Viikkoyhteenveto: 95 tunnin treenirykäisy!

Huh huh, olipas putki. Keskiviikkoiltana klo 17 alkoi putki, joka päättyi eilen sunnuntaina klo 15.40. Tuona ajanjaksona juoksin 7 kertaa, yhteensä 106,5 km mukaan lukien 3 ns. laatuharjoitusta. Ensin keskiviikkoiltana 5x1000m at n. 3.40 min/km. Torstaina ja perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kahden lenkin päivät. Lauantaina piti juosta radalla tempo, mutta jalat olivat liian väsyneet, en jaksanut puristaa. Eilen sunnuntaina puolestaan 32 km pitkis. Yhteensä viikko muutti aika paljon asioita. Ensinnäkin aloin haikailla kisoihin, toiseksi tein tiistai-iltana erittäin rajun mentaaliharjoituksen ja sitten keskiviikosta alkaen siis tämä putki. Nyt on kieltämättä aika väsynyt olo, mutta ei se mitään. Tällaisia viikkoja tarvitaan, jos halutaan kehittyä.

Yhteenveto:
Ma: 350m rintauintia ja vajaat 37 min vesijuoksua
Uimastadionilla
Ti: 9 km matolla at 4.48 min/km. Oli ollut ukkosta, joten menin salille, enkä ulos. Tosin keli parani matkalla sinne, joten jos olisi ollut toiset kengät mukana, olisin juossut ulkona. Salilla ei pelkästään kuumaa ja kosteaa, vaan myös ehdottomasti liikaa hiilidioksidia ilmassa. Se oli ahdistavaa, joten lyhyt lenkki. Alle 1500m soutua. Nike Pegasus 35
Ke: 13,5 km sis. 5x1000m / 90s palautuksella. Vedot: 3.39, 3.40, 3.41, 3.43 ja 3.39. Tavoite oli juosta 3.40 vauhtia, mutta 2 ekaa vetoa lähti liian kovaa. Ekat neloset niissä 1.23 ja 1.21. Olo kuitenkin jotenkin väsynyt ja vetelä, joten juoksin vain 5. Aika helposti ne sujuivat, mutten halunnut ahnehtia. Rinconit kyllä liian pehmeät koviin vauhteihin radalle, mutta tässä ne vielä menivät. Hoka Rincon
To: ap: 9,19 km at 5.09 min/km. Kevyt palautteleva lenkki auringonpaisteessa pehmeällä alustalla. Skechers GOrun Ride 7
ilta: 20,00 km at 5.03 min/km. Luulin, että 5,5h palautumisjakso edellisestä lenkistä oli liian lyhyt, kun jalat painoivat niin rajusti, mutta ehkä edellisillan vedot vaikuttivat. Hoka Clifton 6
Pe: ap: 8,46 km kevyt at 5.12 min/km. Sama juttu kuin torstaina. Kevyttä juoksua auringonpaisteessa pehmeällä alustalla. Skechers GOrun Ride 7
ilta: 12,34 km at 4.58 min/km. Paljon parempi fiilis kuin to-iltana, vaikkei palautumisaikaa ollutkaan kuin 6,5 h. Juoksu olisi kulkenut ihan hyvin, mutta keskityin lähinnä ottamaan valokuvia. Lisäksi perjantai-ilta, joten en viitsinyt olla liian myöhään. Niinpä kun kello tuli 21, lopetin lenkin ja lähdin metrolla himaan. Hoka Clifton 6
La: 10,8 km sis. 6,05 km at 4.03 min/km. Viikon ehdottomasti epäonnistunein treeni. Tavoite oli juosta 3.54 min/km vauhtia radalla tuo matka, mutta vain ensimmäinen kilsa oli tavoitevauhdin mukainen. Sen jälkeen vauhti pysyi yli nelosen. Jotenkin tuntui, että jalat ovat väsyneet edellispäivistä, enkä jaksanut puristaa, vaan menin mukavuusalueella. Lopulta en oikein jaksanut edes laskea kierroksia. Katsoin vain kellosta, että aha, nyt 6 km tulee täyteen ja juoksin sitten lyhyen loppukirin viivalle. Oikeasti olisi pitänyt juosta pidempi matka, kun en kerran vauhtia jaksanut pitää. Jäi vähän harmittamaan. Kengätkin olivat vähän liian pehmeät tuohon harjoitukseen. Hoka Rincon
Su: 32,08 km at 4.35 min/km. No nyt oli Rinconeille sitten oikeantyylinen lenkki, kun pitkis. Juoksin 3 kierrosta Baltsu 8K -reitillä ja vähän muutakin. Ihan suht mukavasti pystyin juoksemaan, vaikka viikon kuorma painoikin jaloissa. Muutama hyvä kilsa tyyliin 4.17, 4.18, 4.18, 4.21, 4.24, 4.26, 4.26, 4.27, 4.29…, eikä yli vitosen mennyt kuin eka ja vika kilsa, jolloin oli lämmittely ja loppukeventely. No oli siinä 22. kilsakin, mikä oli vain 4.57, mutta se sisälsi erittäin jyrkän ylämäen. Kävin nimittäin 2 kiekan jälkeen ostamassa vettä ja piti juosta aika rankka pätkä ennen K-Marketia, joten en edes pyrkinyt siinä repimään. Kaikkinensa ihan ok lenkki, 25C lämpöä aurinko paistoi, mutta ilmankosteus aika alhainen, joten ei se tuntunut niin kuumalta. Hoka Rincon
Yhteensä: 115,5 km at 4.50 min/km. Lisäksi vähän soutua, vesijuoksua ja uintia. Ei pyöräilyä, ei lihaskuntoa, ei venyttelyä tai rullailua, eikä salia. Lähes puhdas juoksuviikko.