Löikö Mörkö sisään – opetukset Suomen kansalle

Löikö Mörkö sisään on kyllä sellainen renkutus, joka ärsyttää todella paljon, mutta ei se mitään. Annetaan kansan juhlia niin kuin tahtovat juhlia. Keskitytään me nyt analysoimaan vähän tuon voiton laajempaa merkitystä. Pelitavalliset asiat onkin jo varmasti pureksittu mediassa loppuun.

Onneksi maltoin odottaa tämän tarinan loppuun ennen kuin kirjoitin mitään tästä Leijonajoukkueesta. Monesti käy niin, että tarina ei kanna aivan loppuun saakka kuten kävi vaikkapa Saksan underdog-tiimille, joka meinasi voittaa olympiakultaa Sotshissa johtaen finaalissa viimeisellä minuutilla Venäjää, mutta häviten sen ottelun lopulta. Tässäkin olisi voinut olla sellainen mahdollisuus, että vaikka Suomi olisi voittanut Ruotsin ja vaikka olisi voittanut Venäjän, niin silti olisi voinut tulla pahasti nokkaan Kanadalta tai itseasiassa, jos Sveitsi ei olisi joutunut päästämään tasoitusmaalia puolivälieräottelussa Kanadaa vastaan 0,4 sekuntia ennen pelin päättymistä, me emme olisi nähneet Suomi-Venäjä -välieräottelua, vaan Kanada olisi tullut jo silloin vastaan jne. Urheilussa vaikuttaa niin moni asia, eikä siinä ole mitään ceteris paribus -tilannetta. Kun yksi osa muuttuu, vaikuttaa se samalla moniin muihinkin asioihin. Nyt kävi näin ja Suomen lento jatkui loppuun asti. Maailmanmestaruus tuli kokemattomalla joukkueella, jossa oli 18 ensikertalaista tuolla tasolla. Tästä voimme oppia paljon ja haluankin nostaa niitä asioita nyt esiin. Ne sopivat nimittäin jääkiekon lisäksi kaikkeen muuhunkin urheiluun mukaan lukien juoksu sekä myöskin yleisesti elämään vaikkapa työpaikoilla.

Joukkue on tärkeämpi kuin yksilöt

Mixu Paatelainen haukkui aikanaan kaikki Huuhkaja-pelaajat kertoen katsojille kuinka ei voida pärjätä, kun meillä on huonommat pelaajat kuin muilla. Lähes kaikki menivät siihen halpaan. Toimittajat alkoivat hokea sitä, että Suomella on paskat pelaajat, samoin kansa. Jopa kapteeni Niklas Moisander itki haastattelussa sitä, että paskoja ollaan. Meni muutama vuosi ja tilalle tuli pedagogihenkinen valmentaja Markku Kanerva. Yht’äkkiä samat pelaajat eivät olleetkaan paskoja, vaan alkoivat voittaa otteluita. Kansojen liigan lohkosta tuli ykköspaikka. Materiaaliltaan heikompi joukkue voi voittaa, jos pelitapa on kunnossa, pelaajat sitoutuneita ja motivoituneita tekemään duunia yhteisen tavoitteen eteen ja silloin, kun ollaan oikeasti joukkue. Suomi oli nyt joukkueena tämän mm-turnauksen ylivoimaisesti paras ja tuota voittoa voikin verrata paitsi USA:n Miracle on Iceen 1980 Lake Placidin olympialaisissa, mutta myös esimerkiksi Tanskan ja Kreikan Euroopan mestaruuksiin jalkapallossa. Upea, yhtenäinen joukkue voi voittaa kenet tahansa.

