Kisamaanantai: mietteet SM-maratonista ja oma tavoite

tartan-track-2678544_1280.jpgLauantaina käytiin sm-maraton Joutsenossa. Siis luitte oikein, en kirjoittanut Joutsa väärin, vaan kyseessä oli ilmeisesti vieläkin pienempi mesta, Joutsan diminutiivimuoto. Kyseisellä tapahtumalla ei ole edes kunnollisia nettisivuja ja tuloksiakin oli vaikea löytää. Joka tapauksessa kilpailu käytiin ja Alisa Vainio juoksi hienosti. Muuten siitä ei pahemmin jäänytkään jälkipolville kerrottavaa. Niinpä onkin syytä pohtia koko sm-maratonin tulevaisuutta.

Miesten lähtölistalla oli 21 nimeä, joista Aki Nummela nimekkäimpänä. Naisten vastaavalla listalla oli vain 10 nimeä, joista nimekkäimpänä Alisa Vainio. Suvi Miettinen teki maratondebyyttinsä. Lopulta miehistä kolme jätti starttaamatta, joten kisa käytiin 18 miehen ja 10 naisen voimin. Miehissä mitalit menivät Jaakko Niemiselle (2.21.59), Aki Nummelalle (2.23.36) ja Antti-Pekka Niinistölle (2.29.45). Sijat 4.-16. ratkaistiin ajoilla 2.36-2.49 eli siinä mielessä mitalistit olivat kyllä ihan selvät. Naisten puolella Alisa Vainio juoksi kelpo ajan 2.34.49, jolla hän jää toki kuusi minuuttia Annemari Hyryläisen Dubaissa tammikuussa juoksemasta ajasta, mutta kun meillä ei niin valtavasti maratoonareita ole, niin onhan tuo hyvä aika. Suvi Miettinen oli toinen ajalla 2.49.01 ja Mira Tuominen kolmas ajalla 2.54.42. Soili Kosonen jäi vain about minuutin pronssista.

Ajatukseni tästä kisasta ja sm-maratonista sekä sen tulevaisuudesta ylipäätänsä ovat seuraavat:

  1. Alisa Vainio, muuta ulkomaille
    Vainio on vähän kuin joku Puljujärvi lätkässä. Potentiaalia on, mutta hän on raakile. Hän tarvitsisi nyt harjoittelua hyvissä olosuhteissa ja jonkinlaista itsevarmuutta sekä itsenäistymistä. Ennen kaikkea kovia kilpailuja samantasoisia ja parempia urheilijoita vastaan. Minusta on riski, kun Suomessa taso kestävyysjuoksussa on niin alhainen, että hän taantuu, jos jää tänne. Hänen pitäisi muuttaa nyt ulkomaille harjoittelemaan. Se olisi myös fiksumpaa oman markkina-arvonkin vuoksi olla täältä pois, sillä silloin, kun kilpailuun kotimaahan tulee, niin se olisi suuri tapaus ja starttirahat ihan eri luokkaa kuin silloin, jos on itsestäänselvyys, että hän osallistuu kuitenkin
  2. SM-maratonin pitäisi olla toukokuussa
    Ajankohta on luultavasti syksyllä sen vuoksi, että on ajateltu, että ratajuoksijatkin voivat osallistua. Tämä on päätetty joskus 70-luvulla, jolloin Virénit ja kumppanit ovat syksyllä vielä käyneet maratonillakin kilvoittelemassa. Se ei toimi enää. Ei tuolla ollut Jarkko Järvenpää, Arttu Vattulainen eikä kukaan muukaan radoilta tuttu nimi mukana. Osanottajat olivat maratonin erikoismiehiä ja -naisia käytännössä kaikki ja silloin järjestämällä kisa syksyllä ei saada kaikkia parhaita mukaan, koska he juoksivat Berliinin tai vastaavan nopean syysmaratonin tehdäkseen kovan ajan. Jos keväällä jaettaisiin mitalit juoksemalla mies miestä vastaan, voisi eturivin maratoonari silti käydä syksyllä Euroopassa juoksemassa kovan ajan
  3. SUL:n pitäisi järjestää kisa itse
    Nyt tapahtuma kiertää ympäri Suomea niin, että harva edes tietää, missä se kulloinkin järjestetään ja jos kuulee, että se järjestetään Joutsenossa, juoksija ei tiedä, missä se paikka on, eikä haluakaan tietää. Ei tämä tapahtuma ole kuten Kalevan Kisat, jotka keräävät paikallisesti suuren yleisön, eikä 18+10 henkilön osallistumismaksuillakaan kuuhun mennä. Niinpä nykyjärjestelmä pitäisi romuttaa ja SUL:n pitäisi oikeasti järjestää se kisa itse joka vuosi Helsingissä HCM:n yhteydessä. Okei reitti ei ole maailman nopein, mutta kun se on toukokuussa, niin eivät juoksijat ole ihan huippukunnossakaan. Tärkeintä olisi kuitenkin kai se, että mitalit saadaan jaettua ja mahdollisimman moni hyvä maratoonari olisi mukana, eivät ne loppuajat. Helsinki on kuitenkin keskeisempi paikka kuin joku Joutseno, joten kyllä se kisa täällä pitäisi järkätä.

