Muutoksia: Ystävät ovat tärkeintä

Olen puhunut siitä, että erityisesti viime kevään sairastumisen jälkeen ymmärsin, ettei entinen tapa elää voi jatkua. Olen oikeastaan jo sitä ennen pyrkinyt jonkinlaiseen elämänmuutokseen, kun en ole ollut täysin tyytyväinen elämääni. En ollut vain täysin tietoinen siitä, missä on vika ja kuinka asiat voisi korjata.

Kesän aikana tajusin vihdoin sen, ettei ole olennaista mitä tekee tai mitä suorittaa, vaan ne ihmissuhteet. Jos ne putoavat pois, niin se ei auta yhtään, vaikka saisi aikaan mitä. Itselläni oli aiemmin todella paljon frendejä ja muutamia todella läheisiä ystäviä. Samaan aikaan tein mielenkiintoisia hommia ja tuntui, että elämä on tasapainossa. Sitten tuli sydänlihastulehdus ja olin kaksi vuotta pois pelistä. Tuon aikana asiat olivat muuttuneet. Pari tyyppiä, jotka tykkäsivät sellaisesta vetovastuusta, että järjestivät kaikenlaisia asioita, illanviettoja, tapahtumia jne. putosivat pois kuvioista. Yksi vähän erakoitui ja alkoi reissata täyspäiväisesti. Toinen muutti ulkomaille ja erosi. Hänen tyttöystävänsäkin kavereita oli ollut paljon illanvietoissa, viikonloppureissuissa jne. tekemisessä. Näin ollen yht’äkkiä todella paljon porukkaa jäi veke. Sitten omat parhaat kaverini jostain parikymppisestä alkaen passivoituivat. Heillä oli perheet, eikä heitä saanut enää lähtemään mihinkään. Kaiken kukkuraksi broidini tapasi naisen ja meni muutamassa kuukaudessa naimisiin ja tämä uusi nainen oli sellainen, joka ei päästänyt häntä mihinkään. Se oli omituinen tilanne, että kun olin sairas, niin ei ollut oikein seuraa ja sitten kun olin toipunut, huomasin, etten pääse oikein mihinkään järkevään sosiaaliseen elämään kiinni, vaikka se oli juuri ollut omalla kohdallani aiemmin todella vilkasta. Minusta tuntui todella omituiselta, etteivät ihmiset halunneet enää nähdä face-to-face. Facebook oli tullut tuona aikana uutena juttuna ja heille riitti se, että lukivat siellä, miten muilla menee. Minua se tilanne ahdisti.

En ollut osannut varautua asiaan millään tavalla ja kun en seurustellutkaan, niin piti löytää uutta sisältöä elämääni. Juoksu tuli mukaan sen takia, että tarkoitus oli kohottaa kuntoani. Tai olin jo aloittanut ennen sydänlihastulehdusta treenaamaan Tukholman maratonille ja ehdin käydä lenkillä noin vuoden päivät, kun sairastuin. Parin vuoden päästä tuosta sairastumisesta asetin aikatavoitteen, koska piti olla joku konkreettinen pläni, kuinka noin vaikeasta tilanteesta voi nousta. No sitten kun huomasin, ettei se sosiaalinen elämä palaa ennalleen, niin aloin käyttää enemmän aikaani urheilemiseen. Varsinkin sen jälkeen, kun nainen, johon olin rakastunut, menikin yllättäen naimisiin toisen kanssa, niin tuli sellainen tunne, että nyt mennään juoksuun all-in. Se toimi hyvin siihen saakka kunnes 2014 sairastuin ja jalat eivät palautuneet 1,5 vuoteen. Kun käsikin meni poikki, niin meni taas yhteensä kaksi vuotta pipariksi. Se oli silloin alussa taas tosi hankalaa, koska kuntoni oli silloin todella erinomainen. Olin jo juossut puolikkaan 1.23 ja tarkoitus oli parantaa maratonenkkaani roimasti. Sitten tuli terveysongelmia, joista lääkärit eivät tienneet, mikä on vialla ja mitä sille asialle olisi voinut tehdä. Piti vain odottaa. Se oli todella rankkaa. Sisuunnuin kyllä siitä ja päätin, että vielä kerran yritän. Se vain alkoi käydä henkisesti aika rankaksi. Mitä enemmän treenasin, niin sitä rankemmalta se muu vapaa-aika tuntui sen takia, kun puuttui ne ihmissuhteet. Viime kevään keuhkovirus lopulta sai aikaan sen, että tuli raja vastaan. Asiat eivät voisi enää jatkua kuten ennen. Muuten tappaisin itseni tai sekoaisin totaalisesti.

