Yksin vs. ryhmässä harjoittelu

Juoksin eilen 23,6km. Lenkin loppuvaiheessa olin tyytyväinen suoritukseeni, sillä lukuunottamatta kahta ensimmäistä lämmittelykilsaa sekä kahta kilometriä Hanikan ulkoilualueen pusikoissa ja kallioilla, kilsat olivat napsuneet 4.20-4.50 min/km väliin. Juoksu oli tuntunut hyvältä ja vauhtia oli riittävästi. Sitten muutama sata metriä ennen kuin minun piti mennä kauppakeskus Isoon Omenaan ostamaan juoma ja matkata metrolla himaan, risteyksessä tuli vasemmalta jannu eteen, joka pyyhälsi valtavaa vauhtia. Hän juoksi ehkä 3.30 min/km vauhtia. Sillä hetkellä tajusin, etten ollutkaan juossut niin reippaasti. Se on vähän sama kuin Arnold Schwarzenegger kertoi kirjassaan siitä, että hän luuli tehneensä jotain liikettä isoilla painoilla kunnes matkusti Etelä-Afrikkaan ja huomasi jonkun kilpailijan tekevän samaa liikettä paljon suuremmilla kiloilla. Eilinen kokemus havahdutti ja mietin taas kerran, onko fiksumpaa harjoitella yksin vai olisiko järkevämpää juosta porukassa. Ajatukset tämän suhteen ovat aika ajoin vaihdelleet.

Yksin harjoittelun edut

Juoksu on varmasti yksi niistä kaikista itsenäisimmistä urheilulajeista. EI tarvitse pelikaveria ja voi juosta oikeastaan missä vain milloin vain. Silloin niitä vauhtejakin voi vaihdella mielensä mukaan. Juuri se riippumattomuus ja joustavuus, mitä laji tarjoaa, on yksi sen parhaista puolista. Kun käy lenkillä yksin, ei tarvitse sopia kenenkään kanssa mitään, vaan voi oikeasti mennä silloin, kun se itselle sopii. Tämä sama syy mahdollistaa myös oman kroppansa kuuntelun, kun voi säädellä paitsi vauhteja, niin aikaakin. Jos tänään väsyttää tai on kipeät lihakset, voin juosta vähemmän ja huomenna sitten enemmän.

Toinen etu on se, että yksin juostessa saa mahdollisuuden ajatella. Monesti hyvät ideat tulevat lenkkipoluilla, samaten siellä kesäkeleillä monesti piristyy muutenkin. Tulee sellainen fiilis, että elämä hymyilee. Varsinkin sellaiset ihmiset, jotka päivisin töissä ovat hälinässä, arvostavat sitä rauhaa. Toisaalta siinä on kääntöpuolensa. Jos päivisin puurtaa yksin, niin voisi arvostaa sosiaalista puolta, mutta sitähän on mahdollista saada vaikkapa kuntosalilta. Itsenäisyys, joustavuus ja rauha ovat siis selkeitä etuja, mitä saa siitä, että käy lenkillä yksin. Se on omasta itsestään kiinni sitten, käykö se harjoittelu tylsäksi vai vaihteleeko reittejä hakien niihin juoksulenkkeihin vaihtelua.

Ryhmässä voi kehittyä paremmin

On syynsä miksi kenialaiset juoksevat ryhmissä. Kun mennään nimittäin porukassa, siinä on tietynlainen kilpailutilanne aina läsnä ja ihminen ajattelee, että kun tuokin jaksaa, jaksan minäkin. Yksin juostessa se menee helposti siihen, ettei päästä koskaan sinne epämukavuusalueelle, jolloin kehitystä ei tapahdu. Aikanaan kun olin aloittanut juoksemisen, Espoossa sisäradalla oli tiistai-iltaisin harjoituksia, joissa paremmat juoksijat juoksivat jotain tiettyä vauhtikestävyystreeniä. Kun siihen meni mukaan ja teki vähemmän kuin he sen mukaan, mitä itse pystyi tekemään, kehittyi. Samaten kun alettiin tehdä Lauttasaaressa kimppalenkkejä joskus 2011 ja juostiin about kerran viikossa parin vuoden ajan, niin siinäkin kehittyi. Oli pakko painella, minkä kykeni, jotta pysyi vauhdissa mukana, kun siinä oli pari vähän itseäni parempaa juoksijaa ja lenkeillä juostiin aika tosissaan, loppumatka jopa urku auki. Tuollainen kehittää selkeästi, eikä pelkästään fyysisesti, vaan myös henkisesti, kun alkoi uskoa tavoitteisiin.

