Aamulenkeistä ja ratatreeneistä

Huomenna olisi Helsinki Half Marathon, johon olen viime vuosina osallistunut. Nyt kolmen kerran jälkeen menee kuitenkin putki poikki. Vaikka kestävyyden osalta kuntoni on parempi kuin koskaan aiemmin niin vauhtikestävyys on vamman jälkeen täysin olematon, joten ei ole mitään asiaa kilpailla. Täytyy tyytyä taas katsojan rooliin kuten niin monesti tänä keväänä on tapahtunut

Aamulenkki aloitti päivän

En ole aamulenkkien ystävä, ne eivät sovi minulle. Tälle illalle tuli kuitenkin muuta puuhaa, joten kävin aamulla lenkillä ja se onnistui hyvin. Edellytyksenä omalla kohdallani aamulenkkiin on kolme asiaa. Ensinnäkin se, että herään aikaisemmin, enkä lähde suoraan juoksemaan. Jos lähden heti herättyäni lenkille, tulee jonkinlainen pahoinvointi. Nyt heräsin jo 4.30 (johtui varmaan siitä, että oli lämmin, aurinkoinen aamu, sisällä makuuhuoneessakin 25C ) ja lähdin ulos kuudelta, joten se 1,5 tuntia ehti herättelemään kroppaa. Lisäksi kävelin vähän ennen lenkkiä. Toinen tärkeä asia on se, että on valoisaa. Elimistöni on totaalisen horroksessa niinä aamuina, jolloin on pimeätä. Nämä valoisat kesäyöt tuovat energiaa. Kolmas tärkeä asia on lämpö. Kuudelta oli jo 19 astetta ja kun päätin lenkkini Koivusaaren metroasemalle hieman seitsemän jälkeen, oli jo 20,7 astetta Kaisaniemessä. Minä saan helposti kroppani lämpiämään silloin, kun on lämmintä, joten aamulenkit ovat tulleet tutuiksi ulkomaillakin. Sen sijaan jos olisi viileätä, se olisi todella inhottava lähteä aikaisin aamulla lenkille. Monesti kuudelta on vuorokauden kylmin aika, joten siinä mielessä kesä on paras aika tehdä niitä aamulenkkejä, jos niitä joskus haluaa tehdä. Kahdesti päivässä vakituisesti juokseminen vaatisi joko juoksumaton kotiin tai ikuisen kesän.

En uskalla mennä vielä radalle

Vauhtikestävyyden osalta kuntoni on huonompi kuin aikoihin. Talvi meni täysin penkin alle. Mietin tänään lenkillä sitä, että kesällä 2017 olin tyytymätön kuntooni, mutta silti siinä vaiheessa, kun takareisi napsahti elokuun alussa, olin niin hyvässä kunnossa, että tuntui vaikealta juosta yli 4 min/km vauhtia. Sitten tuli 3kk taukoa nopeampaan juoksuun ja tuon jälkeen kunto tuntui taas heikolta. Sitten 5kk todella hyvää harjoittelua ja tuntui, että olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, minkä jälkeen piti aloittaa varsinainen 18 vkon maratonohjelma. Sitten tuli keuhkovirus ja vei kunnon pois ja heitin pyyhkeen kehään koko vuoden suhteen. Silti kun vertaa niihin viime vuotisiin vauhteihini, niin onhan nyt surkea tilanne. Yritin olla kaukaa viisas ja aloittaa vauhdikkaamman juoksun myöhemmin. Siksi juoksin loppuvuodesta paljon, mutta hiljaa. No tammikuussa oli keuhkoputkentulehdus ja helmikuussa tuli sitten joku lihasrepeämä. En päässyt oikeastaan koko talven aikana tekemään mitään laadukkaampia harjoituksia. Toukokuussa kun kivut lähtivät, niin aloittaminen oli henkisesti ja fyysisesti vaikeaa.

Minulla on jonkinlainen kammo radalle menemisen suhteen, kun tiedän, ettei kuntoa ole juosta siellä hyvin. Niinpä on pakko tehdä asfaltilla lenkkejä ja pikkuhiljaa hilata vauhtia ylemmäs. Tänä aamuna juoksin Baltsu 8K -reitin. Sain pari nopeampaa kilsaa eli 3.59 ja 4.03, mutta muuten se tuntui edelleen todella tuskaiselta. 4.15 keskarilla ja silti tunne, että kyllä siinä ihan tosissaan juostiin. Tollainen matkahan pitäisi kulkea tyyliin 3.45. En kyllä varsinaisesti raastanut, mutta sellainen vauhdikkaampi juoksu ei nyt vain suju. Keskiviikkona puolestaan löysin Munkkiniemen entisen Koneen pääkonttorin edestä sellaisen vajaan kilometrin pituisen (siinä mahtuu hyvin tekemään joko 800m vetoja tai edestakaisin mailin) suoran. Juoksin silloin neljä vetoa ja vauhti oli jossain 3.43-3.44 paikkeilla. Olisi pitänyt juosta enemmän, mutta suoraan sanottuna oli ollut surkea päivä, enkä ollut saanut päivällä mitään edistystä aikaan. Lenkille lähtiessä olo oli jotenkin uupunut ja ajattelin, ettei siitä juoksemisesta tule mitään. Niinpä kun mietin vauhdikkaampaa juoksua niin en uskaltanut tavoitella enempää kuin neljää vetoa. Ensimmäinen tuntui kaiken lisäksi tosi huonolta, sillä kun en ole tottunut nyt juoksemaan kovempaa ja korkeammalla sykkeellä, niin hengitys ei jotenkaan pelaa ollenkaan. Se fiilis kuitenkin parani ja olisin voinut juosta enemmänkin, mutten jollain tavalla sitten halunnut, kun se tavoite oli lyöty lukkoon aiemmin.

Pitää harjoitella enemmän

Jatkossa pitää lisätä tuota nopean juoksun määrää, sillä tästä suosta pääsee ylös vain harjoittelemalla. Vaikka asfaltti onkin kova alusta, niin minusta ainoa tapa kehittää kuntoa on nyt se, että juoksen asfaltilla ja sitten kun tunnen, että kuntoni on riittävän hyvä, alan käydä radalla harjoittelemassa. Motivaatiota on olemassa eli se ei ole siitä kiinni, että tahallaan sluibailisin, vaan siitä, ettei se ole niin helppoa nyt tauon jälkeen. Juoksufoorumilla sanottiin, etten uskalla kilpailla, mutta minusta on turha kilpailla, jos ei ole kilpailukuntoa. Toki voisin jossain pienissä hölkkäkisoissa käydä raastamassa sen päivän kunnon mukaisen suorituksen, mutta mitä hyötyä siitä on, kun ottaa huomioon sen kritiikin määrän, jota saisin osakseni. Hyvää aikaa ei ole mahdollista juosta, kun ei ole vauhtikestävyyttä ja huonosta saa kuraa niskaansa, joten se on ihan turha mennä mihinkään. Niinpä minusta oikea tie on se, ettei käy pelkästään lenkillä, vaan tekee harjoituksia, joilla on joku tarkoitus. Nyt kun ei ole kipujakaan enää, ei pitäisi olla mitään estettä sillekään.

Nyt kyllä väsyttää, jotkut päikkärit tekisivät terää. Saa nähdä, miten tästä piristyn. Ainakaan vielä ei ole sellaista fiilistä, että olipas kiva herätä aikaisin. Pikemminkin tuntuu, että nukahdan just pöydän ääreen.