Pitkisraportti: lähdin Ylästöön, mutta eksyin matkalla

dsc_8917-1048x590.jpgAloin suunnitella jo torstaina lauantaina juoksemaani pitkistä. Ensinnäkin kysymys oli siitä, juoksenko lauantaina vai sunnuntaina. Olin tehnyt kaksi peräkkäistä pitkistä lauantaisin ja todennut, että niistä palautuminen on helppoa, koska sunnuntai on vapaapäivä. Tosin olin tehnyt ne lenkkini perjantai-illan uimahallikeikan jälkeen, joten olisi vielä testattava, miten sama toimii, jos perjantai-iltana onkin käynyt juoksemassa. Niinpä tavallaan halusin juosta lauantaina, mutta keli sen lopulta määrittelisi. Torstaina ja perjantaina oli nimittäin myrskyä ja jos tuuli ei laantuisi, odottaisin sunnuntaille. Tuuli olisi joka tapauksessa edelleen jossain määrin navakkaa, joten minun täytyisi etsiä joku lenkkireitti, jolla ei tuulisi mereltä niin paljon. Sitten näin Stravassa Validon juosseen Pitkäkoskella, joten päätin katsoa, missä se mesta on. Mieleeni tuli, että siellä saattaa olla joku hienoilla maisemilla varustettu koski, joka olisi hyvä nähdä. Perjantaipäivän aikana katsoin kevyenliikenteen Reittioppaasta, kuinka sinne pääsee ja etäisyys näytti sopivalta. Kun katselin, missä olisi kauppoja, niin havaitsin, että siinä yläpuolellahan kartassa on Ylästö, jossa olin 2013 keväällä Tekojärvihölkässä. Siellä oli joku Valintatalo tms., mihin pysähtyin silloin ostamaan jotain juotavaa, joten päätin, että juoksen Ylästöön saakka, pidän siellä juomatauon ja juoksen takaisin. Sen pitäisi olla 30-35 kilsan lenkki.

dsc_8915-1376x774.jpgLauantaina huomasin heti herättyäni kelin olevan mainio. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten tiesin, että nyt se pitkis täytyy juosta. Päätin, että katson naisten hiihdon ja kun se on loppu, lähden lenkille. Itseasiassa Kallan tullessa maaliin peli oli selvä, jolloin päätin laittaa takin päälle, lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille. Kello oli 12.37, kun käynnistin mittarini. Tarkoitus oli syödä neljän jälkeen, joten päätin, että maksimissaan 3,5 tuntia mukaan lukien pysähdystauot olisi käytettävissä. Kohti Keskuspuistoa siis. Lapinlahden kohdalla tuli vastaani juoksijaporukka ja luulin yhden tutun hahmon juosseen siinä, sillä pyöreine aurinkolaseineen ja shortseineen hän oli aika samannäköinen, mutta ei ollutkaan ollut hän. Vähän myöhemmin hautausmaan takana joku moikkasi minua. Olin sen verran keskittynyt, etten yhtään osaa sanoa, kuka hän oli, mutta moikkasin takaisin. Vauhtini oli jotain 4.40 min/km paikkeilla tuolla hetkellä. Se oli jännä, kun ekoilla askelilla takareidet tuntuivat jumisilta edellisen illan reippaammasta juoksusta, mutta sitten hyvin äkkiä tilanne muuttui ja minulla oli menohaluja. Skechersin GOrun Ride 7:t ovat riittävän kevyet kengät, mutta kuitenkin hyvin vaimennetut. Niillä voi juosta mitä vauhteja vain. Niinpä kun juoksu kulki, niin päätin, että nyt juoksen pitkästä aikaa alle vitosen keskarilla tämän pitkiksen. Hietsusta matka kulki Mechelininkadulle, josta jatkoin Nordenskiöldinkadun kautta Manskulle ja assupätkillä oli jossain ylämäessä vauhtina jo 4.07 min/km. Päätin, että nyt jäitä hattuun, pitää vähän hillitä menohaluja. Lopulta pääsin hyvin kivuttomasti kaikkien katujen yli ilman, että olisin joutunut kertaakaan pysähtymään liikennevaloihin. Saavuin Laaksoon ja lähdin Keskuspuistoon.

