Kimi Räikkönen Sauberille! Mitä mieltä?

Kimi Räikkönen siirtyy kahdeksi vuodeksi Sauberille. Tästä asiasta on nyt riittänyt useita viikkoja puhetta. Ensin oli melko varmaa, että hyvien otteiden vuoksi Kimi ajaisi takuulla vielä vuoden Ferrarilla. Sitten sanottiin, että mies saisi Ferrarilta lähtöpassit ja nyt lopulta vahvistus, että talli vaihtuu. Itseäni harmitti paristakin syystä se, että Kimin Ferrari-pesti alkoi näyttää kääntyvän kohti loppua, mutta joku viikko sitten tajusin, että tämä muutoshan on looginen ja järkevän tuntuinen. Jopa kaikkien kannalta.

Olen alkanut vasta tänä vuonna pitää Kimistä. Minusta hän on relannut, muuttunut sosiaalisemmaksi ja sympaattisemmaksi. Ennen kaikkea miehestä on tullut ammattimaisempi. Voikin siis sanoa, että mies ajaa ns. vanhoilla päivillään paremmin kuin aikaisemmin ja on ennen kaikkea parempi ammattilainen tallille. Nuorena hänellä oli valtavasti lahjakkuutta, mutta monesta syystä mestaruuksia tuli vain yksi, sekin ainoastaan yhden pinnan erolla. Ensin McLaren oli epäluotettava ja potentiaaliset mestaruudet menivät siihen. Ferrarilla tuli yksi mestaruus, mutta toisaalta oli tietysti se juhliminen ja ryyppääminen, mikä vaikutti asioihin. Jossain vaiheessa rallihommat veivät pois focuksen formuloista. Palattuaan mies oli ihan uudella innolla mukana, mutta joinain kausina auto oli sellainen, ettei se sopinut hänelle niin hyvin. Välillä tuntui myöskin siltä, ettei Kimi itsekään oikein ollut kiinnostunut ajamisesta. Oli ikään kuin sellainen tunnelma, että hänelle on sama, onko hän siellä mukana vai ei.

En tiedä onko Kimi alitajuisesti tajunnut koko ajan, että tämä kausi olisi viimeinen Ferrarilla. Minusta hän on yrittänyt enemmän kuin ennen ja ollut todella nopea koko kauden. Selvästi parempi kuin esim. Bottas. Hän on saattanut yrittää jopa liikaa, mikä on näkynyt siinä, että aika-ajoissa on joku kohta kierroksesta mennyt pieleen. Miehellä on ollut useassa kisassa mahdollisuus paaluun, mutta se ei ole onnistunut. Kunnes vihdoin Monzassa napsahti. Kimi teki alkukaudella myöskin kisoissa virheitä ja ajoi vähän huonosti. Se muuttui ja kuten sanottua, niin kesästä alkaen mies on ajanut paremmin kuin varmaan yli 10 vuoteen. Niinpä sitä piti itsestään selvänä asiana, että Kimi saisi jatkaa vielä vuoden Vettelin tallitoverina. Sitten alkoikin kuulua huhuja, että Ferrarilla on päätetty vaihtaa Kimi nuoreen parikymppiseen Leclerciin. Päätös tuntui kummalliselta, kun Kimi ajaa nyt niin hyvin. Monta päivää sitä toivoi Kimin puolesta, ettei se olisi totta, mutta lopulta tajusin, että itseasiassa ratkaisu on hyvä. Ainoa sääli tässä asiassa on nyt se, jos Kimi ei saa tällä kaudella ajetuksi itselleen voittoa, kun se Monzassa meni sivu suun. Kaksi seuraavaa kautta Sauberilla eivät niitä voittoja nimittäin tule tuomaan.

Syyt, miksi Kimin korvaaminen Leclercillä on järkevää:

