Miksi YouTube on tärkeämpi kuin televisio?

Miksi moni katsoo nykyään mieluummin YouTube-videoita kuin televisiota? Käydäänpä tässä tuota ilmiötä tarkemmin läpi.

Kännykät ovat niin hyviä

Koska puhelimet ovat niin hyviä, omassanikin on aika iso 4K näyttö, niin niistä voi katsoa oikeasti hyvälaatuista kuvaa ja ennen kaikkea se laite on joka paikassa mukana eli videoita voi katsoa milloin vain, missä vain. Tuo on varmasti lisännyt suosiota. Siinä missä ennen luppoaikaa käytettiin iltapäivälehtien tai vastaavien parissa, ollaan nyt puhelimen ääressä ja moni käyttää tuota data-aikaa videoiden katsomiseen.

Maksukanavat veivät kiinnostuksen

Kun kiinnostavin sisältö on siirtynyt maksukanaville, kuluttajalla on kaksi vaihtoehtoa, joko maksaa kanavapaketit tai katsoa ilmaissisältöä. Jos valitsee ilmaissisällön niin ei ole ehkä samoja mahdollisuuksia kuin aikaisemmin eli että iltaisin vaikkapa klo 21 tulisi joku mielenkiintoinen elokuva ja sunnuntai-iltapäivisin formulat jne. Ei, vaan silloin näkee niitä Uunoja uusintana, mitä yksikin juoksija sosiaalisessa mediassa on kritisoinut. Siinä käy helposti silloin niin, että miettii televisiolle vaihtoehtoisia viihdelähteitä ja YouTube on siinä kätevä.

Itselläni oli maksukanavat ennen kuin harrastin juoksua, mutta viime vuosina olen luopunut viimeisimmistäkin tilauksista. Ei sellaiseen ole aikaa. Eniten aikaa minulla olisi juoksumatolla, mutta monissa matoissa ei ole televisioita ja niissä, missä on, näkyy vain peruskanavat. En ole myöskään hankkinut tallentavaa digiboxia ja VHS-videoilla ei voi nauhoittaa digiohjelmia, joten vaikka minulla olisi kanavapaketti, niin en niitä ohjelmia voisi sieltä varastoon nauhoitella.

Informaatio ja persoonat

YouTubessa on niin paljon enemmän sisältöä kuin televisiossa, joten sieltä löytyy todella paljon videoita eri tyyppisiin tilanteisiin. Jos etsii tuoteinformaatiota tai neuvoja siihen, kuinka joku asia tehdään, sen löytää todennäköisesti YouTubesta. Sen lisäksi siellä on mielenkiintoisia persoonia, joiden tekemiä videoita on kiva katsoa. Sitä alkaa tuntea ikään kuin tuntevansa sen henkilön ja katsoo sen takia niitä videoita tyyliin joka kerta. Televisio ei pysty samaan. Jopa Yleisradion televisiouutisissa uutistenlukija vaihtuu joka ilta. Saksassa on niin, että esim. kaupallisilla kanavilla on tietyllä ohjelmapaikalla aina samat uutistenlukijat. He tienaavat paljon rahaa siitä, kun ihmiset haluavat katsoa juuri heidän lukemia uutisia. Esim. RTL:n iltauutisissa maanantaista perjantaihin uutisia on lukenut vuosikymmenet Peter Klöppel ja urheilu-uutisia puolestaan Ulrike van der Groeben. Tuollaisessa systeemissä ihmiset tottuvat siihen, että voivat katsoa niitä uutisia, mitä haluavat katsoa ja valitsevat kanavan sen mukaan, mistä lähetyksestä pitävät, mutta kun täällä on joka ilta eri naama, niin se vähentää minusta sen lähetyksen suosiota. YouTubessa niissä videoissa on aina just nimen omaan hän, kenen kanavaa katsoo. Jos ei pidä hänestä, niin ei tarvitse katsoa. Jos taas pitää, niin katsoo ehkä joka kerta.

Mikä rooli YouTubella on minulle?

Itse saan YouTuben kautta valtavasti informaatiota ja olen oppinut sitä kautta tuntemaan muutaman tyypinkin. Sen lisäksi käytän sitä myös viihteenä. Illalla jos ei jaksa tehdä mitään ihmeellistä, saatan katsoa hetken videoita. Samoin aamulla. Erityisesti viikonloppuisin aamupalan jälkeen, kun odottelen sitä, koska ruoka on painunut ja voin lähteä lenkille, on hyvä aika katsoa videoita viihteenä.

Olen nyt alkanut itsekin viimeisen viikon aikana vähän videoita tekemään, mutta se ei ole sellainen asia, mihin satsaisin. Kuvaan ja editoin kännykällä, joten laatu ei voi olla huippuluokkaa. Minulla ei ole tripodia, valoja, eikä mitään vastaavia härpäkkeitä. Yhdistetty Huawein selfietikku/tripod on ja eilen kävin ostamassa mikrofonin kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että kun sen saa paidan kaulukseen lähelle suuta, niin oma ääneni kuuluu paremmin ja muut äänet suhteessa hiljaisemmin ja toiseksi, tuulen tuiverruksen saa toivottavasti veke. Pyrin tekemään informatiivisia videoita, enkä viihdettä. Sen takia en aio opetella miksikään hyväksi elokuvantekijäksi, sillä vahvuuteni ovat ihan muilla osa-alueilla. Teen niitä harrastuksen vuoksi, eikä minulle loppujen lopuksi ole merkitystä, onko niillä videoilla katsojia, tilaajia tai tykkääjiä. Tällä blogilla on vakiintunut lukijakuntansa, enkä tiedä kiinnostaako heitä videot tai pystynkö tekemään riittävän hyviä videoita, että niitä jaksaa katsoa, mutta teen niitä silti aina silloin tällöin, katsotaan niitä tai ei.

Yhteenvetona voisi todeta, että YouTube on onnistunut muuttamaan todella paljon aika monen ihmisen vapaa-ajan viettoa. Se on suorastaan hämmästyttävää! Tämä muutos on johtanut siihen, että monen televisio on kiinni samalla tavalla kuin tämän jutun alun kuvassa oleva ruutu on.