DSC_8924-1376x774.JPGTuo puisto liittyy hyvin vahvasti juoksuhistoriani alkuun. Vuosituhannen vaihteessa asuin Krunikassa ja juoksin aloittaessani Keskuspuistossa kahdesta syystä. Ensinnäkin sen vuoksi, että pehmeämpi alusta ei kipeyttänyt jalkojani samalla tavalla kuin asfaltti ja toiseksi en kärsinyt Keskuspuistossa keväisin niin paljon katupölystä. Yleensä juoksin Laaksosta Pirkkolaan ja takaisin. Joskus jos oikein pitkän lenkin tein, saatoin mennä Paloheinään saakka. Se oli jo todella huikea matka minulle. Vaikka tuolla seuduilla juokseminen on aika lailla jäänyt, niin olen siellä toki ajoittain käynyt ja reitti Laaksosta Pirkkolaan ja siitä eteenpäin Paloheinään on hyvin tuttu. Nyt piti kuitenkin mennä sen Reittioppaan mukaan eri reittiä. Pirkkolasta pitäisi mennä Jäähallin vasemmalta puolelta ohitse, eikä sieltä oikealta. Pitkäkoskelle pääsee näet siten, että menee koko matkan puiston vasenta laitaa. Pirkkolaan asti juoksu oli helppoa, mutta sitten kun olin mennyt sen mäen ylös ja reitti oli kiertänyt vähän vasemmalle niin se lähtikin sitten laskemaan oikealle. Mäen alla pysähdyin lenkilläni ensimmäistä kertaa ja katsoin kartasta mihin pitäisi mennä. Tuon jälkeen vastaavia pysähdyksiä tapahtui varmaan sata kertaa.

Pelkäsin siis, että joudun liikaa oikealle, kun ohjeiden mukaan piti se Pirkkola ohittaa vasemmalta ja pysytellä puiston vasemmassa laidassa. Niinpä lähdin karttaa katsottuani vasemmalle ja se tie olikin asfalttia. Meni vähän aikaa, niin huomasin joutuneeni pois Keskuspuistosta kokonaan. Tulin Hämeenlinnanväylän risteykseen ja siitä en halunnut lähteä samaan suuntaan kuin se valtaväylä, vaan lähdin oikealle. Siellä oli kylttejä Malmille, minne en myöskään halunnut. Ajattelin, että kun menen vähän ajan päästä vasemmalle, pääsen puistoon takaisin. Siinä tulikin yksi sellainen puistomainen kohta ja lähdin siitä, mutta enhän minä minnekään puistoon päätynyt, vaan Maununnevaan. Siellä oli ihan hyvä juosta aika tasaisia asfalttiteitä, mutta minua huolestutti se, että kun kadut eivät olleet suoria, niin kiemurtelenko edestakaisin. Matkaa ei saisi tulla liikaa ylimääräistä, sillä muuten Ylästön keikka olisi joku 40 kilsaa. Lopulta pääsin sieltä Maununnevasta takaisin Keskuspuistoon. Sitten tuli T-risteys ja vasemmalle oli Pitkäkoski, oikealle ei mitään. Se oli melkoinen tenkkapootilanne heti sen jälkeen, kun olin vihdoinkin päässyt takaisin Keskuspuistoon. Katsoin kartasta tilannetta ja sen mukaan pitäisi mennä oikealle, mutta siinä tulisi sellainen vinkkeli eli pitäisi juosta aluksi hieman taaksepäin ja sitten oikeaan suuntaan. Olin huolissani kokonaismatkasta, joten lähdin vasemmalle. Kun olin juossut siihen suuntaan vähän aikaa, oikealle meni asfalttipintainen reitti, jonne päätin lähteä. Suuntavaistoni oli kohdallaan, joten ajattelin seuraavani sitä, niin säästän matkassa, kun olen Pitkäkosken suuntaan nyt menossa. Valitettavasti se olikin joku rullahiihtobaana tai hiihtobaanan asfaltoitu pohja. Se kiemurteli kuin mikäkin. Välillä tuntui, että nyt mennään juuri oikeaan suuntaan kunnes tuli sellainen tilanne eteen, että lenkki kääntyi täysin päinvastaiseen suuntaan. Se oli myöskin erittäin mäkinen reitti. Sain painaa tosissani ylämäissä. Ensimmäistä kertaa alkoi tulla vähän epätoivoinen olo sen suhteen, pääsisinkö ikinä sinne Ylästöön. Vaikka juoksin kuinka paljon, niin joka kerta, kun katsoin uudestaan karttaa, matkaa sinne Ylästöön kauppaan oli aina vielä joku viisi kilsaa jäljellä. Tilanne turhautti vähän, mutta ei auttanut kuin jatkaa matkaa. Välillä metsästä kuului jotain rapinaa, enkä tiennyt, mitä se on. Yhdessä vaiheessa näin sieltä tulevan kaksi maastopyöräilijää. Sain ajatuksen, että jossain vaiheessa oikaisen maastopyöräreittiä pitkin. Ei mennyt pitkään kunnes näin jonkun rakennuksen ja juoksin sitä kohti metsässä menevää polkua pitkin. Sitten tulinkin kevyenliikenteenväylälle.

