Muutoksia: priorisointi ja optimointi

dsc_8256-768x1365.jpgKuten aiemmin olen kertonut, en ole ollut tyytyväinen elämääni ja hakenut siihen muutoksia. Ensinnäkin kerroin siitä, että olen havainnut ystävien ja ihmissuhteiden olevan tärkeintä. Mikään ei tunnu miltään, jos asioita ei saa jakaa muiden kanssa. Toiseksi mainitsin siitä, kuinka tärkeätä positiivisuus elämässä on. Tässä postauksessa menen sitten siihen varsinaiseen asiaan, kuinka suorituskyky on parhaimmillaan.

Parhaiten tuloksia saavuttaa niin, että keskittyy johonkin tavoitteeseen niin totaalisesti, että koko muu elämä tukee sitä. Kun luin Aki Hintsa -kirjan, niin sieltä tuli esille se yhteistyö formulakuskien kanssa. Kun seuraa formulakuskien elämää, niin heillä kaikki muu tukee sitä ratinvääntämistä. Ympärillä olevat ihmiset mahdollistavat se, että kuski on parhaimmillaan silloin, kun täytyy olla. Hotakaisen kirjoittamasta kirjasta Kimi Räikkösestä saa hyvän kuvan tuosta elämästä. Itselläni on ollut kolme kertaa elämässäni vähän vastaava tilanne. Ensimmäinen oli se, kun luin pääsykokeisiin. Elin silloin hyvin kurinalaista elämää ja nukuin paljon. Vaikka olisi tullut futista telkkarista, niin en sitä illalla katsonut, vaan menin joka ilta maanantaista sunnuntaihin nukkumaan klo 21.30 ja heräsin ennen seitsemää. Luin joka päivä sillä seurauksella, että opin ne pääsykoekirjat sanatarkasti ulkoa. Jopa niin tarkasti, että muistin, millä sivulla mikäkin juttu oli ja oliko se vasemmalla vai oikealla, ylhäällä vai alhaalla. Käytännössä tilanne oli siis se, että kirjat oli ikään kuin valokopioitu aivoihini. Nyt 25 vuotta myöhemmin muista yhä paljon niistä kirjoista. Silloin menin pääsykokeeseen, tein sen äkkiä, tarkastin kokeen, aikaa oli kulunut 28 minuuttia. Kokeessa pitäisi olla puoli tuntia. Siinä oli pari kysymystä, joista olin hieman epävarma sanamuotojen vuoksi. Mietin, jäänkö miettimään ja yritän voittaa koko roskan (2000+ hakijaa, 400 pääsee sisään), mutta ajattelin, ettei se maksa vaivaa. Ihan sama olenko paras, kun tavoite on vain päästä sisään. Niinpä jätin ne pari kysymystä tyhjäksi ja lähdin menemään. Keskittyminen toi tuolloin varman opiskelupaikan satsaamalla osaamisen maksimointiin. Piti tietää kaikki täydellisesti. Kävin Valmennuskeskuksen kurssinkin varmuuden vuoksi, vaikka se oli itseasiassa aivan tarpeeton. Huomasin, että osaan asiat paremmin kuin ne luennoitsijat.

