Fashion Friday: Dolce & Gabbana premium-farkut

dsc_5404-1376x774.jpgMoni miettii ja kysyy, miksi kenenkään tarvitsisi ostaa premium-farkkuja, jotka maksavat esimerkiksi 300 tai 500 euroa, ehkä jopa enemmänkin. Ei tarvitsekaan, mutta sellaisten hankintaan on kuitenkin hyvät perustelut. Tänään on aika käydä läpi niitä syitä.

Ei ole enää niin, että jos tulotaso nousee, että ihmisen automaattisesti pitäisi ostaa kalliimpia tuotteita. Jopa varakkaammissa piireissä tuntuu olevan muotia kertoa, kuinka hyviä diilejä tuli tehtyä, eikä kehua, kuinka kallista ostettiin. Samoin tuotteiden hinta ja laatu eivät välttämättä nykyaikoina enää korreloi. Joku edullinen tuote voi olla todella kestävä ja riittävän laadukas, kun taas kallis tuote voi olla huonolaatuinen. Tämä johtuu valmistuksen ulkoistamisesta ja brändien rakentamispanostuksista. Samaten tietysti huippudesign maksaa – erityisesti, jos niiden tuotteiden valmismäärät ovat alhaisia. Niinpä se on johtanut siihen, että ihmiset ovat alkaneet yhdistellä kalliita premium-tuotteita keskihintaisiin tai jopa halpiskuteisiin. Hollywoodissahan alkoi jossain vaiheessa esiintyä sellaistakin, että jopa haute couturea yhdistettiin H&M t-paitaan.

_20190405_094958-800x770

Itse en seuraa kovinkaan aktiivisesti muotia, enkä usko kertakäyttömuotiin, vaan arvostan laatua ja sitä, että samaa vaatetta voi käyttää pitkään. Niinpä en hanki kaikista halvinta halpiskamaa, mutta keskihintaisia kyllä. Siihen on myös käytännön syitä. Esimerkiksi arkifarkuissa preferoin ehkä jotain Dieselin Busteria tai Tiger of Swedeniä, mutta viidenkympin Zaran Premium -farkut ajavat saman asian ja niitä on saatavilla paremmin. Jos yrittää löytää 29 tuuman farkkuja Suomesta, on vähän eri tilanteessa kuin jossain Italiassa. Täällä niitä ei tahdo olla tarjolla kuin satunnaisesti. Isoja kokoja on hyllyt väärällään, juoksijoille sopivat pienemmät koot sen sijaan ovat kiven alla – paitsi Zarassa. En myöskään täysin allekirjoita sellaista dress up, dress down -ajattelua, että juhliin laitettaisiin viimeisen päälle hienot ja kalliit vaatteet, kun taas arkena puolestaan ei. Minusta niitä voi yhdistellä. Esim. tällä viikolla minulla oli tosiaan yhtenä päivänä kuvan mukaisesti Dolce & Gabbanan farkut yhdistettynä Niken Air Max 270 -tennareihin ja J.Lindebergin neonpunaiseen takkiin ja noita lenkkareita lähellä olevaan keltaiseen kauluspaitaan, joka sekin J.Lindebergin mallistosta. Tänään sitten puolestaan minulla on sellaiset Zaran Premium-farkut, toki vaaleammat kuin minulla silloin oli, kun tuon farkkutyypin blogissani esittelin, mutta se mikä on merkille pantavaa, niin yhdistin ne farkut tänään Just Cavallin näyttävään kauluspaitaan, mitä joku voisi pitää juhlapukeutumiseen sopivana. Minusta vaatteet on tehty käytettäväksi, joten käytän kaikkea ja sitten jos ne menevät huonoksi, niin sitten niistä pitää luopua ja hankkia jotain uutta. Toki sellaisia erityisiä vaatekappaleita kuten näitä tämän postauksen farkkuja käytän harvemmin, koska farkut kuluvat todella nopeasti, jos niitä käyttää joka päivä. Niin ja niitä Zaran farkkuja saa kuitenkin ison pinkan yksien Dolce & Gabbanan farkkujen hinnalla.