Tässä tapauksessa valmennusjohto teki upeita peliliikkeitä tuota joukkuetta rakentaessa. Kun ei ollut oikein NHL-apuja saatavilla, niin joukkue lukittiin ja kaikki passit leimattiin heti. Kun ketään ei enää odotettu, pelaajille annettiin työrauha ja signaali: teihin luotetaan. Itse odotin, että Dallasista olisi joku pelaaja tullut, koska siellä kaikki kolme pelasivat huikean kauden, mutta vammat estivät niiden kisamatkan. Se oli pettymys, kun ketään ei tullut, mutta valmennusjohto teki tosiaan täysin oikein, kun laittoi sen jälkeen oven kiinni ja lopetti odottelun. Valmennusjohto antoi myöskin kaikille peliaikaa. Jokainen pelaaja sai pelata, jopa kolmosmaalivahti sai yhden pelin. Sen lisäksi käytettiin koko ajan neljää ketjua ja neljää pakkiparia. Siinä tulee jokaiselle silloin sellainen tunne, että minua tarvitaan. Jokainen tekee hommia yhteisen tavoitteen eteen ja jokaista tarvitaan. Tässä on hieno opetus. Kun ihmisille annetaan vastuuta ja kun heihin luotetaan, on mahdollista, että heistä tulee loistava kokonaisuus.

Kasvumentaliteetti on avain menestykseen

Stanfordin professorin Carol Dweckin kirja Mindset on minusta erittäin tärkeä kirja lukea. Siinä verrataan growth ja fixed mindsetia. Jos on fixed mindset, ajattelee: osaan tämän ja menestyn tuolla tavalla, koska olen näin lahjakas tai lahjaton. Sen sijaan, jos uskoo kasvumentaliteettiin, ymmärtää sen, että voi kehittyä. Tämä joukkue oli valtavan hieno osoitus siitä, kuinka se kehittyi kauden ja erityisesti leirityksen aikana. Kuinka turnauksen alku loi hyvää itseluottamusta ja pelaajat uskoivat siihen, että heistä oikeasti voi kasvaa turnauksen paras nippu. Silloin ei ole merkitystä sillä, mitkä ne nimet selässä ovat, missä seurassa pelaaja pelasi viime kaudella tai paljonko hän tienasi. Toki jonkun Iso-Britannian joukkue tuskin mestaruutta voittaa, koska taito ja lahjakkuus ei riitä, mutta Suomi on niin hyvä jääkiekkomaa ja täältä nousee niin paljon loistavia pelaajia, että kunhan he saavat vain mahdollisuuden, niin he voivat yltää vaikka mihin. Vähän samanlainen tilanne oli 1992 Prahan MM-kisoissa, jossa Suomi otti hopeaa ja samalla ensimmäisen mm-mitalinsa. Silloinhan Teemu Selänne sanoi, että hän lähtee mieluummin Kanarialle kuin tulee kisoihin. Sitten asiasta nousi joku kohu, jonka jälkeen hän olisi halunnutkin tulla, mutta valmentaja Pentti Matikainen sanoi ei. Hän luotti siihen porukkaan, mikä oli kasassa ja heidän kasvupotentiaaliinsa. Se palkittiin finaalipaikalla. Lopullisesti uskon voittoon toi Suomeen Curre Lindström ja se mahdollisti 1995 kultamitalit.

Nyt on vähän eri tilanne kuin ennen, sillä hyvin pitkään Suomi hävisi lähes aina finaalit, vaikka olisi ollut kuinka hyvä joukkue ja vaikka Suomi olisi pelannut turnauksen parasta jääkiekkoa. Suomi ei oikein osannut voittaa tai edes uskonut siihen. Nämä nuoret pelaajat uskovat voittoon ja moni on voittanut jo junnuissakin, mutta toisaalta tässä porukassa oli 18 MM-kisojen ensikertalaista. Moni oli edellisinä vuosina pudonnut joukkueesta viime hetkillä. Kristian Kuusela pääsi kisoihin ensimmäistä kertaa vasta 36-vuotiaana. Moni voi siis ajatella, että kasassa oli ihan rupujengi, kun ei ole NHL-pelaajia, eikä juurikaan edes KHL-äijiä, mutta niin tällä joukkueella oli unelma ja tavoite, joka oli kultainen ja he uskoivat siihen, että he voivat kasvaa turnauksen parhaaksi joukkueeksi. Tämä on erittäin hieno opetus missä vain. Jokaisessa työyhteisössä voidaan kasvaa loistavaksi organisaatioksi, vaikkei olisikaan kaikista lahjakkaimmat tai älykkäimmät työntekijät. Samoin jokainen juoksija voi asettaa itselleen rohkeankin tavoitteen ja uskoa siihen, että jonain päivänä se tulee onnistumaan.

