Tossutorstai: Asics MetaRide kokeiltu

dsc_0516-1376x774.jpgMuistanette kun kerroin, ettei viime perjantaina Helsingissä ollut edellispäivänä julkaistua Asics MetaRidea missään liikkeessä. Eilen oli, joten tilanne muuttui. Huomasin, että kenkä oli saapunut Stadiumin sivuille ja yllätyksekseni se näytti olevan Forumin myymälässä hyllyssä. Niinpä menin sinne ja loppu on historiaa.

dsc_0515-1376x774.jpgAsics MetaRide saattaa olla sellainen kenkä, jota inhoaa ensisilmäyksellä, mutta josta pitää myöhemmin. Kun näin siitä kuvia pari viikkoa ennen julkaisua, en pitänyt kengästä lainkaan. Se tuntui hyvin omituiselta, enkä pitänyt sitä millään tavalla varteenotettavana juoksukenkänä. Ajatukseni on muuttunut. Kun katsoin tuosta kengästä kuvia muutaman päivän ajan tarkemmin ja kun sitten näin sen eilen livenä, täytyy todeta, että kenkä on erittäin hyvännäköinen. Asics on jotenkin onnistunut yhdistämään sen mustan yläosan ja punaisen pohjan erinomaisella tavalla ja kaikki muutkin yksityiskohdat kuten kullanvärinen reunus logon ympärillä ovat onnistuneet minusta aika täydellisesti. En oikein osaa sanoa, mitä olisin itse tehnyt toisin. Parasta on siinä on se, että ne materiaalit tuntuvat oikeasti olevan korkealuokkaisia. Myyjä sanoi minulle, että Asicsia on vaikea myydä muille kuin merkkiuskollisille, koska asiakkaat sanovat tossujen olevan rumia. Olen samaa mieltä siinä, että Asicsin keskivertokenkä näyttää olevan muutaman vuoden jäljessä designiltaan, mutta nämä eivät ole. Toki joku voi näitäkin rumiksi kutsua, mutta minusta siinä tapauksessa täytyy sanoa, että nämä ovat rumat hyvällä tavalla. Nämä ovat lenkkareiden katumaasturi. Kun ei viitsi lähteä millään pikkuautolla liikenteeseen, vaan haluaa Jeepin allensa, laittaa tällaiset MetaRidet jalkoihinsa. En ole tosin aivan varma, miten naiset suhtautuvat tähän kenkään. Värityshän on sama miehille ja naisille ja minusta nämä ovat vähän äijämäiset. No se on makuasia, enkä tajunnut kysyä naisten mielipiteitä siitä, käyttäisivätkö he tuon näköisiä kenkiä itse.

dsc_0517-1376x774.jpgKokeilin MetaRideja jalkaan ja täytyy sanoa, että ne ovat hämmentävän mukavat. Ne eivät ole sillä tavalla ylipehmeät kuin joku Adidaksen Ultra Boost, mutta toisaalta se vaimennus ei ole millään tavalla kovakaan, vaikka se kenkä on erittäin jäykkä. Kun sitä pohjaa taivuttaa, niin se ei oikeasti taivu yhtään. Jos vertaa vaikka Hokan Clifton 5:een, jotka ovat myös jäykähköt ja joissa on pohja, jota ehkä lähimmin voi verrata tähän, niin Hokat ovat sillä tavalla tuntumaltaan kovahkot, ettei niitä tulisi mieleenkään käyttää muussa kuin juoksukäytössä, mutta näitä voisi ajatella käytettävän muutenkin. Jopa Ferrarimiehen* voisi olettaa laittavan tällaiset jalkaan. Älkää sen perusteella toki ostako MetaRideja ja lähtekö jonnekin messuille duuniin viikoksi 10 tuntia päivässä tai kävelkö kaupunkilomalla julmettuja matkoja, että Baltsu on kokeillut kenkiä 10 minuuttia, mutta niissä saattaa olla potentiaalia. Vaikka se asento on vähän kummallinen, sitä tuntee seisovansa ikään kuin pilvien päällä ja sen 31mm paksuisen pohjan huomaa. Ne tuntuvat todella mukavilta jalassa.

