Nike Zoom Elite is back!

zoomelite10-2Keväällä kuului negatiivisia uutisia, että Nike olisi keskeyttänyt Zoom Elite 10:n projektin ja kenkää ei julkistettaisi. Olin surullinen, sillä Zoom Elite 9 on ollut mielivauhtijuoksukenkäni hyvän päkiävaimennuksen ja erinomaisen tiukan istuvuutensa vuoksi. Kenkä ikään kuin kiertyy tiukan sukkamaisesti jalan ympärille ja houkuttelee juoksemaan kovaa. Niinpä tykkään juosta niillä intervalleja. Koska tuntui, etteivät ne kengät olisi enää jatkossa saatavilla, aloin säästellä niitä. Halusin niiden kestävän pitkään ja sen vuoksi noissa näyttävissä punavalkoisissa pikakiitureissani on vain 215 kilsaa.

zoomelite10-4-e1535707108719.jpgKesällä kuului hyviä uutisia. Nike toi vähin äänin kuitenkin sen Zoom Elite 10:n markkinoille Amerikassa ja hinta oli laskenut merkittävästi. 100 dollarin hinnalla se kilpaili ihan eri kategoriassa kuin aikaisemmin. Päätin mielenkiinnolla odotella, tuleeko malli Eurooppaan ja jos tulee, niin paljonko se tulee maksamaan. Tällä viikolla vihdoin näin kengän myynnissä, nimittäin Stadiumin verkkokaupassa hintaan 109 euroa. Se on todella kohtuullinen hinta, sillä Zoom Elite 9 maksoi viime vuonna 132 euroa Inter Sporteissa. Se on aina kiva, jos hinta ei nouse, vaan päinvastoin laskee, mutta ennen kaikkea tämä uusi hinta on todella kilpailukykyinen. Kun verrataan johonkin 159 euron Adioksiin, on ero huomattava. Uskon, että tämä aggressiivinen hinnoittelu tuleekin tuomaan kenkämallille uusia ystäviä. Kuten aina, niin tämäkään tossu ei sovi kaikille, eikä kaikkeen käyttötarkoitukseen, mutta minulle kenkä sopii vauhtilenkeille paremmin kuin hyvin.

zoomelite9.pngZoom Elite 9 poistui aika hätäisesti myynnistä, eikä niitä ollut kuin joissain Inter Sporteissa. Jossain näin loppuvaiheessa niitä alennuksessa 99,90€, mutta myyjätkään eivät niihin kauheasti kiinnittänyt huomiota. Se on tietysti niin, että sitä mallia, mitä on jäljellä hajakokoja, ei kauheasti kannata suositella, vaan antaa asiakkaiden huomata ne hinnan perusteella. Niinpä yllätykseni oli suuri, kun sain tänään Inter Sportilta sähköpostia, kun kuulun Inter Sport Clubiin. Sähköpostissa kerrottiin verkkokaupan varastontyhjennyksestä ja kas kummaa. Siellä on sitä Zoom Elite 9:ä samassa university red -värityksessä ja mikä on aivan kerrassaan upea ja hintalapussa lukee 59,90€, mikä on siis halpishaastehintaluokkaa. Tämä tarkoittaa 55% alennusta Inter Sportin ohjevähittäishintaan ja lisäksi kenkä on 45% halvempi kuin tuo uusi kymppimalli Stadiumissa. Koska malleissa ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin suurta eroa keskenään, niin voin suositella raapaisemaan itselleen tuolta poistomyynnistä ne viime vuotiset tuossa hienossa värityksessä. Ainakin jos haluaa olla jonkinlainen vara-Baltsu, niin kannattaa hankkia. Itsekin hankkisin itselleni sieltä toisen parin, jos olisin kuluttaja, enkä bloggaaja.

Ihanaa, että Zoom Elite tuli takaisin! Nyt laitan sen oman parini oikein kunnolla taas käyttöön, joten seuratkaapa kestotestiä!

Mainokset