Yritin kyllä saada juoksun parista ystäviä, mutta se ei onnistunut. Huomasin, että yhteislenkeillä voi käydä ja ihmisiä voi tavata tapahtumissa, mutta he ovat korkeintaan tuttuja tai kavereita, mutta eivät ystäviä. Huomasin, ettei heidän kanssaan ole oikeastaan mitään muuta yhteistä kuin se juoksu. Niinpä päätin, että vaihdan porukan, joka on lajin parissa. Yritin houkutella ihmisiä lenkille töiden jälkeen ja kaikenlaista vastaavaa, mutta eivät ihmiset aktivoituneet. Nyt parin kuukauden sisällä olen tajunnut, että se oli ihan väärä ratkaisu. Ennen syntymäpäiviäni ja vähän sen jälkeen mietin asioita ja tajusin, että minähän tunnen jo nyt todella loistavia tyyppejä. Pitää vain löytää tapa, jolla 40+ ikäiset henkilöt voivat viettää aikaa yhdessä. Tajusin kesällä, että minua ei ole tavallaan hylätty henkilönä, vaan kyse on kulttuurista. Luin nimittäin Hesarista jutun, jossa kerrottiin, että Suomi on pariskuntien maa. Jos on sinkku tai eroaa, jää monesta asiasta pihalle. Se on todella älytöntä. Monissa muissa maissa käydään porukalla dinnerillä tai drinksuilla, eikä ole merkitystä, onko joku sinkku tai parisuhteessa. Se on vain sellaista sosiaalista elämää, joka on mukavaa. Saa jakaa asioita muiden ihmisten kanssa ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja. Täällä sitä ei valitettavasti oikein ole, mutta asia voisi muuttua.

Minulla ei ole oikein tällä hetkellä aikaa tehdä niin kuin haluaisin tehdä. Minulla on päivisin tieteellinen projekti, mikä pitää saada valmiiksi. Se vaatii paljon keskittymistä ja aikaa. Iltaisin on sitten tämä juoksu. Niinpä tällä hetkellä en voi oikein ottaa vetovastuuta siitä, että elvyttäisin sosiaaliset verkostot, mutta kun kiireet vähän hellittävät, niin tulen sillä tavalla tekemään ja sitten kun lopetan kilpailemisen juoksussa ja käyn lenkillä enemmänkin huvin vuoksi (vaikka kävisinkin jossain tapahtumissa), niin tulen satsaamaan selvästi enemmän näihin ihmissuhdeasioihin. Se on jännä, kun niitä ihmissuhteita pitää tavallaan itsestään selvinä, koska ne ovat itselle niin tärkeitä ja olennainen osa elämää. Sitten kun ne putoavat pois, niin ei tiedä, mitä oikein tapahtui ja miksi. Fakta on vain se, että ei pidä odottaa, että hyviä asioita tapahtuu itselle, vaan ne pitää laittaa tapahtumaan eli sellainen osa-alue, mikä omassa elämässä on rikki, pitää fiksata kuntoon. Itse olen ajatellut niin, että viimeistään ensi kesänä alan panostaa ihan uudella tarmolla ystävyyssuhteisiin. Kesä on sellaista aikaa, jolloin ihmiset ovat hyvällä fiiliksellä, kun ilmat suosivat, joten silloin voi ehdottaa asioita.

Juoksu ei saa siis olla ystävyyssuhteiden korvike, vaan pitäisi juosta oikeista syistä.

Mainokset