Kaikki kunnia jokaiselle, joka tuonne viitsi lähteä ja erityisesti Alisa Vainiolle onnittelut siitä, että vaikeudet on selätetty ja hän teki paluun. 2.34 20-vuotiaana ei kuulosta yhtä hienolta kuin 2.33 17-vuotiaana, mutta kun ikää on noin vähän niin mahdollisuudet ovat vaikka mihin. EM-maraton 4 vuoden päästä voisi olla aika hyvä tähtäin. Täytyy myös harmitella Don Validon loukkaantumista. Pronssiin olisi voinut olla jonkinlaiset mahdollisuudet. Ei toki kirkossa kuulutettua, mutta mahdollista mitalisija olisi voinut olla. Ehkäpä sitten ensi vuonna.

Ensi vuodesta tuleekin mieleen se, että minähän pyrin olemaan ensi vuonna noissa karkeloissa mukana. Kevään keuhkovirus hidasti tuota tavoitetta ja vei motivaation kokonaan veke. Erityisesti se talvikauden kova harjoittelu tuntui tuon jälkeen turhalta. Mennä treenaamaan missä tahansa olosuhteissa. Pitkät lenkit pakkasessa ja tuulessa upottavassa lumihangessa meren jäällä ja sitten toisaalta sata kilsaa viikossa juoksumatolla katsoen ei mitään. Siinä pitää oikeasti tietää, miksi sitä tekee. Varsinkin kun jos on joku ohjelma tai suunnitelma päällä, niin se pitää sisällään aika kovia harjoituksia, jonka jälkeen on aika väsynyt ja siinä on koko ajan jonkinlainen stressitila päällä. Eniten pelkää sitä, että tulisi kipeäksi. Koko ajan pitää miettiä, ettei vain sattuisi jotain ja jos sattuu, niin sitten huomaa, ettei pysty harjoittelemaan niillä vauhdeilla, millä pitäisi pystyä treenaamaan. Se on henkisesti rankkaa verrattuna siihen, että käy vain lenkillä hyvällä ilmalla ilman suunnitelmaa tai tavoitetta kuten olen nyt tehnyt kesällä.

Eilisellä lenkillä tuli ensimmäistä kertaa mieleen se, että kun kelit kylmenevät nyt, niin en kohta enää halua lähteä juoksemaan, jos minulla ei ole tavoitetta. Toisaalta pitäisi olla selkeä syy, miksi asiaa tekee. Maajoukkuelätkäpelaaja Oskar Osala kertoi tämän päivän Iltalehdessä, että hänen peliuransa on tauolla, koska draivi katosi. Hän kertoo jutussa, että jotta hän voisi jatkaa lätkän pelaamista, hänen pitää löytää uudestaan syy, miksi hän pelaa. Tuollaiselle ammattiurheilijalle kysymys on tietysti joko pelkästään rakkaudesta lajiin tai sitten sellainen kilpailullinen haaste, mikä tuo sen halun ryhtyä niihin suuriin uhrauksiin, mitä se vaatii. Kaikilla sitä ei enää ole. Esim. Nico Rosberg lopetti formulauransa yllättäen maailmanmestaruuden jälkeen, vaikka oli juuri tehnyt 50m€ jatkosopimuksen. Kimi Räikkönen sen sijaan yhä jaksaa jatkaa ja ajaa, vaikkei edes pidä muusta formuloissa kuin siitä ajamisesta. Omalla kohdalla täytyy nyt löytää juoksuun se syy, jotta tuon talvikauden kestää. Jos talven saisi olla jossain Floridassa, niin tilanne olisi eri, mutta lokakuusta huhtikuuhun on niin öiset kelit, että se harjoittelu vaatii todellisen motivaation, syyn tehdä sitä asiaa. Muuten sitä ei yksinkertaisesti jaksa, eikä halua tehdä.

Pidän hyvin järjestetyistä, isoista juoksutapahtumista. Enää ei tosin riitä vain se osallistuminen. Haluan tietää starttiviivalla olevani niin hyvässä kunnossa, että voin tehdä hyvän suorituksen. Pidän myös juoksemisesta ja lenkillä käymisestä, mutta en oikein pidä siitä, mitä se erityisesti talviaikaan vaatii. Ainakaan tällaisessa tilanteessa, missä ei ole oikein mitään muuta sosiaalista elämää, kun ei ole parisuhdetta jne. Se on hemmetin rankkaa ja sitten kun miettii, että mitä merkitystä sillä on oikeasti, onko joku juossut sm-maratonilla vai eikö, niin täytyy miettiä, kannattaako se. Ensi vuosi on nyt joka tapauksessa lusittu eli ei tässä mitään mahdollisuuksia ole päästä sellaiseen kuntoon, että pääsisin mukaan 2019 kisaan, mutta jos motivaatio löytyy, niin 2020 tapahtumaan on aikaa. Pohjakuntoni on mielestäni nyt parempi kuin kertaakaan elämäni aikana ja kestän määrääkin entistä paremmin. Periaatteessa mahdollisuudet pitäisi siinä mielessä olla hyvät, mutta kysymys kuuluu: onko siinä touhussa mitään hiton järkeä?

Mainokset