Ryhmässä on puolestaan se huono puoli, että pitää ensinnäkin löytää sopivat harjoituskumppanit ja lisäksi pitää sopia ajankohta. Kumpikin näistä on haastavaa. Itselleni ei esim. sovi ollenkaan se, että juoksisin kovaa aamulla aikaisin, joten sellaiset porukat ovat poissuljettuja, jotka tykkäävät käydä lenkillä joskus aamukuudelta. Samoin en lähde pitkikselle sunnuntaiaamuna, koska viikonloppuna pitää levätä ja ladata akkuja viikkoa varten, joten haluan saada nukuttuakin. Niinpä olisi kyllä kiva harjoitella joskus porukassakin, mutta sellaisen tilanteen löytäminen on haastavaa. Ennenkin olen nimittäin sellaisessa yhteisharjoittelussa kehittynyt, joten nyt kun pitäisi loukkaantumisen jälkeen tehdä kovia harjoituksia, jotta kunto nousee, olisi juoksuseurasta apua.

Hitaat kimppalenkit ovat idioottien touhua

Hitaille kimppalenkeille ei ole mitään syytä mennä. Ne ovat suoraan sanottuna hevonpaskaa. Se on huvittavaa, että tapahtumat kuten HCM, HHM jne. järjestävät yhteisharjoituksia, joissa kierretään esim. kisareittiä ja sitten nopein ryhmä on vaikkapa 5.30 min/km. Eihän siinä ole mitään järkeä. Siellä pitäisi olla porukka, joka juoksee vaikkapa 4.30 min/km ja viimeiset kilsat kovaa. Se olisi paljon kivempi kiertää joku kisareitti, kun juostaan, eikä vedetä mitään höpöhölkkää, jossa kaikki energia menee siihen, ettei tungoksessa astu jonkun kantapäille ja siihen, että pitää jutella jotain diibadaabaa jonkun tyypin kanssa, jonka kanssa ei välttämättä edes haluaisi jutella. Jos juostaisiin oikeasti kunnolla ja tultaisiin loppu tosissaan, niin ensinnäkin saataisiin oikeasti hyvä harjoitus ja toiseksi vähän fiilistä siitä, miten sen kisareitin loppu kannattaa juosta. Minua hämmästyttää, että onko tosiaan niin, että niiden kimppaharjoitusten järjestäjillä on niin vajavainen käsitys lajista, etteivät yhtään tajua, minkälaisia juttuja kannattaa järjestää. JOKAINEN VOI JUOSTA HILJAA YKSIKSEENKIN, ei siihen oikeasti tarvita porukkaa ympärille. Sen sijaan jos juostaan vähän reippaammin, muista on aidosti apua.

Sitten on vielä ne ihan lapselliset kuuden minuutin kilsavauhdin tai vielä hitaammat kimppalenkit, joita jotkut järjestävät, mutta sanoisin, etteivät he ole kyllä edes juoksijoita. Jos ei ollenkaan halua kehittyä, vaan hakee vain jotain seuraa vapaa-ajalle, ei ole urheilija, vaan jollain tavalla aikuinen lapsi. Sellaisesta touhusta kannattaa pysyä kokonaan erossa, sillä siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Kumpi on parempi tapa harjoitella?

Minusta vastakkainasettelut ei tässä yhteydessä kannata harjoittaa. Molemmissa on puolensa. Optimaalisin tilanne olisi varmaankin sellainen, että pääasiassa juoksee yksin, mutta saa sitten ajoittain seuraa kovempiin harjoituksiin. Parempi juosta yksin kuin huonossa seurassa ja parempi juosta yksin kuin porukassa liian hiljaa, mutta jos löytyy sopiva ryhmä, jossa on suht samantasoisia tai ehkäpä jopa mieluusti itseä hieman parempia juoksijoita, joilla on oikeasti halu treenata, eikä pelleillä, niin kyllä porukassa treenaamisesta apua on. Jos pysyy mukana, se antaa paitsi itselle uskoa, niin myöskin parantaa sitä kuntoa. Yksikseen ei välttämättä sellaisia harjoituksia tulisi edes tehtyä.

Mainokset