Oikeassa elämässä täydelliseen suoritukseen pyrkiminen ei ole kuitenkaan järkevää. Jos ei yritä voittaa formulakisaa tai olla maailman paras jossain tietyssä urheilulajissa, niin ei tarvitse satsata  ihan noin fanaattisesti 100 prosenttisesti johonkin tiettyyn juttuun. Työelämässä puhutaan usein siitä, että 80 prosenttinen suoritus riittää. Syynä on se, että on tärkeätä saada asioita aikaiseksi ja mennä eteenpäin. Jos yrittää täydellistä suoritusta, niin se lisäponnistus, mitä sen tekemiseen vaaditaan, aiheuttaisi yleensä sen, että tilanteet ovat jo kuitenkin ehtineet muuttua, eikä se suoritus olisikaan täydellinen. Niinpä on tärkeintä optimoida suorituksiaan, eikä pyrkiä täydellisyyteen. Niin tein opiskeluaikana 90-luvulla. Minulla ei ollut käytettävissä kuin 24 tuntia vuorokaudessa kuten kaikilla muillakin, mutta minä opiskelin kaikkia aineita plus 5-6 vierasta kieltä. Näin ollen minulla oli luentoja aamusta iltaan, tuon lisäksi välillä päällekkäin pääaineen intensiivikurssin luentoja neljä tuntia, joka päivä. Sen lisäksi parikymmentä tuntia kieliä viikossa ja kaikista aineista harjoitustyöt, caset ja muut tehtävät. Kaiken tämän lisäksi piti vielä lukea tentteihin. Eli vaikka pyrin siihen, että kaikki muu tukee tätä yhtä tavoitetta eli nukuin sen mitä ehdin, kävin kaupassa äkkiä matkalla kotiin jne., niin en silti yrittänyt maksimoida suoritustani yksittäisellä kurssilla, vaan optimoida se. Ottaa selvää, mikä on keskeisintä ja painaa ne asiat niin hyvin mieliin kuin mahdollista tutustuen omasta mielestäni epäolennaisempiin asioihin vain pintapuolisesti. Sitten kun tentti tuli, niin tein niin hyvän suorituksen, kun sillä hetkellä oli mahdollista. Jos olisin keskittynyt vähempään määrään kursseja, niin varmasti olisin halutessani voinut olla joka kurssilla paras, mutta se ei ollut itselleni koskaan olennaista, koska olin optimoimassa, en maksimoimassa kuten Hintsa voisi sanoa. Toki sain joskus esim. 94 tai 96 pistettä, mutta välillä saatoin saada selvästi heikommat pisteet jostain tentistä sen vuoksi, ettei tarkoitukseni ollutkaan oppia kaikkea täydellisesti. Jack Daniels puhuu samasta asiasta myös juoksuharjoittelun suhteen. Hän mainitsee termin diminished returns eli kun satsaa enemmän, niin se saatu hyöty ei enää kasva samassa suhteessa. Kannattaakin löytää sellainen itselle sopimus harjoittelun määrä ja pyrkiä tekemään optimaalinen suoritus niillä reunaehdoilla.

DSC_8259-1376x774Työelämässä tehdessäni isoja projekteja olen pyrkinyt samaan. Se on pakollistakin siinä mielessä, ettei resursseja ole ollut koskaan niin paljon, että olisi ollut mahdollista tehdä täydellistä jälkeä. Paljon tärkeämpää on ollut tehdä asiat valmiiksi. Se on silti johtanut joskus siihen, että olen saattanut joutua tekemään töitä 40 tuntia putkeen ilman nukkumista tai vetämään 100+ tunnin työviikkoja useampi putkeen, mutta ei siellä täydellistä suoritusta ole pyritty tekemään, vaan projekti valmiiksi asetetussa aikataulussa. Tuon jälkeen en ole tällaiseen tilanteeseen enää päässyt, jossa kaikki elämän osa-alueet tukevat yhtä hanketta täydellisesti. Osin se on ollut tietoinen päätös. sillä olen halunnut tutustua laaja-alaisesti asioihin, jotta omaisin jatkossa riittävän laajan perspektiivin. Mikään ei ole nimittäin enempää syvältä kuin se, että luulee tietävänsä asiat, menee johonkin suuntaan, saa sen valmiiksi ja myöhemmin huomataan, että koko homma oli päin honkia alun perin ajateltu. Minusta yrityksissä pitääkin olla henkilöitä, jotka näkevät kokonaiskuvan mahdollisimman hyvin. Toisaalta tilanne on ollut myöskin se, että olen ollut vähän sellaisessa tilanteessa, etten ole voinut satsata mihinkään täysillä. Yliopistolla tutkimukseni on ollut vähän jumissa ja proffa on joskus jopa julistanut tuota minulle päin naamaa ja nauranut räkäisesti päälle. Niinpä on ollut pakko keksiä muuta tekemistä, kun ei ole päässyt eteenpäin. Työelämän suhteen puolestaan en ole oikein löytänyt ihmisiä, joilla olisi sama ambitiotaso. On vaikea keskittyä totaalisesti johonkin, jos muut eivät ole samalla intensiteetillä tosissaan mukana. Nyt tilanne on muuttumassa omalta osaltani.

