Viikkoyhteenveto: ei ole enää kipuja

20190505_151442-768x1214.jpgPääsin vihdoinkin eroon helmikuun 5. päivänä tulleista kivuista takareidessä ja pakarassa. Pieni virhe aiheutti silloin ison vahingon. Ohjelmassa oli 10×100 m vetoja ja kun en halunnut mennä radalle, yritin juosta niitä matolla. Eka kerta meni ihan ok, mutta vauhti oli paljon hitaampaa kuin kentällä kesällä. Niinpä yritin opiskella kuinka matolle voi hypätä juoksemaan kovemmalla vauhdilla. En sitten kuitenkaan tehnyt lämmittelyä niitä vetoja varten ja laitoin heti ekasta vedosta alkaen kahvat kaakkoon sillä seurauksella, että jotain revähti tai repesi. Ei siinä muuten mitään, mutta viimeiset 3 kuukautta eivät pelkästään estäneet minua harjoittelemasta kovemmilla vauhdeilla, vaan myöskin johtivat siihen, että vauhtikestävyys ja juoksuvoima ovat poissa. Taas on pakko lähteä liikkeelle lähtöpisteestä. Onneksi ne kivut ovat poissa.

Viime viikon maanantain saunalenkillä oli vielä kipuja. Yritin juosta Merisataman rannassa suoralla vähän kovemmalla vauhdilla ja siellä pakarassa tuntui vielä. Ei paljon, mutta tuntui silti. Tiistaina pidin välipäivän Vapun takia ja keskiviikkona juoksin hyvin kevyesti. Torstaina sää muuttui, satoi rankasti ja menin juoksumatolle. Tein äärimmäisen huolellisen lämmittelyn ja kun juoksin pitkästä aikaa reippaampaa, niin kipuja ei ollut. Ajattelin, että no perjantaina varmasti on edellisen päivän lenkin takia, mutta ei ollut. Lauantaina ajattelin hakea vähän voimaa jalkoihin polkemalla Wattbikella tunnin ja kun sunnuntaina juoksin 27,27 km pitkiksen, niin wattbaikkeilu tuntui lonkissa, mutta mitään niitä sen helmikuun hölmöilyn aiheuttamia kipuja ei enää ollut. Ne hävisivät yhtä huomaamatta kun olivat tulleetkin. Perinteiset kolme kuukautta siihen taas meni.

Olenko nyt sitten valmis harjoittelemaan tosissani? Vastaus on: en. Minulla on ajankäytöllisiä ongelmia tuon suhteen. Esimerkiksi perjantaina kun olin tehnyt päivän teoriaa koneella, niin olin sen verran kuitti mennessäni salille, etten missään tapauksessa olisi jaksanut juosta vaikkapa 23 km puolipitkää sen sijaan, että juoksin nyt kympin kevyesti. Palaan nyt siihen, mihin minun piti ryhtyä silloin helmikuussa eli treenaan tavallaan vähemmän, mutta kovemmilla vauhdeilla. Kun lopetin treeniohjelman kesken, ajattelin, että voisin juosta vetoja ja kaikenlaista muuta, mikä kehittää juoksuvauhtejani, mutta pitää määrä alhaisempana, jotta voisin keskittyä teorian kirjoittamiseen. Se ei mennyt kuitenkaan niin, kun se kipu ei ollutkaan sellaista, mikä menisi muutamassa päivässä ohitse, vaan ne ongelmat kestivät kolme kuukautta.

Eilisellä pitkiksellä huomasin sen, että taso on aika surkea tällä hetkellä. Jalkani ovat tottuneet niin hitaaseen menoon, että jopa ne normaalit lenkkivauhdit vaativat puskemista ja vauhdin ylläpitäminen on henkisesti vähän hankalaa pidemmällä matkalla eli pitää vain yksinkertaisesti päättää nostaa vauhteja ja sitä kautta se alkaa sujua paremmin. Sykkeet ovat kuitenkin ihan ok alhaiset. Pitää vain saada lihaksistossa ja hermostossa tapahtumaan asioita sekä nostettua niitä sykkeitä.

Viikkoyhteenveto:
ma: 9,12 km at 5.04 min/km. Pitkiksen jälkeisenä päivänä aika kevyt lenkki. Sää hieno. Lenkin jälkeen saunaan. Skechers GOrun Ride 7
ti: lepo Vapun vuoksi
ke: 10,25 at 5.09 min/km. Vappufiilistelyä. Kiertelin vähän siellä sun täällä ja nautin auringonpaisteesta. adidas Boston Boost 5
to: 13 km matolla. 2 km at 5. 00 min/km + 8 km at 4.08 min/km + 3 km at 5.00 min/km. Hyvä lämmittely alla, joten lihakset valmiina juoksemaan heti alusta alkaen. Juoksu tuntui hyvältä, kun kipuja ei ollutkaan enää. Hoka Mach 2
pe: 10 km matolla at 4.42 min/km. Hain vähän sykkeitä yrittäen miettiä, missä alakynnys on. 5 kilsaa tuli juostia 4.26 min/km. Hoka Mach 2
la: 32,8 km Wattbikella. Tunnin treeni, joka oli lähinnä opettelua ko. laitteen käytön suhteen
su: 27,27 km at 4.58 min/km. Pitkis, jossa ihan hyviäkin kilsoja joukossa. Loppu vähän lässähti ja lenkki jäi taas muutenkin vähän lyhyeksi. Pitää jossain vaiheessa nyt nostaa pitkisten pituus takaisin normaaliksi. ”Telakan” aikana ne ovat olleet lyhyitä sen jälkeen, kun ylipäätänsä pystyin taas juoksemaan. Parinkympin jälkeen tuntuu nyt kyllä matka, kun jalat eivät ole tottuneet 30+ setteihin. Skechers GOrun Ride 7
Yhteensä: 69,64 km juoksua, 32,8 km Wattbikella, kaupunkipyöräilyä ehkä 25 km

Ei ollut muuten yhtään ryhmäliikuntaa koko viikolla, kun edellisellä viikolla sitä oli runsaasti. Määrä muutenkin vähän vähäistä, mutta toisaalta siinä oli vappu välissä.