Viikkoyhteenveto – talvi tuli Helsinkiin

DSC_9430-1376x774.jpgKyllä, viikko päättyi todelliseen talvijuoksuun ja teinkin eilen sekä tänään kauden ensimmäiset aidot lumilenkit. Samalla se tarkoitti sitä, että kaivoin yli 6 vuotta vanhat Mizuno Wave Harrier 3:t kaapista ja juoksin niillä kahteen päivään 39 km, mikä tarkoittaa sitä, että niiden kokonaiskilsamäärä ylitti 250 km. Silloin kuusi vuotta sitten juoksin niillä lumessa, mutta sen jälkeen oli aika lumettomia talvia. Jos oli vähän lunta, niin liukastelin painavilla tavallisilla lenkkareilla, joissa oli jonkin verran pohjakuviota. Viime talvena tuli enemmän lunta ja oli pitkästä aikaa oikea talvi. Kyllästyin liukasteluun ja kaivoin nämä Mizunot esiin. Sainkin juostua reilusti yli sata kilsaa lumipintaisilla baanoilla, hangessa ja todella paljon jopa meren jäällä. Joku aika sitten päätin luopua kokonaan niistä, näitä kenkiä painavammista tavallisista lenkkareista. Minusta niille ei ollut mitään käyttöä, joten pakkasin ne muovikassiin. Se pussi lojui ovensuussa varmaan kuukauden, kunnes tänään lenkille mennessäni vein ne UFF:n laatikkoon.

DSC_9386-1376x774.jpgAlkuviikon löysäilyn takia tuntui, ettei kilsoja kerry juuri mitään, mutta kyllä tästä silti ihan hyvä viikko tuli. Varsinkin vauhtitreeni perjantaina lämmitti mieltä, koska juoksu oli helppoa. Mennäänpä sitten yhteenvetoon.

Ma: lepo. Olin juossut 23 päivää putkeen ja harrastanut ylipäätänsä liikuntaa 34 päivää peräkkäin. Lepo teki hyvää.
Ti: 10 km matolla sis 4x1000m 2 minsan hölkkäpalautuksilla. Vauhtina 3.32 min/km. Ajatuksena oli juosta 5-6, mutta jalat eivät kestäneet vauhtia, joten juoksinkin vain neljä. Treenin alle 30 min coretunti. Nike Zoom Elite 9
Ke: 8 km matolla at 5.03 min/km. Alle yläkropan punttitreeni. Kroppa tuntui väsyneeltä, joten päätin juosta noin lyhyen lenkin. Nike Pegasus 35
To: 15 km matolla at 4.54 min/km. Rauhallinen ja rento olo, mutta vähäisen nukkumisen vuoksi sykkeet vähän turhan alhaiset. Nike Pegasus 35
Pe: 11 km matolla sis. 6 km at 3.55 min/km. Nyt treeni oli helppoa, joten olisin voinut juosta pidemmänkin pätkän. Nike Zoom Elite 9
La: 10,6 km palauttava lenkki at 5.38 min/km. -8C ja tuulista. Ei oikein huvittanut revitellä. Olosuhteet haastavat, lumi maassa ja maasturit jalassa. Toisaalta ei väliä, koska edellisiltana olin juossut reipasta. Mizuno Wave Harrier 3
Su: 28,39 km at 5.28 min/km. -8C tänäänkin, muttei tuulista. Samalla tavalla lumiset baanat. Juoksin jonkun verran lumella mm. upottavalla rantahietikolla, joten muutamia todella hitaitakin kilsoja. On tuo lumessa juokseminen muutenkin rankempaa. Vikalla vitosella sykkeet nousivat, vaikka vauhti oli hidasta. Ehkä kropan piti alkaa lämmittää. Mizuno Wave Harrier 3
Yhteensä: 83 km juoksua, core-tunti, salia ja kaupunkifillarointia ehkä 25 km

Mainokset