Treenitiistai: Juoksemista ei opeteta missään!

raceOlen miettinyt viimeisen parin viikon aikana yhtä valmennuksellista asiaa. Ehkä se on jopa laajempi filosofiallinen kysymys. Yhtä kaikki, totuus on se, että varsinaista juoksemista ei opeteta missään. Kun juoksin ensimmäisen maratonini 1999 täysin kylmiltäni vailla urheilutaustaa 40 kilsan lenkkeilyllä noin neljään tuntiin, niin jos silloin olisin innostunut juoksusta ja halunnut juoksijaksi, niin ei missään olisi ollut kioskia, jonne olisin voinut mennä ja sanoa tiskillä: tehkää musta juoksija. Ei ole kyllä vieläkään! Syy on se, että hölkällä on Suomessa monopoli.

Okei, edellytykseni ryhtyä juoksijaksi olisivat olleet vähän kehnot, koska taustastani johtuen jalkani eivät pahemmin harjoittelua kestäneet ja itseasiassa vasta nyt jalkani ottavat vastaan isompaa määrää. Toki jos olisin tiennyt, mitä tehdä, niin olisihan sitä prosessia voitu nopeuttaa. Olisi analysoitu, mikä on tilanne ja mitä pitää tehdä, jotta se tilanne muuttuu. Olisi tehty nuhapumpusta sporttimalli. Nyt se on turha jälkeenpäin haikailla tai narista, mutta sanon vain, että jos nyt olisin kaksvitonen, toimisin täysin eri tavalla. Tulevia sukupolvia ajatellen toivoisin jonkinlaista asennemuutosta koko lajin suhteen.

En käynyt pariin viikkoon Juoksufoorumilla. Sunnuntaina ja eilen vähän siellä juttuja katselin ja havaitsin, että se on täynnä selittelyä ja valittamista koko paikka. Valitetaan, että ei voi tehdä sitä, eikä tätä, kun ollaan sellaisia ja tällaisia, eikä ole muka aikaa. Nelikymppisenä ollaan niin ikäloppuja, ettei pystytä kuin pari kertaa viikossa lenkkeilemään. Se on masentavaa. Tulee mieleen Pekka Himasen sanat Helsingin yliopiston juhlasalissa joku vajaa kymmenkunta vuotta sitten, kun olin hänen luentoaan kuuntelemassa: jostain tulee aina uskomattoman epäinnostavia tyyppejä tsekkaamaan, että oikeat miehet ovat asialla. Nämä juoksufoorumilaiset ovat yksi esimerkki uskomattoman epäinnostavista tyypeistä, mutta kysymys kuuluu: miksi heidän kanssaan pitäisi olla tekemisissä? Miksei voisi olla sellaista yhteisöä, missä tehdään asioita, eikä selitetä, miksi jotain ei voi tehdä? Jos ne juoksufoorumilaiset olisivat jossain työpaikassa, missä minä olen, irtisanoisin heidät välittömästi, koska minä välitän siitä yrityskulttuurista. Jos siellä on mätiä omenia, niin kaikki kärsivät. Olen vähän sitä Elon Muskin koulukuntaa eli jos joku selittelee, miksi asioita ei voi tehdä, niin hänet laitetaan pihalle ja tehdään itse molempien hommat.

Eikä tämä ole nettifoorumien yksinoikeus. Juoksukouluja ja -valmennusta antavat usein tyypit, jotka eivät ole itsekään urheilijoita. Tässä yhteydessä tulee mieleen Earl Nightingdalen sanat siitä, etä 95% ihmisistä eivät tiedä, mitä ovat tekemässä. Joka aamu kellokaupan ikkunan eteen pysähtyy mies, joka tarkastaa jotain. Kun sitä on tapahtunut usein ja pitkään, niin yhden kerran kellokaupan pitäjä menee kysymään, mitä mies tekee. Tämä kertoo olevansa takana näkyvästä tehtaasta ja hänen tehtävänään on pitää tehtaan tornin kello oikeassa ajassa. Niinpä hän katsoo kellokaupan ikkunan kellosta oikean ajan. Tämäpä kummallista ajattelee kellokauppias ja kertoo, että hän on katsonut ikkunassa olevaan kelloonsa oikean ajan tehtaan tornin kellosta. Näin se menee usein maailmassa. Tehdään asioita, mutta sekä opettaja että oppilas ovat pihalla, eivätkä tiedä mitä ovat tekemässä. Tämän syynä hölkkä on alkanut dominoida. Kukaan ei kyseenalaista sitä, että juostaan hiljaa. Minusta hiljaa hölkkääminen on hevonpaskaa, eikä sitä pitäisi opettaa, vaan laittaa porukka juoksemaan kunnolla ja jos ei huvita, niin lajin parissa ei ole pakko olla. Se on ihan uskomatonta, että juoksusta on tehty laji, jonka on pitänyt ottaa kontolleen kaikki ylipainoiset, alkoholiongelmaiset ja muut tyypit, joilla alun perin ei ole kunnollisia edellytyksiä urheilla, vaan heille se liikkuminen on jotain terapiaa tai kuntoilua. Koko systeemi perustuu siihen, että heidän ehdoillaan mennään. Jos katsoo jotain näitä Runner’s High:n tai vastaavien järkkäämiä yhteislenkkejä, niin vauhdit ovat niillä aivan naurettavia. Se on sen takia, koska ne on suunniteltu ex-läskien kuntouttavaksi toiminnaksi, eikä osana urheilijoiden valmentautumista ensi kesän koitoksiin.