dsc_5410-774x1376.jpgNuorena minua joskus kritisoitiin siitä, että käytin jotain tiettyä merkkiä liian paljon, jos innostuin siitä. Lukiossa minulla saattoi olla lähes joka päivä Sergio Tacchinin tai Filan pikeepaita, kun nuo merkit olivat silloin tenniksen takia pinnalla ja kun näin jotain mielenkiintoisia värityksiä, niin ostin aina jokaisen, joka näytti hyvältä. Kun menin kauppakorkeakouluun, ostin todella paljon Hugo Bossin vaatteita. Silloin väitettiin, että olen jotenkin Bossin tallissa. Luin Kauppalehti Optiosta sitten opiskeluaikana Bossin toimitusjohtaja Werner Baldessarinin haastattelun ja se puhutteli minua. Tuntui, että he tekevät juuri minun kaltaiselleni henkilölle vaatteita, joten hankin niitä lisää. Sitä paitsi, siihen aikaan vaatemerkkejä oli paljon vähemmän kuin nyt – erityisesti Suomessa. Stockmann myi Bossia, joten niitä oli helppo ostaa. Saksassa opiskelijavaihdossa ollessani Bossin ostaminen oli vielä helpompaa, samoin kun olin siellä töissä. Ei ollut siis mitään syytä olla niitä hankkimatta. Sitten aloin reissata enemmän Amerikassa ja tyyli vaihtui. Ensiksi aloin ostaa paljon Polo Ralph Laurenia ja myöhemmin myös Tommy Hilfigeriä. Jossain vaiheessa aloin panostaa todella paljon siihen, että perehdyn kaikenlaisiin merkkeihin, enkä osta merkin mukaan, vaan sen mukaan, miltä se vaate näyttää. En antanut enää merkin määritellä muotia, vaan aloin itse luoda sitä muotia. Yhdistelen eri merkkejä, värejä ja tyylejä luoden sitä kautta minun tyyliäni, minun muotiani, enkä toiminut jonkun merkin mannekiininä.

dsc_5411-774x1376.jpgVerkkokauppa on helpottanut tätä, kun periaatteessa kaikki maailman vaatteet ovat nyt saatavillamme. Niin kalliit kuin halvemmatkin. Silloin kuluttaja voi jopa miettiä, että se on jopa overwhelming se valinnanvara ja tarjonta. Niinpä shoppailu voi olla monelle entistä vaikeampaa. Siihen minulle on ohje: älä osta, jos et oikeasti pidä siitä vaatteesta. Aiemmin oli sellainen tilanne, että kun vaatteita sai hankittua vain muutamasta kaupasta, oli pakko melkein ostaa, jos omaa kokoa oli, sillä vähän ajan päästä ei ehkä ollut mitään sopivaa myynnissä. Minua suorastaan ärsytti se, kun joskus ei tahtonut löytyä minkäänlaisia siistin näköisiä kauluspaitoja yhden esimerkin mainitakseni. Niinpä oli pakko ostaa tyylillä: kai tämä on ihan jees. Muutenkin inhoan kaikkea pakkoa. Sitä että pitää lähteä jotain tilaisuutta varten hankkimaan vaatteet tai kengät tai ajatusta, että tänään mennään ostamaan kevättakki. Ei se toimi niin. Jos ei näe mitään, mikä säväyttää, ei pidä ostaa mitään. Kannattaa mennä avoimin mielin kauppoihin, viettää siellä aikaa ja kun näkee jotain todella siistiä, vetää liipaisimesta ja hankkii ne saman tien. Joskus käy niinkin, että se tilaisuus ei koskaan palaa. Kerran näin todella upeat Calvin Kleinin farkut ja niitä oli sattumalta juuri kokoani jäljellä. Olin kuitenkin menossa jonnekin tilaisuuteen, enkä olisi voinut ottaa mitään mukaan. Niinpä en ostanut niitä silloin, enkä tajunnut laittaa edes varaukseen. Ajattelin, ettei kukaan osta niin pientä kokoa. Kaksi päivää myöhemmin palasin liikkeeseen ja ne housut olikin myyty. Se harmittaa vieläkin pari vuotta myöhemmin. Sama kävi vuosi aikaisemmin Armani Jeansin vaaleansinisten mokkanahkaisten loafereiden kanssa. Kokeilin niitä ja ne tuntuivat hyviltä. Mietin, että haluanko sittenkin punaiset. Lähdin Italiaan ja siellä tulin siihen johtopäätökseen, että haluan juuri ne siniset. Tulin tänne takaisin ja alennusmyynnit olivat alkaneet. Olivat laittaneet ne kengät aleen ja kokoni oli jo myyty. Se söi ja syö vieläkin. Eli siis ohjeeni on, älä osta mitään, mistä et oikeasti pidä ja sitten jos pidät kybällä, niin älä aikaile. Pahin takaiskuni on viininpunainen samettinen Dolce & Gabbanan tupakkatakki mustalla nahkakauluksella, joka kanssa pääsi karkuun jo vuosia sitten. Se takki olisi ollut loppuiäksi. En tule ikinä unohtamaan sitä, että en saanut sitä itselleni.

