Liian painavat juoksukengät, en ikinä käytä näitä enää!

_20181130_094917Olen ollut viime aikoina aika kiireinen tieteellisen tekstin kanssa, joten en ole oikeastaan testannut juoksukenkiä lainkaan. Olen jatkanut Skechersien kestotestiäni ja juossut reippaampia lenkkejä Bostoneilla. Siinä kaikki. Paljon on tullut lukijoilta palautetta siitä, mitä malleja pitäisi testata ja itsekin olen niitä pohtinut, mutta en ole tehnyt asialle yhtään mitään. Ennemminkin olen pohtinut sitä, mitkä kengät kenkätelineistä pitäisi laittaa pois, jotta tilaa uusille tossuille tulisi. Adidas Sequence Boosteilla juoksen vielä pari lenkkiä sateella ja sitten ne ovat tehneet tehtävänsä, hellekelien hengailu- ja beachikengät laitoin kaappiin ”piiloon” ja otan ne sieltä vasta ensin kesänä esille. Eilen päätin sitten laittaa palauttavalle lenkille Mizuno Wave Nirvana 7:t jalkaani. Ne pitää saada juostua loppuun. Itseasiassa piti juosta ne loppuun jo viime kesänä, mutta en juossut Stravan mukaan niissä on vain 20 km tällä vuodella eli kaksi lyhyttä lenkkiä. Sitä ennen olen juossut niillä about 700 kilsaa, vaikken kaikkia olekaan niin tarkkaan ylös merkannut. Se kenkäpari oli vikaostos, minkä vuoksi niiden käyttäminen on ollut jonkinlainen ikuisuusprojekti. No ei se mitään, kengät jalkaan ja lenkille.

dsc_8897-1376x774.jpgSyy, miksi niillä ole viime vuosina juossut kuin talvella, on se, että ne pitävät inhottavaa ääntä asfaltilla. En tajua mistä se sellainen kummallinen ääni tulee tai tajuan periaatteessa mistä se voi syntyä, mutta en tajua miksi Mizuno teki kenkämallin, mikä on niin äänekäs. Minun ei olisi pitänyt niitä ostaa lainkaan, mutta tilasin ne Englannista, koska ne olivat jonkinlaisessa alennuksessa ja tulivat maksamaan 113 euroa, kun se listahinta oli parin sadan tienoilla. Zürichin maratonexpossa Mizunon edustaja oli sanonut keväällä 2011, että nuo kengät vaimentavat loistavasti ja rullaavat hyvin. En noi hyvinvaimennettuja kenkiä silloin tarvinnut, mutta kun aloin pohtia halukkuuttani osallistua 60 kilsan kisaan Perniössä, niin tilasin ne kengät. Luulin, että ultrassa pitää olla vaimennusta ihan mielettömästi. En koskaan mennyt Perniöön, enkä ole vielä tänä päivänä juossut 60 kilsaa. 2012, jolloin tarkoitukseni oli siellä juosta, kärsin akillesjännekivusta, 2013 olin menossa Pariisiin kympin kisaan suurin piirtein samoihin aikoihin ja 2014-2015 olin telakalla. Sen jälkeen Perniön kisa taisi loppua, joten kesäyössä ultraaminen jäi ajatuksen tasolle.

Mizunot olivat pitkään käyttämättöminä kunnes päätin kerran lähteä juoksukaverin kanssa katsomaan Länsiväyläjuoksua juosten. Sille lenkille laitoin nuo kengät. Siellä oli osin lunta maastossa, joten halusin pohjat, joissa on vähän enemmän kuviota. Siinä mielessä ne olivat ok, mutta huomasin jo tuolla lenkillä kenkien pitävän ääntä asfaltilla. Eikä se ole mikään pieni ääni. Muutamia lenkkejä yritin aina välillä juosta, mutta se ääni oli sietämätön. Niinpä käytin niitä vain palauttavilla lenkeillä Lauttasaaren ympäri, jolloin pystyin juoksemaan valtaosan matkasta hiekalla rantoja pitkin. Jossain vaiheessa tuskastuin niihin kenkiin sen verran, että päätin, että juoksen niillä vain talvella, kun on lunta. Niissä on kuitenkin enemmän kuviota pohjassa lunta varten. Se oli varmaan silloin, kun olin juossut Brooksin Adrenaline GTS 12:t loppuun, kun päätin, että Mizunoilla juoksen talvisin. Lunta oli useampana talvena vain ajoittain ja satunnaisesti, joten se tuntui olevan ihan ok ratkaisu, mutta viime talvi muutti sitten käsityksen. Tuli niin paljon lunta, että nuo kengät pyörivät lumessa tyhjää. Silloin päätin juosta maastojuoksukengillä ja ajatus siitä, että n. 700 kilsaa juostut kengät juostaisiin loppuun talvella ja heittäisin ne keväällä pois, jäi haaveeksi. Ne olivatkin kenkätelineessä koskemattomina eiliseen saakka.