En tajua, miksei jokainen halua olla urheilija, jos on kerran jonkun urheilulajin pariin tullut. Miksi käyttää aikaansa johonkin, mitä ei halua tehdä kunnolla? En tajua koko filosofiaa tai sanotaanko, että se on minulle erittäin vierasta. En pysty ajattelemaan oikein asiaa heidän näkökulmastaan, koska se tuo jotenkin vastenmielisen fiiliksen. Tahallaan asioiden huonosti tekeminen on jotenkin moraalitonta ja väärin. Olen ymmärtänyt sen varsinkin sydänlihastulehduksen jälkeen. Jos on kerran mahdollisuus ja se elämä annettu, niin miksi pitää mennä sieltä missä aita on matalin ja sluibailla. En tajua koko juttua.

Luin eilen muuten sellaista artikkelia, missä oli verrattu maitohapon poistumista vetojen väleissä. Siinä oli verrattu passiivista palautumista eli paikallaan pidettyjä lepotaukoja siihen, että olisi juostu ne palautuspätkät ja tuossakin vaihtoehdossa oli sitten useita eri vaihtoehtoja eli niitä palauttavia pätkiä oli juostu 40-90% vauhdeilla. Se on mielenkiintoista, että lepo ei olekaan se, mikä poistaa parhaiten maitohappoa. Samoin vauhti ratkaisee aika paljon. Ei ole merkityksetöntä, kuinka hiljaa tai kovaa hölkkää ne välipätkät, vaan sekin vaikuttaa paljon lopputulokseen. Nyt kun ymmärtää, kuinka paljon yksityiskohtia juoksuvalmennus sisältää, niin silloin olisi luontevaa, että jokainen ei perehtyisi kaikkeen itse, vaan olisi joku valmentaja, joka voisi kertoa monelle, kuinka tulee harjoitella. Totuus on se, että lähes kaikki juoksukirjat ovat skeidaa. Niissä on harjoitusohjelmia ja kerrotaan pintapuolisesti harjoittelusta, mutta mikään ei keskity kunnolla siihen fysiologiaan. Jos nyt aloittaisi juoksemisen, niin ensimmäinen asia mitä tekisin, olisi se, että menisin yliopistoon johonkin liikuntatieteelliseen tai lääketieteelliseen tiedekuntaan lukemaan sivuaineen jostain fysiologiasta. Sen jälkeen etsisin vaikka väkisin sellaisen kioskin, missä olisi joku tyyppi, joka osaisi suunnitella harjoitella tällä tarkkuudella, että vedotkin suunniteltaisiin optimaalisiksi ei pelkästään vauhtien suhteen, vaan myös sen suhteen, mikä se palautus on juuri sillä kerralla. Halutaanko maitohapon poistuvan nopeasti vai eikö jne.

Sama koskee tietysti myös muita osa-alueita lähtien ihan jostain juoksutekniikasta. Pitäisi olla sellainen taho, jota kiinnostaisi tehdä näistä henkilöistä erinomaisia, jotka haluavat juoksijoiksi. Eikä niin kuin tilanne on tällä hetkellä ja pyritään pitämään heidät edes jollain tavalla hengissä ilman että kuolevat liikalihavuuteen tai diabetekseen. Sitten löntystellään 7 minuutin kilometrivauhdilla jossakin ja jutellaan ”mukavia”. Kimppalenkeilläkin pitäisi juosta niin pirusti, että tottumattomampi olisi kipeä sen lenkin jälkeen pari viikkoa. Perhana, että tämä koko lajin tila Suomessa masentaa ihan hemmetisti. On yleensä koko ajan sellainen tunne, että eihän tämä voi olla totta, vaan olen joutunut johonkin rinnakkaistodellisuuteen.

Totta se silti on – valitettavasti. Tätä on juoksu Suomessa 2018.

 

Mainokset