reitti
Stravassa näkyy seikkailuni hyvin

Helpotus oli suuri, kun en ollutkaan enää hiihtolenkillä, joka kiertää kilometrikaupalla edestakaisin pienellä alueella, vaan nyt voisin juosta oikeasti johonkin suuntaan ja matka etenisi. Reitti muuttui metsäautotien näköiseksi. Luulin tulevani Keskuspuistoon takaisin, mutta jouduinkin jonnekin, missä oli infotaulu Kuninkaantammesta. Sinne rakennetaan jotain asuinaluetta 5000 henkilölle. Halusin puistoon, enkä asuinalueelle. Se alusta oli siellä ihan hyvä juosta. Sorateitä, joita rakennetaan sen vuoksi, koska siellä tulee olemaan joskus asuinalue. Siellä oli myöskin kevyenliikenteenväyliä jo valmiina pienine siltoineen. En ollut silti tyytyväinen, kun en ollut varma, olenko menossa oikeaan suuntaan. Vähän väliä siis tsekkaus karttaan ja ajatus, että enemmän oikealle pitäisi päästä. Tulinkin lopulta takaisin Keskuspuistoon, jossa oli heti kyltti kohti Pitkäkoskea. Oli todella rentoa juosta nyt suoraa Keskuspuiston reittiä, kun olin niin hemmetin monta kilometriä seikkaillut missä sattuu. Itse asiassa ainakin kuusi kilometriä oli ollut hirveätä sekoilua. Ei se mitään, nyt jatkoin juoksemista tyytyväisenä ja hetken päästä tuli risteys vastaan. Vasemmalla oli parkkipaikka, joten sieltä joutuisin puistosta taas pois, joten oikealle oli lähdettävä. Juoksin hetken aikaa, jolloin vasemmalla oli jonkinlainen levähdyspaikka kuntotelineineen ja infotauluineen. Siinä oli kyltti Pitkäkoski 0,2 sinne suuntaan mistä olin tullut. Katsoin sitä hämmästyneenä ja tajusin, että se Pitkäkoski on se, missä oli se parkkipaikka. Siellä on vain joku ränsistynyt pieni hökkeli, eikä mitään hienoa nähtävyyttä. Oletin, että siellä on joku vähän samanlainen koski kuin mitä on Viikissä siinä Vanhankaupunginlahdella. No tuolla ei ollut kuin joku hökkeli.

dsc_8933-774x1376.jpgPäästäkseni Ylästöön minun olisi pitänyt lähteä Pitkäkoskelta eteenpäin. Koska niin ei ollut tapahtunut, vaan olin juossut tavallaan ohitse, päätin, etten minä kyllä sinne Ylästöön mene. Sormiakin oli alkanut paleltaa. Alkumatkasta Laakson ja Pirkkolan välissä sormeni olivat niin lämpimät, että olin ottanut välillä käsineet poiskin ja laittanut ne takaisin ennen Pirkkolaa. Myöhemmin hanskat olivat jo aika märät ja kun otin käsineet niin monta kertaa pois käsistäni, kun halusin katsoa karttaa, niin käsiäni oli alkanut palella. Niinpä päätin, että taidan haluta juosta suorinta mahdollista tietä pois. Olin juoksemassa Haltialaa kohti, mutta oikeasti halusin kääntyä jostain kohti Paloheinää. Siellä levähdyspaikalla oli ollut joku kyltti Laaksoon, matka tuntui todella lyhyeltä siihen verrattuna, paljonko itse olin kiertänyt. En halunnut kuitenkaan siitä lähteä takaisin, koska halusin juotavaa. Toisaalta jossain Haltialan aarniometsässä päätin, etten halua sinne Haltialan tilallekaan asti mennä. Päätinkin mennä kartan näyttämään suuntaan niitä metsässä kulkevia reittejä pitkin. Yksi valaistu reitti oli todella lupaava, koska siinä oli purupohja. Vaikka oli pakkasta, niin se oli silti aika pehmeä alusta. Lähdin sitä ja hetken päästä valkohäntäpeura meni edessäni reitin poikki. Sitten tuli joitain vastaan, jotka olivat sauvojen kanssa juoksemassa reittiä läpi. Lopulta tulin risteykseen, jossa luki, että sinne mistä olen tulossa menee 5,2 ja 7,5 km ladut ja oikealle edessäni menisi kolmonen. Silloin tiesin, missä olen. Olin Paloheinän vitosen ladulla ja kun menisin siitä eteenpäin, tulisin majalle. Olin todella tyytyväinen, koska nyt tiesin ensimmäistä kertaa sitten Pirkkolan, missä olen.

