Maastohiihto: aika vaihtaa päävalmentaja, Kirvesniemi palkattava

mitalit
OK Seefeld/GEPA

Seefeldin Pohjoismaisten hiihtolajien mm-kisat on nyt käyty ja täytyy sanoa, että ne olivat minusta erittäin hyvät ja jännittävät kilpailut. Okei, Norja voitti vähän liikaa mitaleita, mutta useimmissa lajeissa käytiin oikeasti poikkeuksellisen kovatasoisia kilpailuita. Normaalimäen kilpailu oli olosuhteiden vuoksi farssi, mutta muuten tosiaan erinomaiset kisat. Erityisesti naisissa mieleen jäivät Therese Johaug, Frida Karlsson ja Charlotte Kallan viestiosuus. Miehissä Sundbyn pitkään jahtava voitto ja Iivon väärä suksivalinta jäivät päällimmäisenä mieleen. Lisäksi kisojen loppupuoliskolla keski-eurooppalaisilla joukkueilla oli erittäin luistavat sukset.

Suomalaisittain kisat olivat melkoinen pannukakku, kun tuli vain yksi mitali. Enemmänkin oli tarjolla, mutta pieni epäonni vaivasi. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että on hyvä, ettei menestystä tullut enemmän. Silloin kun mäkihypyssä Janne Ahonen pärjäsi, ummistettiin silmät lajin ongelmille. Nyt jos Krista ja Iivo olisivat tuoneet roppakaupalla mitaleita, olisi oltu tyytyväisiä, eikä vaadittavaa keskustelua olisi käyty. Olen siinä mielessä iloinen siitä, että parin viime päivän aikana monet asiantuntijat ovat analysoineet tilannetta hyvin monipuolisesti ja ongelmakohdat tunnustetaan. Olemme monessa asiassa muita maita jäljessä. Lajin parissa ei kehity riittävästi uusia huippuja ja valmennuksessa tehdään virheitä, kun suurin osa alisuorittaa koko kauden. Sen lisäksi tuntuu, etteivät urheilijamme osaa hiihtää taktisesti kilpailuja oikein, eikä heidän suksivalintansakaan aina mene nappiin. Valmentajalla on vaikeuksia valita oikeat hiihtäjät kilpailemaan ja kaiken huippuna huollon ja urheilijoiden välille pääsi kehittymään jonkinlainen sotatilanne.

Minusta asioita ei kokonaisuutena tehdä riittävän hyvin. Se kuuluisa korkea vaatimustaso puuttuu, eikä johtajuutta ole. Minusta silloin pitää kiinnittää huomio päävalmentajaan. Moni on sanonut, että Haavisto oli kokematon ja hän voi kasvaa ensi vuodeksi. Minusta tuon ikäinen ukko ei voi olla tuollaisissa hommissa kokematon ja jos on, niin silloin hän on väärä valinta alunperin. Nyt on tehtävä ratkaisuja, koska kaikki meni niin rajusti alakanttiin. Ei se ole mikään selitys, että voidaan odottaa, kun ensi vuonna ei ole arvokisoja. Ei, vaan nyt pitää reagoida heti ja hankkia valmentaja, joka laittaa systeemin kuntoon saman tien. Tarvitaan sellainen mies tai nainen siihen tehtävään, jolla on paitsi auktoriteettia, niin myöskin osaamista. Minusta tuollainen henkilö on Harri Kirvesniemi. Kun olen seurannut Hartsan analyyseja kilpailutapahtumista ja harjoittelusta, niin ne ovat oikeasti olleet todella hyviä. Lisäksi miehellä on karismaa ja auktoriteettia entisenä huippuhiihtäjänä. Kaiken lisäksi hänestö on suomalaisittain erittäin laaja ja monipuolinen kokemus kalustosta eli suksista. Eikä pidä unohtaa kansainvälistä kontaktiverkostoa. Ruotsalaiset ja norjalaisethan sanoivat, että hän oli ensimmäinen suomalaishiihtäjä, joka puhui Ruotsia, joten hän onnistui jo uransa aikana verkostoitumaan hyvin. Hän jos kuka on se henkilö, joka voi laittaa systeemin kuntoon, ottaa nuorempia hiihtäjiä mukaan ja laittaa heidät harjoittelemaan entistä kovemmilla tehoilla. Hänellä on ihan eri kaliberin edellytykset onnistua kuin Matti Haavistolla tuossa tehtävässä.

Mikä sitten saisi Hartsan tulemaan tuohon tehtävään? Ehkä se, että hänen uransa Lahdessa päättyi sillä tavalla ikävästi. Toki tuo dopingleima aiheuttaisi sen, että kaikki maailmalla eivät hänen valmentajapestiään katsoisi hyvällä, mutta toisaalta paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa vajaassa parissa kymmenessä vuodessa ja Hartsakin kun on kokenut sekä ne hyvät että huonot ajat, niin varmasti osaisi nyt satsata siihen, kuinka urheilijat saadaan puhtain keinoin menestymään. Ainoa ongelma taitaa olla se, että miehellä taitaa olla aika haastava ja mielenkiintoinen tehtävä suksitallipomona, mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että Yoko tms. Kiteen putiikki on oikeasti silti vähän sellainen B-luokan talli, eikä varsinaisen huippuhiihdon kanssa tekemisissä. Tehkää nyt oikeasti sellainen paketti, johon Hartsa voisi tarttua. Suomen maastohiihto tarvitsee Harri Kirvesniemeä, joten hänet pitäisi palkata päävalmentajaksi.

Muutos on tehtävä tänä keväänä, eikä vuoden päästä.

Mainokset