Kesä motivoi juoksemaan

20190506_191143-1024x848.jpgToinen vuosi putkeen, kun sopivasti keväällä kaikki menee mönkään epäonnen takia. Viime vuonna olin harjoitellut todella hyvin kunnes 35 päivän keuhkovirus pilasi kaiken. Sen jälkeen en halunnut osallistua kilpailuihin, kun kunto oli poissa. Tänä vuonna en ollut edes harjoitellut niin hyvin, kun pakara- ja takareisi saivat osumaa jo helmikuun alussa, mutta siinä mielessä sama stoori, että 3 kuukautta hidasta hölkkää on vienyt kyllä vauhtikestävyyden ja juoksuvoiman poissa. Eilen illalla lenkillä olin silti todella hyvillä fiiliksillä. Mistä tämä johtuu?

  1. Valoisuus kesäaikana piristää
    Ihmettelen, jos jotain ihmistä haittaa se, että iltaisin on valoisaa. Siinä mielessä ihmettelen myös ajatusta pysyvästä talviajasta. Aurinko laskee nyt 21.30 eli ehdin tehdä valoisan aikana hyvin lenkkini ja se on siistiä. Eilen esimerkiksi aurinko paistoi vielä, kun olin juoksemassa ja se toi hyvän fiiliksen. Muina vuodenaikoina pitää joko treenata pimeällä tai mennä juoksumatolle.
  2. Helsinki on kaunis kaupunki
    Maailmassa on paljon hienoja paikkoja ja huikeita juoksureittejä, mutta kokonaisuutena kesäinen Helsinki on varmaan yksi kauneimmista ja monipuolisimmista kaupungeista juosta. Okei, meillä ei ole vuoristoa, mutta meillä on monenlaisia reittejä upeissa maisemissa meren tuntumassa sekä jopa skuugea, jos joku haluaa sinne mennä.
  3. Sadepäiviä on ollut vähän
    Huhtikuu oli normaalia lämpimämpi ja vähäsateisempi. Nyt toukokuu on alkanut melko kylmänä ja viime viikon lopulla tuli vettä ja jopa räntääkin täällä, mutta kokonaisuutena aurinko on paistanut aika usein. Eilenkään ei ollut kuin 7-8 astetta, mutta kun se aurinko paistoi, niin fiilikset olivat vähintään samaa luokkaa kuin jos olisi ollut 15 astetta. Osittainhan se on pukeutumiskysymyskin. Minulla oli lyhythihainen ja pitkähihainen juoksupaita sekä päällä vielä kolmantena kerroksena juoksuliivi, eikä ollut yhtään kylmä. Meri ei myöskään enää hohda yhtä kylmää kuin silloin keväällä, kun jäät olivat juuri lähteneet. Tuokin tekee juoksemisesta mukavampaa.
  4. En ole enää kilpailemisen varassa
    Juoksukenkiin perehtyminen, tapahtumissa käyminen jne. ovat tuoneet sellaista muuta ajateltavaa, joten se ei haittaa enää niin paljon, jos en pääse kilpailemaan. Toki kun olin katsomassa Helsinki 10:ä, tuli sellainen tunne, että olisi kiva olla mukana, mutta toisaalta jos en ole kisakunnossa, ei ole oikein mieltä osallistua, sillä saan niin paljon kuraa niskaani ja negatiivista palautetta, jos tulos ei ole hyvä. Olen siis kehittänyt itselleni juoksun parissa vaihtoehtoista tekemistä ja se on motivoivaa.
  5. Nautin juoksusta entistä enemmän
    Olen jotenkin viimeisen vuoden tai kahden aikana sisäistänyt jotenkin juoksun filosofiaa. Siitä on tullut nautinnollisempaa, jopa tapa liikkua. En juokse enää peruslenkkejä vakioreiteillä, vaan kiertelen siellä sun täällä juosten ja katselen, mitä missäkin on. Voisi jopa sanoa, että harrastan juoksumatkailua. Vielä ei ole paikat loppuneet kesken pk-seudullakaan, missä juosta ja nyt kun tuli vyöhykeuudistus, eikä tartte ostaa seutulippua enää, niin sitä voi yhdellä kertalipulla ajaa aika kauas ja lähteä sieltä jonnekin juoksemaan ja lopulta tulla juosten kotiin. Eli nautin siitä itse tekemisestä eli juoksusta. Se on hiton hauskaa puuhaa.

dsc_2333-1024x768.jpgOlen uudella tavalla nyt motivoitunut. Hoka Carbon X -projektin seuraaminen toi fiilistä. Sain itsekin siitä positiivista palautetta. Esim. eilen yksi Hokan kuvaaja kertoi haluavansa tsekata kirjoitukseni, vaikka se on suomeksi. Samoin kuin se edellisen viikonlopun Helsinki 10:n seuraaminen oli jees. Lähetin monille tutuille ottamiani kuvia ja he olivat mielissään. Samaten sosiaalisessa mediassa nähdyt onnistumistarinat ovat nostaneet omiakin fiiliksiä. Yhtenä päivänä kuvistani tykkäsi joku nainen ja kävin katsomassa hänen kuviaan. Hän oli ollut Bostonin maratonilla ja juossut sen aikaan 2.43 parantaen enkkaansa 7 minuuttia, vaikka oli lähtenyt kaukaa huonolla numerolla, ei ollut ottanut yhtään geeliä kisan aikana ja ruuhkan takia oli juossut useimpien juomapisteidenkin ohitse. Kaiken lisäksi hän oli vaihtanut treenijaksonsa aikana valmentajaa ja ollut kuukausi ennen kisaa loukkaantuneena. Silti hän uskoi tekemiseensä ja lähtöpaikalla oli ajatellut, että pahinta mitä voisi tapahtua, olisi vain yksi epäonnistunut yritys. Niinpä hän meni kohti tavoitettaan, juoksi jo matkalla puolikkaan enkkansa ja jatkoi siitä kellottaen uuden maratonennätyksensä ja todeten: Mind is a powerful weapon. Tuosta viimeisestä sanasta vielä sen verran, että hän on käynyt West Pointin ja ollut Afganistanissa, joten on niiden asioiden kanssa ollut tekemisissä, eikä luovuta helpolla, mutta silti nämä ovat niitä tarinoita, jotka motivoivat. Jos asiat ovat epäonnistuneet viime kerralla, niiden ei tarvitse mennä mönkään seuraavalla kerralla. Nyt täytyy vain nauttia tästä vuodenajasta ja käydä lenkillä. Tavoitteet eivät nimittäin täyty pelkällä mietiskelyllä, vaan pitää myös harjoitella.

Nyt nautitaan tästä vuodenajasta ja juostaan!

Mainokset