Valmentajalla on valtava merkitys

Valmentajan merkitystä vähätellään monesti Suomessa. Totuus on kuitenkin se, että siinä on älyttömän iso ero, onko valmennus erinomaista vai keskinkertaista. On niin paljon nyansseja, mitä voi kehittää. Nyt näki, että Suomi oli ehdottomasti turnauksen parhaiten valmennettu joukkue. Se ei johdu pelkästään siitä, että olivat pitkään yhdessä samalla porukalla, vaan myös siitä, että tuossa tiimissä oli valtavasti osaamista ja halua kehittää sitä peliä yksityiskohta yksityiskohdalta vastustajan mukaan kohti niin hyvää lopputulosta kuin mahdollista. Jukka Jalonen on kulkenut pitkän tien ja minusta hän ei ollut maajoukkueuransa alkuaikoina 10 vuotta sitten vielä kovin hyvä turnausvalmentaja, vaan enemmänkin seurajoukkuetyöhön parhaimmillaan ollut henkilö. Mies on kuitenkin kehittynyt valtavasti. Ensinnäkin KHL-aikana Pietarissa mies päivitti pelikirjansa ja kun hän tuli U20-coachiksi, hänen pelitapansa oli aktiivisempi. Sen lisäksi iän myötä on tullut sellainen luottamus, ettei hän puutu enää joka asiaan, vaan antaa pelaajille vastuuta ja myöskin apuvalmentajille. Mennäänpä vielä niihin apuvalmentajiin. Antti Pennanen ja Mikko Manner ovat henkilöitä, jotka ovat nykyaikaisen lätkäosaamisen kärkipäätä – ainakin kotimaassa. Niinpä se kokonaisuus on loistava ja kun nuo miehet tekevät rajusti töitä yhdessä, niin he osaavat valmentaa hyvin. On se mikä tahansa organisaatio kyseessä, niin sen johtajan merkitys on minusta aivan älyttömän suuri. Oikeanlaisella pääjohtajalla joku yritys voi menestyä, tienata miljardeja kun taas vääränlaisella johtajalla se voi mennä konkurssiin, vaikka kaikki muu olisi samoin. Samalla tavalla urheilujoukkueen oikeanlainen valmentaja voi viedä voittoon ja vääränlaisessa valmennuksessa lento voi loppua äkkiä.