Warren Buffettilla on sellainen ajatus, että pitäisi listata 25 asiaa, mitä haluaa tehdä tai saavuttaa. Sen jälkeen ympyröidä niistä viisi tärkeintä, minkä jälkeen vetää yli ne 20 muuta. Ne viisi ovat sellaisia, joiden tekemiseen pitää keskittyä ja ne 20 sellaisia, joita pitää välttää viimeiseen saakka kunnes nuo viisi on saavutettu. Tässä tulee se vanha taloustieteiden Pareton periaate eli 20% syistä aiheuttaa 80% seurauksista. Jos hajauttaa ja käyttää aikaansa kaikkiin 25 asioihin, tulos olisi huonompi. Kun tekee viisi asiaa kunnolla, niin saa osan kokonaan valmiiksi, jolloin niihin ei tarvitse enää palata ja ainakin saavuttaa sellaisen osaamisen niiden asioiden suhteen, että se tuottaa selvästi paremman lopputuloksen kuin menemällä vähän joka suuntaan.

Miten tämä optimointi eli pyrkiminen vain 80% suoritukseen ja priorisointi eli tekemällä Buffettin tavoin vain 20% asioista voidaan yhdistää. Omalla kohdallani asia menee niin, että olen pyrkinyt nyt keskittymään ajattelussanikin vain asioihin, mitkä ovat itselleni erityisen tärkeitä. Aikanaan sydänlihastulehduksen jälkeen tunsin kokevani ilot ja surut vahvemmin kuin ennen ja tunsin, että elämä pitää elää jotenkin paremmin kuin ennen, kun sain toisen mahdollisuuden. Aloin kantaa huolta maailman asioista ja politiikasta. Se oli huono juttu. Ensinnäkin kaikkiin maailman ongelmiin ei keksi millään ratkaisua, koska on liikaa liikkuvia osia ja liian paljon ihmisiä, joilla ei ole edes pyrkimystä mennä oikeaan, oikeudenmukaiseen suuntaan. Toiseksi vaikka ratkaisun keksisi, niin monesti vähän samoista syistä sen järkevän ratkaisun toteutuminen on vaikeata tai mahdotonta, koska ihmisillä on eri intressit. Niinpä vaikka kuinka paljon saisi kuulla jostain käsittämättömistä jutuista on se sitten ay-liikkeen toimet tai joku maailmanpoliittinen kysymys, niin olen päättänyt nyt pysyä niiden asioiden ulkopuolella. En halua keskittyä niihin asioihin, vaan ainoastaan niihin viiteen asiaan, jotka ovat omalla kohdallani top priorityjä.