dsc_8896-1376x774.jpgEilisiltana oli aivan hirveä keli. Myrskytuuli teki juoksemisesta sietämätöntä, kun vastatuuleen ei oikeasti tuntunut pääsevän lainkaan eteenpäin. Mietin kun tulin kotiin, skippaanko lenkin. Vedin hetken henkeä ja mietin, että jos saisin edes 8 kilsaa kasaan, niin se olisi hyvä kokonaispotin kannalta ja voin mennä tyytyväisenä saunaan. Päätin siis lähteä lenkille ja laitoin nuo Mizunot jalkoihin ja se juokseminen niillä oli perseestä, jos noin suoraan sanotaan. En muistanutkaan kuinka painavat ne kengät ovat. Jo kävellessäni hissiltä pihalle tuntui, että kengät painavat tonnin. En muistanut myöskään, kuinka ei-responsiiviset ne ovat. Juoksutekniikkani on muuttunut niin paljon siitä jostain vuodesta 2012, etten pysty juoksemaan niillä enää. Tuntuu, että niillä täytyisi juosta kuin ankka tullen alas jotenkin koko jalassa. Ei ne jalassa voi käyttää jalkaterää kunnolla, eikä voima siirry eteenpäin. Alussa tuntui, että vauhtini tulee olemaan jotain 6 min/km. Lopulta pääsin vähän vauhtiin ja keskari oli 7,8 km lenkillä 5.33 min/km, mutta olihan se tuskaa. Juoksemisen tarkoitus on olla kivaa ja jos jotkut kengät eivät myötävaikuta siihen, että juokseminen on kivaa, niin en käytä niitä. Juoksen mieluummin muilla kengillä, mitä minulla on ja hankin uusia kenkiä testiin. Päätin, että tuo oli viimeinen lenkki niillä kengillä. Kun tulin himaan, huuhtelin pohjat ja päätin, että vien ne johonkin uffen laatikkoon. Ehkä joku voi haluta käyttää niitä vielä kolatessaan pihaltaan vaikka lunta, mutta minun jalkoihini ne kengät eivät enää mene.

dsc_8898-1376x774.jpgTuo ei ollut ainoa 2011 Zürichin maratonin vuoksi minulle päätynyt tossupari, josta päätin luopua eilisiltana. Jalkapohjani näet hajosi siinä kisassa, enkä voinut varata jalalle lainkaan painoa. Sitten kun kävely jollain tavalla onnistui, en voinut käyttää mitään varsinaisia kävelykenkiä, vaan ajatuksenani oli ostaa kaikista vaimennetuimmat juoksukengät, mitä oli olemassa. Hokaa ei silloin vielä ollut, joten Stadiumista valikoitu Under Armour Reverant 2:t, jotka olivat ihan hullun painavat, mutta mielettömän hyvin vaimennetut. Kävelin niillä sen mitä kävellä ylipäätänsä pystyi parin kuukauden ajan. Tuon jälkeen juoksinkin niillä alkuvaiheessa, kun kipua oli vielä aika lailla. Myöhemmin niillä oli tarkoitus juosta lyhyitä palauttavia lenkkejä, mutta sekin kyllä jäi kahdesta syystä. Ensinnäkin kengät olivat kuten sanottua todella painavat ja toiseksi tuntui, että saisin jotain oireita akillesjänteisiin, kun juoksen niillä. Kilsoja niissä on alle 500, mutta en ole silti juossut niillä enää varmaan viiteen vuoteen kertaakaan. Itseasiassa olen säilyttänyt ne vain sen takia, koska ne ovat tummanharmaat. Ajattelin, että jos joudun jonnekin mökkireissulle tai vastaavalle, missä on kuraista, niin otan ne kengät mukaani ja heitän vaikka reissun jälkeen pois. Mietin vielä eilen lenkin aikana tuota ja olin sitä mieltä, että se on ainoa syy, miksi säilytän niitä.