Johtavat pelaajat ovat tärkeitä

Jokaisessa joukkueessa tai työyhteisössä täytyy olla niitä johtavia pelaajia, jotka ottavat joukkueen reppuselkään silloin, kun pitää tehdä rajusti töitä menestyksen eteen tai jonka esimerkkiä nuoremmat katsovat. He ovat tärkeitä linkkejä myös valmennusjohdon ja muun pelaajiston välillä. Joskus olen kritisoinut joidenkin seurojen tapaa koota joukkue, kun on tuntunut, ettei näiden johtavien pelaajien hankkimiseen ole satsattu riittävästi. Ville Peltonen on loistava esimerkki tuollaisesta johtavasta pelaajasta. Kun hän tuli IFK:hon, ei kenelläkään ollut enää sen jälkeen epäselvyyttä siitä, etteikö mestaruutta voitaisi voittaa. Niin kokenut ja menestynyt pelaaja teki niin paljon duunia joka päivä, joten ei silloin kukaan muukaan halunnut sluibailla. Koivun veljekset ovat myöskin olleet aina tällaisia johtavia pelaajia. Tässä joukkueessa suureksi yllätyksekseni Marko Anttila oli tällainen pelaaja. En itse tiennyt, että hänessä olisi tuollaista potentiaalia. Hän on ollut sellainen nelosketjun jyrä ja omasta mielestäni hänen jalkanopeutensa ei edes riittänyt alkusarjan kaikissa peleissä. Esim. Ranska-pelissä olisin lepuuttanut häntä. Sitten kun tuli tiukat pudotuspelit ja piti laittaa kaikki likoon, Anttila nousi uudelle tasolle. Hän tsemppasi ja onnistui tekemään tiukoissa paikoissa maalitkin, vaikkei olekaan mikään maalintekijä. Entäpä sitten Harri Pesonen. Mies näytti täydellisellä tavalla esimerkkiä. Hän meni maskiin tehden tilaa puolustajien laukauksille, hän heittäytyi kiekon eteen, meni voimakkaasti hyökkäyksiin luoden tekopaikkoja muille ja teki itsekin tärkeitä maaleja. Hän oli todellinen johtaja. Kaikesta näki sen. Jokaisessa organisaatiossa pitää olla tällaisia henkilöitä ja valmentajan pitää pystyä luottamaan heihin.

Esikuva Kevin Lankinen

Kevin Lankinen torjui huikeasti. Sen potentiaalin tiesin, sillä mies oli erinomainen jo HIFK:ssa ja Lunkan valmennuksessa kehittyi silloin valtavasti, mutta on paljon muuta mitä en ole tiennyt. Hän on suomenruotsalainen nuori mies, joka esiintyi fiksusti sekä suomalais- että ruotsalaismedian haastatteluissa. Sen lisäksi mies harrastaa kirjallisuutta ja vaikuttaa muutenkin kaikin tavoin fiksulta ja positiiviselta nuorelta. Moni voisi ajatella, että tuolla taustalla mies on jostain Kauniaisista, mutta ei. Huomasin yhdessä pelissä, että pelaajan maskissa oli Vantaan vaakuna ja eilen luin Hesarista, että mies on Korsosta. Tuo on hyvä opetus siitä, ettei ihmisiä pidä dissata jonkun lähiön tai edes paikkakunnan maineen perusteella. Kevin Lankinen on tuossa joukkueessa kerta kaikkiaan hieno esikuva nuorille kautta maan. Loppuun tähän vielä ohje nuorille pelaajalta itseltään:

– Haluan viestiä kaikille pienille pojille ja tytöille, että uskokaa itseenne. Menkää pihapeleihin ja ulkojäille ja kuvitelkaa, että olette MM-finaalissa. Joku päivä niin saattaa tapahtua, kuten meille kävi. Jos yrität ja laitat kaiken peliin, voit olla ylpeä itsestäsi