  1. Formula alkaa olla nuorten miesten hommaa
    Verstappen Red Bullilla aloitti tämän trendin. Hän oli 17-vuotias, kun siirtyi Formula ykkösiin ja nyt kun mies tässä kuussa täyttää 21v, niin hän alkaa olla jo kokenut kuljettaja, ykköskuski huipputallissa. Lance Stroll oli 18v, kun aloitti Williamsilla ja McLaren puolestaan päätti palkata ensi kaudeksi Lando Norrisin, joka ei ole vielä täyttänyt 19 vuotta. Tallit katsovat, että kuljettajat ovat nykyään paljon entistä nuorempana kypsiä kuninkuusluokkaan ja jopa huipputalleihin. Sen vuoksi Ferrari katsoo, että vuoden Sauberilla ajanut loppuvuodesta 21v täyttävä Charles Leclerc on valmis siirtymään parrasvaloihin Sebastian Vetteliä haastamaan
  2. Leclercille ”paineeton” kausi ja sparrausta Vettelille
    Kukaan ei odota ekalta kaudelta huipputallissa vielä niin suuria, jos kuljettaja on nuori ja kokematon, mutta mitä vanhempana sinne siirrytään, niin sitä kovemmiksi paineetkin kasvavat. Se on siinä mielessä fiksua ottaa mies sisään nyt. Jos hän pystyy haastamaan Vetteliä ja ottamaan voittojakin, niin hyvä. Jos ei pysty niin ei se mitään, aikaa on. Vettel saa joka tapauksessa sparraajan ja joutuu omalta osaltaankin laittamaan parastaan, jotta voittaisi tallitoverinsa. Viime aikoina on nimittäin sattunut luvattoman paljon virheitä sekä tallille että Vettelille itselleen. Mitä tulee sitten Vetteliin muuten, niin emme tiedä, jatkaako mies enää tämän sopimuksen jälkeen tallissa. Silloin Leclercin pitäisi olla valmis ajamaan maailmanmestaruudesta, kun Seb lähtee. Niinpä on hyvä ottaa mies nyt ajamaan vähän Vettelin paineiden varjossa ja kasvamaan rauhassa mestaruudesta ajavaksi kuskiksi
  3. Kimi ei ole voittanut vuosiin
    Totuus on se, että Kimi ei ole voittanut vuosiin, vaikka onkin kerännyt hyvin pisteitä. Niinpä se riski vaihdokselle ei ole nyt niin suuri. Jos auto on ensi vuonna nopea, niin kyllä Leclerckin pisteitä kerää. Kaiken lisäksi on huhuttu, että ensi kauden sääntöjen mukainen auton etupää ei olisi niin hyvä Kimin ajotyylille
  4. Fanit haluavat nähdä uuden kuljettajan
    Kimillä on valtavasti faneja, mutta jos Ferrari haluaa saada osansa uusista, nuoremmista kannattajista, niin silloin kannattaa palkata uuden sukupolven nuori, lahjakas tähti. Pikkupojat ja teinit voivat kokea nuoren kuskin enemmän esikuvakseen kuin nelikymppisen perheenisän
  5. Sponsoreille fiksu päätös
    Monacolainen kuski tulee olemaan erittäin suosittu tietyillä markkina-alueilla kuten Italiassa ja Ranskassa. Sen takia hän on houkutteleva valinta Ferrarille ja voi houkutella tallille entistä enemmän sponsoreitakin. Samalla Kimi on erittäin fiksu valinta Alfa Romeon kannalta, joka on Sauberin pääsponsori. Koko FCA:n tulevaisuuden kannalta on keskeistä, saadaanko Alfa menestymään. Autot ovat hyviä, mutta niitä pitäisi myydä paljon enemmän. Kimi tykkää ajaa ja kuten ylhäältä videolta näkee, niin häntä on nyt jo käytetty mainonnassa. Jos ja kun mies tulee olemaan jatkossa ”Alfan mies”, niin se voi lisätä myyntiä maailmanlaajuisesti juuri sen vuoksi, kun mies on niin suosittu.
  6. Kimille tulevaisuus Sauberilla myös omistajana?
    Paljon on viime aikoina huhuttu sitä, että Kimi voisi ryhtyä Sauberin osaomistajaksi tai olla ainakin jollain tavalla mukana tallin toiminnassa sen jälkeen, kun ura loppuu. Siinä on tietyllä tavalla järkeä. Saisi olla mukana kilpa-autoilussa ja talli on Sveitsissä, missä Kimi asuu. Näin ollen siinä tulisi sellainen pehmeä lasku eläkkeelle ja miehen osaamista saataisiin käyttöön uran jälkeenkin

Alun perin outo päätös, mutta tarkemmin ajateltuna nyt on fiksu ajankohta tehdä se sukupolvenvaihdos. Toivotaan Kimille onnea, jotta ottaisi vielä loppukaudesta Ferrarilla jonkun voiton.

Mainokset