dsc_8953-1376x774.jpgJuoksin Paloheinän majalle. Siinä edessä oli vähän tykitettyä lunta tyyliin korkeintaan sadan metrin pätkällä. Silti siinä oli jonkin verran hiihtäjiä. Katselin hämmästyneenä meininkiä, jonka jälkeen päätin juosta kohti Pakilaa ja käydä siinä matkan varrella olevassa Alepassa ostamassa limun. Menin sinne ja huomasin, että isoja 1,5 litran limuja lukuun ottamatta kaikki limut olivat kylmäkaapissa. No ei se auttanut kuin ostaa kylmä puolen litran juoma. Se oli kylmää juotavaksi pakkaskelillä. Join puolet seisoessani siinä eteisessä, mutta en pystynyt juomaan enempää. Päätin, että juon loput myöhemmin ja otan siis pullon käteeni. Se oli taas hankala juosta juomapullon kanssa ja vauhtini olikin selvästi hiljempaa. Muutenkin kyllä tuntui, että runsas mäkijuoksu oli syönyt eväitä. Alkoi olla vaikeuksia pitää vauhtia enää alle 5 min/km. Välillä en pitänyt ja jos onnistuin pitämään, niin jouduin tekemään tosissani töitä. Siinä missä alkumatkasta vauhti oli hyvää kuin itsestään. niin nyt luulin juoksevani paljon lujempaa kuin mitä oikeasti juoksin. Vähän ennen Pirkkolaa pysähdyin ja join limun loppuun. Aurinko oli mennyt jo niin alas, että sitä ei tuolla metsässä enää näkynyt. Alkoi olla jotenkin hyytävämpi ilma. Päätin, että nyt vain hanaa ja himaan. Pirkkolassa tuli kyllä sellainen tunne, että olen melkein kotona, koska reitit olivat siellä jo niin tuttuja. Juoksinkin sieltä niin suoraa pätkää kuin mahdollista oikaisten Töölössäkin melko lailla verrattuna siihen, mitä ehkä muuten juoksisin. Halusin juosta niin lyhyen matkan kuin mahdollista.

dsc_8974-1376x774.jpgLopulta saavuin kotiin ja matkaa oli kertynyt yli 33 kilsaa 4.52 min/km. Lisäksi nousumetrejä oli plakkarissa 755. Keskari oli siis pysynyt ihan hyvänä, vaikka olin juossut paljon mutkaisia mäkisiä reittejä ja vaikka lopussa matka jo painoi, mikä näkyi siinä, että kilometrit hidastuivat. Fiilis oli kotiin saavuttuani loistava. Join ensimmäiseksi yhden siiderin, kun tuntui, että haluan jotain makeata. Sitten kävin suihkussa, jonka jälkeen hetken päästä oli aika syödä todella runsaasti. Olin tyytyväinen. Vaikken koskaan löytänyt Ylästöön, niin tuo oli kuitenkin paras pitkikseni koko syksyn aikana. Ei se samanlaista hermolepoa ollut kuin juokseminen merenrannalla, mutta oli metsässäkin aika mukava edetä. Olin pystynyt juoksemaan hyvää vauhtia ja tehnyt kovan treenin. Toki se aiheutti sen, että pitkästä aikaa olin loppuillan aika uupunut, enkä jaksanut tehdä oikein mitään. Makoilin aika paljon ja lepuutin jalkojani, mutta toisaalta edessä olisi sunnuntai, vapaapäivä, joten ei se minua haitannut.

Oli tosiaan hyvä pitkis itselleni vähän uudella seudulla, mutta se sekoilu siinä välissä ei toki kivaa ollut. Jatkossa jos menen samoille seuduille, niin järkevämmällä suunnitelmalla. Tosin ne mäet varmasti kehittivät nyt enemmän kuin jos olisin juossut tasaista baanaa. Loistava pitkis tuo kyllä oli.

 

Mainokset