Uinti/vesijuoksu parantaa unta

Kävin eilen ensimmäistä kertaa ikinä Leppävaaran maauimalassa. Se oli samaan aikaan pettymys ja positiivinen yllätys. Allasalue oli siisti ja uusi ja siellä oli ihan mukava tunnelma. Lisäksi tuli sellainen fiilis, että silloin kun on oikein lämmintä, niin siellä on todella lämmintä. Samaan aikaan on todettava, että se paikka on aivan liian pieni. Sauna oli minikokoinen, suihkuja oli liian vähän, vesijuoksurata oli kapea ja siellä oli liian paljon porukkaa. Kaiken kruunasi puolikkaat kaapit, joihin kamat eivät olisi mahtuneet, jos olisi ollut pitkät housut ja takki. Mennään kuitenkin tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen.

Kaapit ovat liian matalia

Mikä saa nukkumaan sikeästi?

Olen miettinyt, miten on mahdollista, etten tule niin väsyneeksi, että nukkuisin todella sikeästi. Saatan nukkua vain muutaman tunnin ja herätä taas seuraavaan päivään. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että syynä on stressi. On niin isoja keskeneräisiä asioita, etten pysty relaamaan on ollut arvioni, mutta se ei välttämättä ole kokototuus. Ehkä en vietä aikaani sillä tavalla, mikä auttaisi rentoutumaan. 2014 kesällä, kun minulla oli mystinen sairaus, kävin Uimastadikalla 53 vesijuoksemassa. Lisäksi kun kelit lämpenivät, otin aurinkoa ja uin meressä. Nukuin kuin tukki joka yö 8 tuntia. Silloin ei ollut samanlaista stressiäkään ja minulla oli mahdollisuus lomaillakin kesällä, mutta toisaalta minulla oli se mystinen sairaus, mistä toipuminen kesti puolitoista vuotta. En voinut juosta, mutta olin tosiaan vedessä ja se sai nukkumaan hyvin.

Vedessä oleskelussa on jotain sellaista, että se saa väsymään syvällisemmin kuin mitä vaikkapa salilla tai juoksemassa käyminen saa aikaan. En tiedä mikä se on, mutta jotain siinä vedessä on. Kropan lämpötila ehkä muuttuu ja sitä rentoutuu syvällisemmin ja sitten kun käy saunassa, on melkein valmis nukkumaan. Näin oikeasti todella rentoja uniakin viime yönä ja jos olisi ollut mahdollisuus, olisin voinut nukkua kuinka pitkään tahansa.

En uinut yhtään

En ole varsinaisesti kyllään missään vesijuoksumoodissa henkisesti. Kyllästyin siinä tungoksessa jo 20 minuutin jälkeen ja 32 minuutin kohdalla alkoi tulla vähän kylmä. Normioloissa olisi väkisin puristanut 50-60 minuuttia, mutta nykyään on vähän sellainen fiilis, etten tee asioita enää väkisin. Liikun sen verran paljon, etten pidä sitä kovinkaan huolestuttavana, jos joku vesijuoksukerta jää lyhyemmäksi. Niinpä en mennyt tuon jälkeen uimaankaan, vaikka uintiradoilla tuntui olevan enemmän tilaa. Se idea oli puhtaasti jalkojen säästäminen. Minähän menin ylipäätänsä tuonne sen takia, kun jalat tuntuivat edellisviikon lenkkeilyn jäljiltä kipeiltä ja väsyneiltä. Vesijuoksun alussa toinen pohje tuntuikin olevan jumissa. Niinpä en katsonut järkeväksi uida ja saada mahdollisesti jalkaa kramppaamaan.

Sää ajaa juoksumatolle

Siellä olisi ollut muuten hyviä kelejä ajatellen rantalentopallo- ja koripallokentätkin. Siinä mielessä ovat järjestäneet aktiviteettejä. Nyt tosin niitä ei paljon pääse hyödyntämään, kun tulee epävakaat kelit. Ukkosrintamia ja viileät säät. Tänä aamuna jo satoi ja huomiseksi on luvattu päiväksi vain 11 astetta. Niinpä siirryn kyllä tästä päivästä alkaen juoksumatolle. Toivon mukaan nukun sellaisenkin treenin jälkeen hyvin. Eilen oli nimittäin sellainen tunne, etten olisi millään jaksanut herätä ja olisin toivonut jotain lomaa, oli jopa epätoivoinen uupumuksen tunne, mutta tänään nukuttuani hyvin fiilis on ihan toisenlainen.

Mainokset