After Work Run on Stravassa

large.png

En ole keksinyt keinoa saada ihmisiä lenkille duunipäivän jälkeen perjantai-iltaisin. Siinä on ollut lähinnä kaksi syytä. Yksi on se, etten ole ehkä tuntenut oikeanlaista porukkaa tai heillä on ollut muuta tekemistä, mutta toinen syy on ollut käytännön asia. On vaikeata järjestää porukalle mahdollisuutta käydä suihkussa ennen kuin menee baariin tai terassille ottamaan yhdet. Se vaatisi melkein sen, että kaikilla olisi joku kuntosalijäsenyys esimerkiksi ydinkeskustassa. Nyt olen mielestäni löytänyt ratkaisun näihin ongelmiin ja uskon, että voidaan aloittaa yhteislenkit, kun kelit lämpenevät.

VOI JUOSTA MYÖS YKSIN -> STRAVA-RYHMÄ ON PERUSTETTU
Tajusin sellaisen asian, että edistääksemme sitä ajatusta, että on parempi juosta lenkki alle, kun ottaa oluen, ei tarkoita sitä, että pitäisi juosta yhdessä, vaan meillähän on juoksijoiden sosiaalinen media nimeltään Strava. Niinpä After Work Run meni Stravaan ja he, joita asia kiinnostaa, voivat liittyä ryhmään ja käydä itsekseen vaikkapa juurikin perjantai-iltana lenkillä ja ottaa sen jälkeen oluen baarissa, kotona tai vaikkapa ulkosalla. Jokainen tyylillään.

DSC_0271-774x1376RATKAISU YHTEISLENKKEIHIN
Tuo suihkuhaaste poistuu sillä, että juomme ne oluet ulkona. Viime kesän helteillä pysähdyin muutaman kerran Uimastadionilta tullessani Finlandia-talon edustalla olevaan uuteen puistoon, jossa on kiipeilytelineet ja sellainen vähintään kymmeniä metrejä pitkä penkki. Päätin, että se on hyvä paikka järkätä yhteislenkki Helsingin keskustassa. Lähtee lenkille niin, että taskussa on muutama kolikko, joten kun lenkki on suoritettu, voidaan hakea jostain lähikaupasta juomat ja pitää ne jälkimeiningit ulkosalla. Sen jälkeen jokainen voi lähteä sitten kotiin tai kuntosalille suihkuun. Tämä tosin vaatii sen, ettei siellä ulkona ole kylmä. Niinpä nämä tällaiset tapaamiset tuskin tulevat olemaan mahdollisia muuten kuin kesäkaudella.

EI OLE PAKKO JUODA ALKOHOLIA
Jos ei halua alkoholia sisältävää juomaa nauttia, niin muistuttaisin, että alkoholittomien oluiden valikoima on viime vuosina laajentunut. Jokaiselle löytyy varmasti siihen tilanteeseen sopiva juoma.

En laske sen varaan, että tästä nyt äkkiä tulee mikään muotijuttu, mutta ehkäpä pitkässä juoksussa joku muuttuu. Minusta ainakin on omituista, että monet lähtevät perjantai-iltapäivällä baariin sen sijaan, että he voisivat ensin mennä lenkille ja vasta sitten korkata oluen.

Mainokset