3-4 mitalia on haihattelua EM-Berliinistä!

berlinSUL nimesi eilen joukkueen Berliinin EM-kisoihin. Joukkueessa on noin 40 jäsentä. Valmennusjohtaja Jorma Kemppaisen mukaan tavoite kisoista on 3-4 mitalia. Asiasta kerrotaan tarkemmin tuossa Ylen jutussa seuraavasti:

– EM-tasolla 3–4 mitalia voitaisiin pitää hyvänä, kahta mitalia tyydyttävänä suorituksena ja siitä alaspäin heikkona suorituksena, Kemppainen sanoo.
Kemppainen ei halua ladata kellekään urheilijalle erityisiä mitalipaineita. Samalla hän myöntää, ettei Suomen joukkueessa ole yhtäkään ”100 prosentin” varmaa mitaliehdokasta.
– Tarvitaan pöljä päivä ja onnistumisia, että mitaleita tulee.

Meinasin pudota tuoliltani, kun luin tuon. Minusta Kemppaisella viiraa päässä. Eihän ikinä ole 100% varmoja mitaliehdokkaita, mutta vaikka olisi selkeitä mitalikandidaatteja, niin heistä yleensä 1/3 onnistuvat. Se on nimittäin niin, että kisoissa muutkin osaavat urheilla. Näin ollen ei tavoite voi olla sellainen, että kerätään kissojen ja koirien kanssa tyyppejä ja jokaisen heistä pitää tuoda mitali tai muuten on mennyt huonosti.

Olen itse sitä mieltä, että on mahdollista, ettei yhtään mitalia tule ja silloin on menty alakanttiin. Seuraavassa on mielestäni urheilijat, joilla on mahdollisuuksia mitaliin:

  • Aku Partanen, 50km kävely: Suomen todennäköisin mitalisti. Kävelystä ei ikinä tiedä, mutta mies on huippukunnossa ja voi saada mitalin
  • Oliver Helander, keihäänheitto: kolme saksalaista, Viron Kirt ja yksi tsekki voivat heittää yli 90 metriä. Toisaalta kaikki eivät ole olleet niin varmoja viime aikoina, joten mahdollista on, että mitaliin riittää joku 87-88m ja silloin Helanderilla voi olla mahkuja
  • Kristiina Mäkelä, kolmiloikka. Jos Suomen ennätys syntyy, niin ties mihin sillä ylletään
  • Anne-Mari Hyryläinen, maraton. Viimeksi EM-maratonilla kaikki mitalistit juoksivat 2:25 ja osia. Siihen Hyryläisellä ei ole mahdollisuuksia. En yhtään tiedä, ketkä lopulta kisassa tulevat olemaan mukana tai millainen juoksun käsikirjoitus on, mutta Lontoon MM-kisoissa hän oli eurooppalaisista 7. ja nyt paremmassa kunnossa, joten kai ihan pieniä tsäänssejä voi antaa
  • Neziri, Lipsanen ja kumppanit olisivat jymypaukkuja

SUL vs. Baltsu -tavoiteasetanta joukkuelle

Erinomainen suoritus: Baltsu 2
Hyvä suoritus: SUL 3-4, Baltsu 1
Tyydyttävä suoritus: SUL 2
Välttävä suoritus: Baltsu 0
Heikko suoritus: SUL <2

Saa nähdä miten menee, mutta jokaisesta mitalista pitää olla erittäin tyytyväinen.

One thought on “3-4 mitalia on haihattelua EM-Berliinistä!

Kommentointi on suljettu.