jossa voi istuskella ja lapset voivat leikkiä ja Kansalaistori puolestaan tarjoaa mahdollisuuden monille yleisötilaisuuksille. Mikään edellä mainittu ei olisi ollut varmaankaan mahdollista, mikäli makasiineista ei olisi päästy eroon. Niinpä kun tänä aamuna Hesarin livestreamia tuli tuolta paikalta, missä purkavat nyt niitä viimeisiä makasiinien raunioiden rippeitä, on aika todeta: olipa onni, että ne makasiinit paloivat. Iloitsin jo silloin, kun uutisissa nähtiin kuvia liekeistä ja iloitsen vielä enemmän tänään. Joku teki ikävästi rikollisen teon, mutta tällä kertaa se oli lopulta yhteiseksi hyväksi, vaikkei tuhopoltosta noin pitäisi sanoakaan. Se on muuten kumma, että kaiken maailman hipit aina vastustavat kaupungin kehittämistä. Lopputulos, mitä eri tahot ovat tuonne Töölönlahdelle saaneet aikaiseksi, on hieno.

Mainokset