Top 6 pelaajat

Kaikki täyttivät paikkansa, mutta mainitaan nyt vielä loppuun ne 6 pelaajaa, jotka jättivät minuun suurimman vaikutuksen:
1. Kevin Lankinen
Nollapeli Venäjää vastaan, aivan huikea Kanadaakin vastaan, Ruotsia vastaan parempi kuin Henrik Lundqvist toisessa päästä. Hän torjui Suomen maailmanmestaruuteen ja on kaiken puolin fiksu nuorimies. Minun valintani MVP:ksi.
2. Marko Anttila
Kapteeni, johtaja, tärkeiden maalien mies. Alkusarjassa pimennossa, mutta nousi esiin tärkeimmässä paikassa. Iso, kankea ja hidas, mutta taistelija.
3. Harri Pesonen
Teki kaiken oikein. Tuosta pelaajasta ei oikein löydä heikkouksia. Tekee koko ajan loistavia ratkaisuja ja kuten ylempänä mainitsin, niin mies oli niin monella osa-alueella huippu, että oksat pois. Ruotsi-matsissa suorastaan huikean hyvä. Sen lisäksi analysoi asioita loistavasti haastatteluissa.
4. Sakari Manninen
Ratkaisi Ruotsi-matsin jatkoajalla ja teki siinä pelissä 1+3. Oli siinä vaiheessa varmaan turnauksen paras hyökkääjä. EI ehkä saanut kahdessa viime pelissä enää samanlaista iskua päälle, mutta johti silti Suomen parasta ketjua. Nopea, pieni, peloton hyökkääjä.
5. Kaapo Kakko
Alkusarjan huikeat suoritukset ja maalit löivät alkutahdit tälle tarinalle. Jos Kaapo ei olisi painanut kiekkoa silloin häkkiin, tätä nousukiitoa ei olisi kenties edes syntynyt. tuleva franchisepelaaja änärissä, joka (toivon mukaan) siirtyy NY Rangersiin ja ottaa Madison Square Gardenin haltuun.
6. Joel Kiviranta
Siis tämä pelaaja tulee jostain Vaasan Sportista, suurin osa ei ole edes kuullut koko nimeä ikinä, eikä hän nöyristele yhtään. Hän voittaa käytännössä kaikki kaksinkamppailut aina ja taistelee nimivahvoja NHL-pelaajia vastaan. Tästä pelaajasta tulee mieleen joku Ville Nieminen. Nimi ei sano mitään, mutta niin vain voi joku päivä olla vaikkapa Stanley Cup -voittaja.
Useat pakit pelasivat hyvin, yksi pääsi jopa allstarsiin, mutta en halua heistä nostaa ketään erityisesti nyt esiin.

Vasala ja Virén eivät ole enää mitään!

Oli tämä kertakaikkisen hieno tarina ja mikä parasta: Nyt se riitti loppuun asti. Suomi voitti täydellisellä altavastaajaporukalla kultaa ja tuo mitä saatiin viime viikonloppuna kokea, vertautuu ehkä johonkin sellaiseen kokemukseen, mitä 1972 tapahtui, kun Münchenin olympialaisissa Suomi otti kaksi kultamitalia juoksussa puolen tunnin sisällä. Kun ei itse ole elänyt tuota aikaa, niin tarkemmin on vaikea verrata, mutta kun ottaa huomioon, että Suomi kohtasi kaikki kovat, ensin Ruotsin, sitten Venäjän ja lopulta Kanadan ollen jokaisessa noissa peleissä välillä aivan purjeissa ja nousten kuitenkin lopulta voittajaksi, niin etteivät ne olleet säkävoittoja, vaan Suomi oli parempi joukkue, niin onhan tämä kaikkien aikojen paukku suomalaisessa urheiluhistoriassa. Tämä on uskomaton saavutus, eikä se tule unohtumaan koskaan. Ennen kaikkea se on tarina siitä, että kaikki on mahdollista, jos tekee kovasti duunia ja uskoo, että jonain päivänä voittajana voidaan olla me.

Kävin muuten illalla lenkillä ollessani katsomassa vähän tunnelmia Kaisaniemessä. Eihän sinne päässyt lähellekään ja olihan siellä vähän rupuisemmat puitteet kuin 1995 Kauppatorilla, mutta niin oli tämä duunarimpi jengikin. Kotiin tullessani ja ennen saunaan menoa näin sitten pelaajien tulon lavalle ja olihan se hienon näköistä. On ne juhlat sitten missä hyvänsä, niin kansa löytää paikalle ja tunnelmaa riittää aivan ansaitusti. Tero Lehterä, Hannu Virta, Jukka Tammi ja Raimo Summanen laulaisivat tähän varmaankin: Suomi on uusi maailmanmestari, hei, maailmanmestari, hei. Suomi on uusi maailmanmestari, hei, maailmanmestari, hei.