Viikkoyhteenveto: paljon hyvääkin

Juoksin tänään ekan lenkin Hoka Rinconeilla ja se on kyllä positiivinen kenkä, sopinee suurimmalle osalle vaikkapa maratonkengäksi, mutta se on toisen kirjoituksen aihe. Nukuin myöskin viime yönä yli 9 tuntia, mikä oli hieno juttu. Oli aika rankkaa meininkiä alle. Ensinnäkin perjantaina heräsin 3-4h unien jälkeen klo 4.30 ja lähdin juoksemaan VK:ta klo 6 aamulla. Sen jälkeen illalla vanhojen frendien kanssa grillaamaan ja saunomaan. Tulin kahdelta himaan ja unohdin laittaa herätyskellon päälle ja kännykän lataamaan. Ajattelin vain torkahtaa hetken, no nukuin kuuteen. Onneksi heräsin silloin, jotta sain ladattua puhelimen. Nukuin vielä vähän ja lähdin katsomaan HHM:ää sekä tietysti ottamaan kuvia. Siellä oli ihan kiva tunnelma, vaikka oli aika lämmin sää. Tapasin muutamia tuttuja ja tuntemattomia. En ole oikein niitä kuvia ehtinyt järjestääkään, mutta koska puhelimessa on nyt sekä kortti että sisäinen muisti täynnä, niin huomenna asialle pitää tehdä jotain.

Tultuani kotiin, otin parvekkeella vähän juotavaa ja grillasin ruokaa. Syötyäni vähän lepoa kunnes tuli Huuhkajien peli Viasatilta ja Suomi ottikin ikimuistoisen voiton. Olin ajatellut, että pelin jälkeen lähtisin klo 21 jonnekin terasseille, kun en ole tänä vuonna käynyt vielä kertaakaan missään terassilla, mutta olinkin sitten niin väsynyt, etten jaksanut. Loppuilta taisikin mennä YouTuben parissa. Tänä aamuna myöhään ylös, aamupala parvekkeella ja tuon jälkeen taisi mennä joku 3 tuntia blogin parissa. Olin päättänyt, että kun oli ollut vähän raskas viikonloppu, niin en pitkistä juoksisi ja kellokin oli jo 13.30, kun tuli aikaa lähteä ulos.

En ollut yhtään miettinyt vauhtia, koska niistä Rinconeista oli zerokokemus tai kokeilin niitä jalkoihin eilen iltapäivällä Finlandia-talon kupeessa, mutta juoksukokemusta ei ollut, joten halusin vain fiilistellä. No ensimmäinen tunnustelukilsa meni jo 4.51, niin se kertoi siitä, että onhan ne tossut nopeat. Ennen kaikkea ne ovat niin kevyet, että juokseminen on poikkeuksellisen vaivatonta. No en hölmöillyt, vaan juoksin kevyen rennosti 4.47 keskarilla 25,5 km, mikä piti sisällään toki jossain uimarantojen metsissä samoiluakin, joten ei se kokonaisuudessaan ihan niin hidasta ollut. 4.04 ja 4.20 kilsatkin mahtuivat mukaan, mutta en minä oikeasti kovaa yrittänyt juosta missään vaiheessa. Se oli ihan kiva lenkki ja melkein satku tuli tällä viikolla. Erityisesti pidin siitä, että oli viikonloppuna sosiaalista elämää. Ensin perjantain grillaaminen ja sitten lauantain HHM.

Yhteenveto:
ma: 8,69 km at 5.27 min/km.
Taisi liika kofeiini sunnuntaina viedä yöunet. Niinpä todella hidas pk ennen saunaa. Skechers GOrun Ride 7
ti: 19,76 km at 5.03 min/km. Energiat lenkin alussa aivan kateissa, loppuvaiheissa alkoi kulkea, mutta silloin taas oli vähän niin, etten oikein tiennyt, missä olen ja se semisti hermostutti. Skechers GOrun Ride 7
ke: 12,15 km at 4.49 min/km sis. 4x ca. 800m vetoa at 3.40-3.45 min/km. Sama juttu kuin alkuviikosta, älytön hyytyminen alkuillasta, joten olin nukuksissa, kun lähdin lenkille. Kumma kyllä reippaampi kulki ihan hyvin, vaikken uskaltanut kovempaa repiä. Olisi pitänyt juosta enemmän, mutta olin päättänyt, että 4 riittää. Nike Zoom Elite 9
to: 13,27 km at 5.10 min/km. Palautteleva lenkki Espoon rantaraitilla, upea sää. New Balance Vazee Pace
pe: 11,49 km 4.34 min/km sis. 8km at 4.14 min/km. Aikaisin aamulla juoksemaan vk:ta. Yksi kilsa meni alle nelosen, mutta jotenkin muuten vielä tukkoisaa. Pakko tätä on juosta, niin vauhtikestävyys palautuu. Nike Zoom Elite 9
la: 8,66 km at 5.26 min/km. Katsomassa HHM:ää. Siirtymistä reitillä paikasta toiseen, joten vauhti oli toissijaista. Hoka Clifton 6
su: 25,53 km at 4.47 min/km. Melkein pitkis. Fiilistelylenkki Hoka Rinconeilla. Ei kovaa, eikä hiljaa. Hoka Rincon
Yhteensä: 95,55 km juoksua, ei salia, ei fillarointia, ei ryhmäliikuntaa, ei mitään.

Nautin tällä viikolla kesästä ja jätin muut jutut väliin. Ensi viikolla pakko satsata niihin. En ole muuten vielä käynyt Uimastadikalla tai meressä kertaakaan. Jos ei olisi ollut grillausta, olisin mennyt varmaan perjantaina ja jos en olisi ollut niin väsynyt viikonloppuna, se olisi tapahtunut, mutta no hätä. Kai se kesä tästä jatkuu.