_20181130_095256Kun olin käynyt illalla saunassa, syönyt, katsonut televisiota, niin vielä ennen nukkumaanmenoa ajattelin, että otan ne Under Armourit esille. Ne tuntuivat älyttömän painavilta. Päätin mennä kylpyhuoneeseen vertaamaan niitä Nirvanoihin ja huomasin, että ne ovat vielä niitäkin painavammat. Sillä hetkellä päätin, että en todellakaan laita niitäkään enää koskaan jalkoihini. Jos joskus joku sellainen mökkireissu tulee, niin on minulla riittävästi tossuja, joten jotkut voi uhrata ihan hyvin. Nämä molemmat liian painavat kenkäparit lähtevät asunnosta ulos nyt joku päivä. En halua käyttää tuollaisia kenkiä, mistä en pidä. Se on jännä, miten näkemys on muuttunut niin paljon. Ensinnäkin kengät ovat yleisesti ottaenkin keventyneet. Se mikä oli vuosikymmenen alussa lightweight trainerin paino, on nyt normiperuslenkkarin paino ja jopa kaikista vaimennetuimmat kengät alkavat olla 100 grammaa kevyemmät kuin aikaisemmin, mutta siitä huolimatta paremmin vaimennetut. Tekniikka kehittyy valtavasti.

On myös huvittavaa muistella sitä, että juoksin Rotterdamissa keväällä 2010 maratonin aikaan 3.33 ja minulla oli jalassani kaikista vaimennetuimmat ja painavimmat adidaksen pronaatiojalkineet Salvationit. Nykyään en juoksisi sellaisilla edes palauttavia lenkkejä. Silloin kilpailin niillä. Kun hankin ensimmäiset vähän kevyemmät kenkäni eli Brooks ST Racerit, mitkä nekin olivat yli 260g, niin pohkeeni kipeytyivät niin, että pystyin juoksemaan niillä vain ne vetoharjoitukset Arenalla. Alku- ja loppuverrat juoksin painavammilla kengillä paksumpien sukkien kanssa. Nykyään koko ajatus tuntuu hölmöltä, mutta silloin jalkani eivät kestäneet vielä kevyempiä kenkiä. Toki jotkut hyvätkin juoksijat käyttävät kaksi kenkiä eli verraan peruslenkkarit ja itse työpätkään nopeammat tossut. Esim. tuttuni Seth, joka asuu Denverissä tekee näin, eikä hän ole mikään höpöhölkkääjä, vaan sellainen 15 minsan vitosenkin menijä. Hänelle kävi sellainen tapaus muutama päivä sitten, että juoksi treeninsä lähtöpaikalle uusilla Nike Vomero 14 -tossuilla pitäen toisia kenkiä eli Pegasus Turboja kädessään. Sitten hän vaihtoi kengät ja piilotti ne Vomerot jonnekin puskaan. Tuon jälkeen hän kävi tekemässä treeninsä ja kun tuli takaisin, niin Vomerot oli pöllitty. Kaikkinensa hän ehti juosta sillä uudelle tossuparilla alle 20 kilsaa kunnes joku pitkäkyntinen tarvitsi niitä enemmän. Noinkin voi siis sattua, mutta onneksi aikanaan Espoon radalla minun kenkiä kukaan ei halunnut anastaa.

Nyt on vapauttava fiilis. Nuo kaksi paria kun lähtevät veke ja Sequence Boostitkin poistuva, niin mullahan on ulkojuoksutossujen telineessä kolmelle parille tilaa! Tämä on hienoa!

Mainokset