Viikkoyhteenveto: nyt on ollut 22 juoksupäivää putkeen

_20181007_211756Loppuvuodelle suunniteltu kilometrien kerääminen on aika hyvässä vauhdissa. Olen juossut nyt 22 päivää putkeen ilman yhtään lepopäivää ja se on tuntunut ihan hyvältä. Vauhdit ovat olleet maltilliset, tehoharjoitusten määrä aivan minimaalinen ja kilsoja on kertynyt mukavasti. Se näkyy tietysti myös kengissäkin. Oheisen kuvan ”halpishaasteen” tossut ovat tehneet kohta tehtävänsä. Tämän päiväisen lenkin jälkeen niissä on 947,5km mittarissa. Mielenkiintoista tossuasiaa on se, että kesäkuussa kirjoittamani Hoka Clifton 5 -esittely on blogin statistiikan mukaan saanut tänään paljon huomiota. En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta itseasiassa juteltiin eilen Validon kanssa juuri tuosta tossumallista. Olen vähän miettinyt sitä, että olisiko se vaimennuksensa vuoksi hyvä kenkä juurikin syksylle ja talvelle, koska mitä kovemmaksi maa tulee, niin sitä rankempaa se on jaloille. Hokat voisivat olla siinä mielessä hyvät. En tiedä onko se vaimennusasia, kun mennään kohti syksyä ja talvea muillakin syynä vai joku muu syy, mutta Clifton 5 -esittely on tänään ollut suosittu.

Mennään sitten suoraan tämän viikon harjoittelun yhteenvetoon:
ma: 10km matolla at 5.01 min/km. Ei oikein huvittanut tehdä salillakaan mitään. Nike Pegasus 35
ti: 13km matolla sis. 3×10 min at 3.50 min/km, 200m hölkkäpal. Sen alle 30 minuutin rankka coretunti. Nike Zoom Elite 9
ke: 8km matolla at 5.01 min/km. Alle punttien nostoa yläkroppa. Kyllästytti, enkä viitsinyt juosta kauempaa. Nike Pegasus 35
to: 17,74km ulkolenkki osin uusilla reiteillä at 5.10 min/km. Mahtava auringonpaiste, hyvä fiilis juosta. Brooks Launch 3
pe: 11,5km matolla at 5.13 min/km. En jaksanut tehdä salilla mitään muuta kuin rullailla jalat (yöunet olivat olleet huonot), joten kevyt lenkki ainoata ohjelmaa. Nike Pegasus 35
la: 9,63km kevyt lenkki at 5.21 min/km. Unet menivät totaalisen mönkään runsaan kahvin vuoksi. Kun menin myöhään nukkumaan, aamulla oli olo kuin olisin ryypännyt, vaikken ollut. Olo parani kun juoksin lyhyen kevyen lenkin ja grillasin ruokaa. Sää oli oikein mainio tähän vuodenaikaan. Brooks Launch 3
su: 28,19km pitkis at 5.11 min/km. Nautiskelupitkis. Aurinko ei paistanut ja oli viileämpi kuin eilen, mutta näin uusia mukavia paikkoja. Brooks Launch 3
YHTEENSÄ: n. 98km juoksua, 30 min coretuntia, hyvin vähän salia ja kaupunkifillarointia 25+ km.

Ensi viikolla pitäisi olla lämpimämpi ilma. Mikäli niin käy ja sateet pysyvät poissa, saatan juosta vähän enemmän ulkona kuin mitä viime aikoina on tapahtunut. No juoksin kolme lenkkiä tällä viikolla, mutta toisaalta vastaavasti neljä mattolenkkiä.

Mainokset