ascismetaride3
asics.fi

Pohjat ovat muovia, eivätkä kumia. Se on kanssa jonkinlainen spesiaalijuttu tässä. Olen nähnyt kumia käytettävän ja sitten sellaisia pohjia, joissa on kumia ja välipohjan ainetta sekoitettuna, mutta tällaisia pohjia en ole nähnyt ikinä ennen. Niissä on hämmästyttävä kuviointi, mikä saattaa olla itseasiassa erittäinkin pitävä asfaltilla, mutta älkää ihmeessä laittako noita kenkiä jalkaan, jos on jäätä tai lunta. Ne voivat olla silloin todella liukkaat. Se kuviointi on oikeasti todella kummallinen. Tulee mieleen, että siinä on jotain rakettispagetteja jonossa, mutta se voi tosiaan toimia. Pohjassa on myös sellainen ura, joka ehkä tuo siihen edes jonkinlaista joustavuutta. Sinne uraan kun painaa sormella, niin huomaa, että siellä alla on sellainen joustavampi foam. En tiedä onko tuo ura tarpeeksi leveä vai jääkö siihen kivet kiinni. Se on asia, mikä kannattaa pitää mielessä, jos juoksee hiekkateillä tai nyt keväisin, jolloin tuolla on kaikenlaista kiveä ja sepeliä joka paikassa. Parhaiten nämä kengät sopivatkin varmasti puhtaalle asfaltille ja ainakin Asicsin mukaan nimen omaan pitkille lenkeille.

En juossut noilla kengillä yhtään. Se johtuu siitä, etten halunnut niin tehdä. Joskus joillain kengillä tulee kokeiltua joku spurtti kaupan lattialla, mutta en usko, että näin poikkeuksellisista kengistä saa mitään käsitystä muutaman metrin aikana. Yksi tuttavani sanoi, että hänellä meni useampi lenkki ennen kuin hän tajusi, mitä Asics on yrittänyt saada aikaan. Sen kyllä tiedän jo nyt, että tämä saattaa olla potentiaalisesti iso juttu Asicsille. Olen kuullut, että syksyllä olisi tulossa halvempi kenkä ja mahdollisesti kisakenkä, jossa päällinen olisi vähän DS-Trainerin kaltainen. Silloin voidaan puhua jo massasta, jos pohja oikeasti on havaittu hyväksi. Asics saattaa vähän testata nyt markkinoita ja katsoa, miten asiakkaat sekä lehdistö ottaa tämän kengän vastaan. Mitä tulee sitten tuohon ulkonäköön ja hintaan, niin pyysin paria ei-juoksijaa veikkaamaan kengän hintaa ja vastaukset olivat luokkaa 149€ eli se ei varsinaisesti päällepäin välttämättä näy, että se on niin kallis. Premiumtuotteissa onkin monesti niin, että kun ihmiset eivät tiedä hintaa, niin arvioivat sen metsään ja siihen kalliiseen hintaan pitää tottua. Joku Ultra Boostin 200 euroa tuntuu aluksi todella kalliilta, mutta sitten kun kaikki tietävät, että se maksaa niin paljon ja ovat tottuneet siihen, niin se ei tunnukaan enää niin kalliilta. Olen silti sitä mieltä, että tämä kenkä on vähän liian kallis. Kaikesta teknologiasta ja materiaaleista huolimatta sen hinnan pitäisi olla esim. 199€. Toki se tuo Asicsille enemmän hypeä, kun se maksaa 249€. Sen ei silloin ole tarkoituskaan olla jokaisen jalassa. Hyvin tehty markkinoinnillisesti tämä lanseeraus, sillä käytännössä kaikki juoksijat tietävät jo tämän kenkämallin. Se ei ole mitenkään tavanomaista, kun erilaisia juoksukenkiä on vähintäänkin satoja.

On ne melkoiset kengät lienee sopiva yhteenveto tältä pohjalta.

 

*Ferrarimies tai itseasiassa Ferrarimann on opiskeluaikoina Saksassa bongattu hahmo, joka liikkui lähes päivittäin lounasajan jälkeen campusalueen poikki kauttaaltaan punaisiin Scuderia Ferrarin asuihin pukeutuneena

Mainokset

One Reply to “Tossutorstai: Asics MetaRide kokeiltu”

Kommentointi on suljettu.