Paha kaatuminen – onko juoksukengillä sielu?

dsc_4229-1376x774.jpgKaaduin aika pahasti juoksulenkillä ja makaan tällä hetkellä sängyssä vähän tokkurassa, kun tätä kirjoitan. Moni asia mietityttää. Yksi asia on se, että se on kumma, että toisten kenkien kanssa kaikki sujuu kuin tanssi (esim. Nike Air Zoom Pegasus 34) ja toisten kanssa joutuu kokemaan yhtä jos toista (esim. adidas Adizero Tempo 5).

Päätin, etten juoksisi tänään radalla tempojuoksua, vaan tekisin vähän pidemmän lenkin, jonka jälkeen uisin meressä. Sitten söisin lounasta. Kohtalo puuttui peliin. Jälkeenpäin on sellainen muistikuva, että olisin juossut joku 3km, kun kaaduin, mutta kun katson Polarin tietoja, niin eihän se olekaan niin. Muisti palautui, kun katsoin dataa. Menin 5. kilsaa osin metsässä rannan tuntumassa ja sen kilsan keskari oli yli 6 min/km. Kun palasin ulkoilutielle, huomasin, että olisi kilsaa vielä vajaat 400m jäljellä, joten jos hieman nostan vauhtia, se aika paranee. Sainkin kilsan kulumaan 5.44 minuuttiin. Oli tuttua reittiä, josta olen juossut satoja kertoja. Seuraavalla kilsalla menin rannan tuntumassa menevää aika leveätä kävelypätkää, mikä ei ole virallinen kunnostettava ulkoilutie, vaan sellainen, mitä ihmiset menevät ulkoillessaan lähempänä rantaa. No siitä oli hiekka jotenkin kulunut pois ja kiven murikoita oli tullut osittain esille. Lisäksi puut varjostivat sillä tavalla, ettei pintaa kunnolla nähnyt, kun jossain oli varjoa ja jossain ei. Yht’äkkiä osuin sellaisen kiveen ja monin suoraan nurin. Siinä oli tasaista, mutta vauhtia oli varmaan hieman alle 5 min/km, joten aika kova törmäys maahan tuli. Molemmat polvet iskeytyivät maahan ja vasen kämmen kuin pesäpallosyöksyssä. Oikeassa kädessä oli pussi, jossa oli uimalasini, joten en tullut sen käden suhteen kämmen auki maahan käden toisella puolella kyynärpäästä ranteeseen lähes koko matkalta.

dsc_4232-1376x774.jpgOlin kaatunut samalla suoralla kaksi vuotta sitten ja kämmen oli mennyt hieman verille ja polvet auki, nyt kävi pahemmin. Kämmenestä hinkkautui ehkä tuuma x tuuma alueelta paksu kerros pois. Vasen polvi kärsi vähemmän ja siinä vähän ikään kuin polven yläpuolella on kohta, josta nahka lähti pois ja alkoi vuotamaan veti. Ala on ehkä 3x4cm. Oikea polvi kärsi pahemmin ja siihen tuli kolme syvää venttiä. Käytännössä koko polven alalta on pinta kokonaan pois ja ”liha” näkyvillä. Kyynärpään ja ranteen väliltä vuosi myöskin verta, mutta se näytti vähän kuin miedolta pyörällä kaatumiselta, ei paha siis. Jatkoin juoksuani ja kuulostelin onko oikea polveni rikki. Aina välillä tuli vähän kummallisia askelia ja mietin, pettääkö polvi alta. Se oli kireä, mutta oli silti sellainen tunne, että kyseessä on vain tälli, ei polven hajoaminen. Päätin jatkaa lenkkiäni.

Jatkoin lenkkiäni sisukkaissa tunnelmissa. Pari vuotta sitten olin juossut pitkiksen polvet verta valuen ja kun veri oli valunut nilkkoihin asti, niin kavereilta tuli jälkeenpäin jotain jeesusviittauksia. Nyt kävin niin, että verillä ne olivat, mutta verta pulppusi loppujen lopuksi suht vähän. Alussa tosi vähän ja myöhemmin hieman enemmän. Polveni loistivat kirkkaan punaisina ja kämmentä puolestaan painoin sitä pussia vasten, jossa oli uimalasini. Vajaan 18km kohdalla tulin lopulta uimarannalle. Riisuin kamat rannalle, laitoin uimalasit päähäni ja kävin uimassa vajaat 10 minuuttia. Vesi oli viilentynyt jonkin verran, mutta yhä uintikelpoista. Mietin, onko tänään viimeinen kerta uintia tänä kesänä. Sitten tulin takaisin rannalle ja kävin pukuhuoneessa suihkussa ja puin sukat sekä shortsit päälleni. Päätin olla pukematta paitaa ja lähdin juoksemaan niin, että uimahousut, uimalasit ja paita olivat kädessäni. Juoksin pari kilsaa ja saavuin kotiin.