dsc_8264-1376x774.jpgTällä hetkellä itselleni tärkeimmät asiat ovat ensinnäkin tutkimukseni loppuunsaattaminen. Toinen on ihmissuhteet ja kolmas juoksuprojektin eteneminen. Kaksi muuta tärkeätä asiaa ovat vähän sellaisia pidemmän aikavälin tavoitteita, joita en tässä mainitse. Muut eivät ole tärkeitä. Toki jokaisella on varmasti tavoitteita tai haaveita, mitä haluavat nähdä tai kokea, mutta eivät ne ainakaan omalla kohdallani ole tärkeitä juuri nyt. On turha miettiä sellaisia ei niin tärkeitä asioita kunnes tärkeämmät asiat on saatu hoidettua alta pois. Asioita on pakko priorisoida ja se tuntuu samalla hyvältä, kun näkee paljon enemmän työnsä tuloksia, kun itselle tärkeimmät asiat etenevät suotuisasti. Äidinkielen opettajallamme oli lukiossa tapana sanoa latinaksi lauseen, joka kuului suomeksi: jos hallitset asian, sanat seuraavat ja tämä pätee hyvin tähän. Kun keskittyy johonkin kunnolla, alkaa samalla hallita sitä asiaa hyvin ja silloin sen toteuttaminen muuttuu paljon helpommaksi kuin miltä se on alun perin tuntunut. Monesti asiat tuntuvat etukäteen paljon monimutkaisimmilta kuin miltä ne tuntuvat jälkikäteen, mutta se ei tarkoita sitä, että asiat tapahtuisivat helposti sormia napsauttamalla. Ei, vaan pitää satsata ja keskittyä, mutta kun niin tekee, niin silloin asiat tuntuvat luistavan hyvin. Oman prioriteettilistani kärjessä oleva tutkimus on tavallaan jo tehty. Minulla on tulokset, framework, sisällysluettelo, paljon eli 118 sivua kirjoitettua tekstiäkin, mutta se on vähän vielä levällään kuin jokisen eväät. On tehtävä valtavasti raakaa työtä, jotta saan kaikkiin alaotsikoihin tuotettua sitä tekstiä ja katsottava, että kaikki sopivat loogisesti yhteen. Sen jälkeen kokonaisuus pitää vielä hioa. Ei niin, että saadaan 100 prosenttinen suoritus tai lopputulos, vaan niin, että projekti saadaan maaliin ja riittävän hyvä lopputulos aikaiseksi.

Minusta tämä optimointi ja priorisointi sopii hyvin myös juoksuharjoittelun sisälle. Harjoittelu kannattaa suorittaa niin, että optimoi suorituskykynsä kilpailussa ja priorisoida asioita. Kuten Hintsa sanoi, niin jos ei ole huippu-urheilija, niin ei tarvitse elää huippu-urheilijan elämää. Lisäisin tuohon vielä sen, että minusta on turha yrittää saada asioita aikaiseksi joka matkalla. Jos on maratontavoite, niin keskittyy maratonille, eikä käy ultraamassa jne. Ottaa oikeasti tavoitteen ja pyrkii sitä kohti. Toki vammat ja muut voivat vaikuttaa, mutta myös terveenä ollessa pystyy vaikuttamaan asioihin. Minusta se 3-4 kk ennen maratonia on ajanjakso, jolloin sen harjoittelun pitää olla prioriteettilistalla aika korkealla. Muuten lopputulos on huono. Ei se niin voi olla, että elämässä kaikki muu on tärkeämpää, jos kisoihin on menossa. Minusta siinä tilanteessa kannattaa jo jättää kilpailematta kokonaan, jos siihen ei voi kunnolla keskittyä ja panostaa.

Tämä oli nyt siis ihan henkilökohtaisista lähtökohdista ajateltuna. Itse tulen jatkossa entistä enemmän keskittymään siihen, että panostan vähempiin asioihin, mutta keskityn niihin entistä paremmin. Pekka Himasen mukaan HIMin Ville Valolla on tapana sanoa: Vittu, se oli siinä, multahan tämä käy, kun hän saa jonkun levyn tms. valmiiksi. Tuo on hyvä asenne. Keskitytään ja tehdään joku homma valmiiksi ja tokaistaan Vittu, se oli siinä ja mennään eteenpäin. Btw, kuvan pelastusrengasta ei nyt tarvita. Positiivisessa ajattelussa keskitytään siihen, että aurinko paistaa, eikä siihen, että jotain negatiivista voi sattua.

Mainokset