Premiumtuotteet ovat siis todellakin pitkäikäisiä, jos ostaa järkevästi, eikä käytä niitä joka päivä. Tässä on siis juuri se pointti, miksi kaapissa voi olla joitain farkkuja tai mitä tahansa tuotteita, jotka ovat kalliimpia. Otan tässä esimerkiksi Dolce & Gabbanan farkkuni. Jokainen tietää, että ne maksavat paljon, mutta minusta hinnalle on perusteensa. Ei se, että jokainen D&G:n myymä farkkumalli olisi mielestäni hyvä tai hintansa arvoinen, mutta nämä ovat. Minusta ne näyttävät yksinkertaisesti todella makeilta ja sisältävät joka puolella sellaisia pieniä yksityiskohtia, mitä arvostan. On ne sitten nahkaiset merkit kirjailuineen tai joku käsittely denimissä. Parasta niissä on kuitenkin se kankaan pehmeys, mikä on täysin ainutlaatuista. Kun kokeilee reisien päältä kämmenillään, niin tulee mieleen vain yksi sana ja se on smooth. Ne ovat todella pehmeät ja mukavat. Täytyy joku kerta kirjoittaa tänne blogiin farkkujen hoito-ohjeista. Oikein käsiteltynä ne kestävät pidempään hyvinä. Tulen myös myöhemmin kertomaan, mitä farkuille kannattaa tehdä sitten, kun niitä ei enää käytä.

dsc_5406-774x1376.jpgTällaisella tuotteella on myöskin sellainen vaikutus, että se voi oikein käytettynä nostaa jonkun toisen vaatekappaleen tai kenkien suhteellista arvoa tai tehdä niiden hinnasta halvemman tuntuisen. Ylempänä olevassa kuvassa minulla on jalassani London fashion weekiltä tuttu väritys Niken Air Max 270:stä. Niiden hinta on 159 euroa. Se voi tuntua tossuista paljolta, kun markkinoilla on alle satasenkin tennareita, mutta toisaalta kun vertaa Dolce & Gabbanan farkkuihin, niin ne kengäthän ovat todella edulliset. Fiksu markkinoija osaa yhdistää asioita tällä tavalla. Jos hän haluaa nostaa omaa tuotettaan premium-luokkaan tai saada sellaisen mielikuvan asiakkaiden mieleen aikaiseksi, ettei se olekaan kallis, niin hän laittaa sen oman tuotteensa yhteen sellaisen tuotteen kanssa, joka maksaa enemmän. Ei tonnin tai kahden GPS-kelloa kannata yhdistää kympin t-paitaan, vaan se kannattaa olla vaikkapa sadan tonnin auton vieressä. Asiakas voi jopa miettiä niin, että minulla ei ole varaa sadan tonnin autoon, mutta tonnin kellon voin ostaa ja päästä mukaan siihen lifestyleen. Tässä DC Rainmaker teki virheen, kun hän esitteli muutama viikko sitten Garmin MARQ-kelloja halpa puku päällänsä. Hän olisi ihan hyvin voinut pitää rentoja kuteita, mutta valita premium-tuotteita kuten vaikkapa Dolce & Gabbanan farkut tai Ralph Laurenin paidan.

dsc_5405-774x1376.jpgOn siis monia syitä, miksi jotkut housut voivat olla siellä vaatekaapissa vähän kalliimmat kuin ne muut ja minulle ne tärkeimmät syyt ovat se, että tässä tapauksessa nämä farkut ovat yksinkertaisesti pirun hyvän näköiset ja todella pehmeätä kangasta. En käytä niitä todellakaan joka päivä, mutta aina joskus tulee sellainen fiilis, että tänään laitan ne jalkaan. Sama ei sovi välttämättä jokaiselle miehelle, mutta kaikille vähän räväkämmille ja urheilullisemmille urbaaneille herrasmiehille vastaava ajattelutapa on varmasti mieluisa. Toki monilla vaimo kieltäisi tällaisen toimintatavan. Naisillahan on monesti sellainen ajatusmaailma, ettei se nyt niin nuukaa ole, mitä päälleen laittaa. Ei toki kaikilla, mutta monilla suomalaisilla on. Se on ruoka ja vaatteet, joita Suomessa ei keskimäärin kovinkaan paljon arvosteta.

Kannustan siis muitakin siihen, että kun rakentavat sitä omaa garderoobiaan, niin muutama täsmäase premium-puolelta luo hyvän lisäsäväyksen kokonaisuuteen. Joskus voi olla jopa hyötyä siitä, että on yleisesti ihmisten tiedossa, että tämä henkilö on valmis satsaamaan laatuun ja ulkonäköönsä, eikä ole aina kuin mikäkin rönttökalle. Silloin jos tällaiselle henkilölle joku tietty tuote kelpaa, antaa se koko viiteryhmässä tavallaan jonkun tuotteen käyttämiselle oikeutuksen. Se pätee silloin sekä kalliimpiin että halvempiin tuotteisiin.