Muutoksia: positiivisuus on tärkeätä

dsc_8146-1376x774.jpgYksi asia, mitä juoksu aiheuttaa, on negatiivisten ajatusten lisääntyminen. Lopulta siihen tottuu, eikä huomaakaan, kuinka paljon negatiivisempi sitä on siihen verrattuna, mitä oli ennen kuin aloitti juoksemisen. Se negatiivisuus on jotenkin sisäänrakennettu juoksuyhteisössä. Asioita ei nähdä mahdollisuuksina, vaan uhkina ja kaikki on aina vähintään jossain määrin päin helvettiä. Joka asiasta pitää riidellä ja toisten tekemisiä pitää haastaa. Mikään suoritus ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, eikä mitään osata koskaan tehdä oikein. Minä en jaksa tällaista ajattelutapaa, vaan pyrin pitämään yllä positiivisuutta.

dsc_8060-1376x774.jpgJuoksuyhteisö toimi seuraavasti kommenttien suhteen: Jos juoksee ulkona jonkun treenin, niin sitä ei uskota, koska mittarit näyttävät väärin. Jos sen lenkin juoksee matolla, niin mattovauhdit valehtelevat. Jos tekee salitreenin, niin tekniikka on ollut päin persettä, jos ei laita mitään videota todisteeksi, että osaa tehdä jotain. Jos menee kisaan ja tekee sellaisen suht koht normisuorituksen, niin se on perseestä, koska pitäisi pystyä parempaan. Jos juoksee enkan, niin sekin on perseestä, koska Ulmala ja Holmén juoksivat vähintään puoli tuntia paremmin. Jos sairastuu tai loukkaantuu, on muka vähän nuhaa, eikä sen takia kilpaile. Jos puolestaan ei ehdi käydä treffeillä tms. kun kaikki vapaa-aika menee juoksuun, on homo. Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka pitkälle, mutta eiköhän se tullut jo kaikille selväksi. Juoksuyhteisössä ei pyritä kehittämään sitä kestävyysjuoksuosaamista tai keskustelemaan varsinaisesta harjoittelusta ja valmennuksesta, vaan teilaamaan muita ja riitelemään. Koko ajan on tilivelvollinen ja suurennuslasin alla ja suurimmassa äänessä olevat tyypit eivät ole edes itse perehtyneet asioihin, joista heillä on näitä ”mielipiteitä”.

dsc_8159-1048x590.jpgOmalta osaltani tuollainen touhu on loppu. Minulla on vain yksi elämä, enkä aio sitä käyttää enää negatiivisiin asioihin. Olen nyt viimeisen puolen vuoden aikana miettinyt paljon ja ymmärtänyt monia asioita. Ensinnäkin olen aika hyvässä kunnossa 45-vuotiaaksi mieheksi. Jos joku jossain on paremmassa kunnossa, niin olkoot. Olen riittävän hyvässä kunnossa, jotta voisin olla tyytyväinen itseeni. Silloin, kun palasin liikunnan pariin kahden vuoden tauon jälkeen sydänlihastulehduksen jälkeen, en ollut ollenkaan tyytyväinen kuntooni. Meinasi taju lähtee, kun kävelin Stockmannilla portaita. Siihen verrattuna esim. eilinen 33,76km kevyt pitkis vauhdilla 5.13 min/km niin etten tuntenut loppupäivänä itseäni väsyneeksi, eikä jalat tulleet kipeiksi, kertoo aikamoisesta muutoksesta. Olen hyvässä kunnossa, vaikken juuri tällä hetkellä olekaan missään varsinaisessa kilpailukunnossa. Olen pystynyt omaksumaan itselleni sellaisen elämäntavan, joka on saanut minut hyvään fyysiseen kuntoon ja jaksan tehdä paljon asioita. Olen myös monissa muissa asioissa itseeni tyytyväinen. Aina voi varmaan parantaa, eikä kukaan ole täydellinen, mutta en anna kenenkään möttösen teilata minua. Pyrin olemaan niin hyvä minä kuin voin olla ja hyvä fyysinen kunto on tärkeä osa tätä, mutta se saavutanko jonkun tietyn tuloksen kisassa, ei vaikuta siihen. Tottakai haluan tehdä enkat, jos pysyn terveenä, mutta ilman niitäkin olen tyytyväinen siihen, mitä olen.

dsc_8151-1376x774.jpgHyvä esimerkki asioihin suhtautumisesta on tämän päiväinen lumisade. Aamulla kun heräsin, oli paljon kylmempi kuin piti olla. Kun söin aamupalaa, oli -3C. Päätin laittaa talvitakin, hanskat ja päähineen. Kun tulin keskustaan, tuntui, että laitoinkohan liikaa vaatteita, jos keli iltapäivällä lämpenee. Hetken päästä alkoi sataa lunta. Vaikka tiesin, että tuosta lumisateesta voi seurata muutamia negatiivisia asioita kuten se, että tuonne ajetaan suolaa ja hiekkaa, mikä tekee kaduista todella kuraiset ja kun se ilma kuitenkin keskiviikkona lämpenee, niin ehkä tuota lunta ei olisi nyt kaivattu, niin näin silti asioissa ne valoisat puolet. En alkanu marista tai synkistellä, vaan menin saman tien ulos ottamaan valokuvia. Ensimmäisten hiutaleiden tullessa alas paistoi samanaikaisesti aurinko. Se oli ihan makeata. Sitten kun kävin lounaalla, taivaalta tuli alas märempää lunta ja oli muutenkin harmaampaa, mutta ne lumiset maisemat olivat silti ihan kauniita. Huomasin toki nyt tuolla ulkona, etteivät Nike Air Max 270:t ole mitkään talvikengät. Ne ovat todella liukkaat lumessa, koska niissä ei ole mitään pohjakuviota. Sen lisäksi silloin, kun kenkien pohjat ovat märät, nämä kengät nirskuvat inhottavasti sisällä kävellessä. Kenkävalinta ei siis osunut tänään ihan häränsilmään, mutta ei se haittaa. Aikeissani ei ole tuolla ulkona tuntitolkulla kävelläkään, enkä millään olisi voinut aavistaa, että lunta tänään tulisi.

dsc_8156-1376x774.jpgYritän löytää nyt päivistä ja asioista hyviä puolia, enkä murehtia koko ajan niitä negatiivisia juttuja, sillä jos niin tekee, tuntuu kaikki synkältä. Olen myös huomannut sen, että mitä enemmän kokee vuorovaikutusta eri ihmisten kanssa face-to-face, saa käytyä hyviä keskusteluita ja piristettyä päiväänsä kun vastaavasti nettikeskusteluista mitä suuremmalla todennäköisyydellä päivä menee pilalle. Elämässä pitää olla hauskuutta, toivoa, iloa, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja positiivista energiaa, eikä vain synkkyyttä, riitelyä ja negatiivisuutta. Niinpä minä en ole enää mukana niissä perusnegatiivisten juoksijoiden vaikutuspiireissä.

Mainokset