Otin ensin vähän jääteetä ja tsekkasin vauriot. Sitten menin suihkuun ja yritin rätillä pyyhkiä niitä haavoja pestessäni. En kädellä oikein uskaltanut hinkata. Sen jälkeen tultuani sieltä puhdistin haavat desinfiointiaineella. Sitten grillasin ja söin. Myöhemmin laitoin vielä hyytymisainetta toivoen, että niihin kehittyy ruvet. Huomasin, että olo on jostain syystä vähän huono, vaikken lyönytkään päätäni. Se oli jo huono ennen syöntiä ja kun olo ei parantunut, niin söin kääretorttua saadakseni energiaa. Äsken otin vielä jäätelön ja lakritsia, mutta olo on edelleen sellainen, että olisin tokkurassa. Täytyy nyt ottaa relasti ja toipua. Siksi tulin ihan sänkyyn.

11709657_10153558241683812_1805697122088363512_n

Mennään takaisin niihin kenkiin. Se adidas Tempo 5 oli omituinen kenkäpari. Ostin ne maratonkengiksi syksyllä 2013, koska halusin vähän vaimennetumman kengän sen vuoksi, kun HCM:n loppu oli mennyt pipariksi. No kuinka ollakaan Pariisin puolikkaan jälkeen sain ne kummalliset vaivat maaliskuussa 2014 ja en ehtinyt oikein sisään ajaa kenkiä. Ainoa lenkki oli kolme päivää Pariisin puolikkaan jälkeen, jolloin juoksin matolla pikkaisen ja tein Body Attack -tunnin niillä. Kengissä tuntui olevan aivan hullu pito ryhmäliikuntatunnilla parketilla. Sitten kun jalat eivät toipuneetkaan, niin en voinut juosta. Menin kuitenkin sille surullisen kuuluisalle maratonille ennen vappua samana keväänä ja kuuden kilsan jälkeen koko kilpailu oli karmeata taistelua. Tempot olivat jalassa. Tuon jälkeen tuli pitkä telakka. Seuraavana vuonna päätin, että juoksen ne tossut peruslenkkikäytössä loppuun. Tuli juostua monia lenkkejä sateessa sekä 2015 että 2016, minkä seurauksena toisen tossun päällinen hajosi aika lailla. Ne tossut olivat jalassa myöskin silloin, kun käsi meni poikki rankkasateessa pitkiksellä. Samaten tossut olivat jalassa silloin, kun edellisen kerran kaaduin reilu pari vuotta sitten lähes samassa paikassa kuin tänään. Toisaalta kengistä on hyviäkin muistoja. Yhden kerran käyttämistäni kengistä irtosivat pohjat reissussa, kun kävelin rankkasateiden vuoksi lainehtelevilla kaduilla. Sen jälkeen käytin noita Tempoja paitsi lenkillä, niin ajaessani autolla rannalle. Seuraavana vuonna tossut kokivat muutamia lenkkejä todella kuumissa, jopa 37C helteissä ja lopulta jätin ne hotellihuoneen roskikseen ostettuani uudet kengät.

IMG_20170914_114211_690

Punaisilla Brooks Launcheilla on vähän samanlaista luonnetta. Kerran laitoin niihin vahingossa liian paksut sukat ja ne kengän perhanat päättivät näpäyttää minua ja päälliseen tuli reiät, jotka suurentuvat nyt koko ajan. Yhden kerran sukkaan laittamani geeli putosi sieltä ulos ja se pakkaus meni rikki. Sen jälkeen pidin geeliä kädessäni ja sitä putosi kengälle, jolloin päällisestä tuli tahmea. No tänään puolestaan onnistuin kaatumaan nuo kengät jalassa ja kenties kengille tippui verta. Nyt kun mittarissa on vasta 563 km, niin ties mihin vielä ehdimme. Hyvää on puolestaan on ollut se, että nuo kengät ovat olleet seuralaisenani kovin monilla hellelenkeillä tänä vuonna ja kaikki juoksu + uinti meressä tapauksetkin ovat olleet sellaisia, jolloin Brooksit ovat olleet kehissä.

Muistoja jää ja maine kasvaa. Moni varmaan taas mietti, kun tuli tuolla vaikkapa kävellen vastaan, että mikä hiton hullu tuo jätkä on, joka juoksee jalat verta valuvana. Juoksin melkein 20 kilsaa tänään ja kaatuminen tapahtui heti 5 km jälkeen. Näin ollen siinä oli aika pitkä aika vedellä ympäri Helsingin rantoja tietämättä oikein tarkemmin miten kävi edes. Sisua tarvittiin taas jonkinlainen annos. On se jotenkin outo juttu, että monesti asioita sattuu nimen omaan jotkut tietyt kengät jalassa.

Mainokset