Talviturkki lähti ja HSL-kortti hävisi – asiaa myös tasa-arvosta

Eilen oli ensimmäinen todella lämmin päivä pitkästä aikaa. Yli 28 astetta, aurinko paistoi ja tuntui jopa etelä-eurooppalaiselta kesäpäivältä. Päätin juosta Espoon rantaraittia ja käydä uimassa. Kevyt päivä ohjelmassa ja heittäisin vihdoinkin talviturkin. Niinpä metrolla kohti Isoa Omenaa ja menoksi.

Juoksushortseissa ei tasa-arvoa

Isossa Omenassa näin Peak Performancen liikkeen ikkunassa makealla kuosilla olevat juoksushortsit. Täsmälleen sama malli miehille ja naisille, mutta miesten shortsit pidemmät. Asia harmitti, sillä minusta ne naisten shortsit olivat juuri kuin nenä päähän tuolle aurinkoiselle kelille. Menin liikkeeseen sisään katsomaan shortseja ja tiedustelemaan asioita. Ne shortsit olivat ohuet, aika miellyttävää materiaalia ja niissä oli tasku takana eli sopivat varmasti ihan hyvin . Tosin en katsonut tarkemmin kuinka iso se tasku on eli saako sinne mahtumaan esim. HSL-kortin tai jonkun maksukortin tai geelejä. Keskustelu kääntyi shortsien pituuteen, kun sanoin, että ihan jees, mutta saisivat olla puolet lyhyemmät. Myyjä sanoi, että naisille heillä on lyhyempiä. Se onkin jännä, että aika usein saa kuulla sitä, että naisille kyllä on, mutta miehille ei. Esim. hihattomia juoksupaitoja ei tahdo kesäkeleille tai kuumalle salille löytää, kun niitä myydään vain naisille. Niin minulle on kerrottu esimerkiksi Björn Borgin liikkeessä ja Inter Sporteissa. No ei se mitään nyt oltiin shortsiasioissa liikenteessä ja tiedustelin myyjältä, onko tämä laillista tasa-arvon kannalta. Hän kertoi, että niin kauan kuin vaatteissa on erikseen miesten ja naisten mallistot, he saavat tehdä mitä haluavat. Ihmettelin asiaa, miksi haluaisivat kuumille kesäkeleille tehdä niin, ettei miehille ole mukavia lyhyitä shortseja, jotka päällä ruskettuisikin. Silloin myyjä nokitti ja kertoi, että yli puolet heidän asiakkaistaan haluavat vieläkin pidempiä shortseja. Minusta jos nuo olisivat vielä pidempiä niin ne eivät olisi enää shortsit, vaan housut. Minua asia huvitti. Lähdin lenkille ja mietin, että pitäisikö shortseista kylmästi vain leikata lahkeet veke, mutta sitten ajattelin, että kenties ne rispaantuvat. Muitakin ajatuksia tuli mieleen asian suhteen lenkin aikana ja sen jälkeen, mutta siitä toinen kerta.

Mehiläisen kassi oli virhepäätös

Olin ottanut mukaani pienen käsipyyhkeen, jolla voisin kuivata itseäni uinnin jälkeen. Uimahousut olivat jo valmiiksi juoksushortsien alla. Lisäksi mukanani oli kännykkä, jonka kiedoin pyyhkeen sisään ja laitoin HCM:n exposta aikanaan saatuun Mehiläisen kassiin. Sivutaskuun otin mukaani HSL:n kortin ja vähän setelirahaa sellainen ajatus silmällä pitäen, että kävisin ostamassa jotain juotavaa. Yritin ensin juosta niin, että tuo kassi oli kädessäni, mutta siitä ei tullut mitään, joten laitoin sen selkääni. Ne nyörit eivät pysyneet oikein paikoillaan, joten sidoin ne tuosta edestä kiinni. Ratkaisu ei ollut optimaalinen. En kuitenkaan miettinyt asiaa sen enempää, sillä oli niin hieno sää ja nautin kesäpäivästä ja lenkistäni. Nokkalan majakan pihaan pysähdyin jopa joksikin aikaa nauttimaan kelistä ja katselemaan merelle. Saavuttuani Westendin uimarannalle katsoin kopin seinästä, että veden lämpötila oli 20C, jolloin tein päätöksen: se on riittävästi ja uisin siellä. Sen jälkeen kävin suihkussa ja kuivasin itseäni käsipyyhkeellä. Tuon jälkeen ajattelin, että otan sivutaskusta rahaa ja kysyn jos jätskikiskalla myydään jotain juotavaa. Kun laitoin käteni taskuun, se oli tyhjä. Tutkailin asiaa ja huomasin, että taskun pohjalla oli juuri HSL:n kortin levyinen reikä. Se hiton kortti oli juostessani liikkunut siellä sen verran, että se oli rikkonut sen taskun pohjan ja sekä kortti että rahat olivat pudonneet. Asialle ei tietenkään mitään voinut, mutta aloin kyllä miettiä pitäisikö minun hankkia juoksureppu, kun edellisenä päivänä naarmuuntui kaatumisessa kännykkä ja nyt lenkillä katosi matkalippu ja rahat. Onneksi ei ollut muuta siellä sivutaskussa.

On sellainen käsite kuin minimum viable product, josta käytän lyhennettä MVP tai joskus sanontaa Lidlin vasara. Jos ostan vasaran, niin minua ne vasaroiden laatuerot eivät kiinnosta. Lidlissä myydään aivan riittävän hyvä vasara, jotta saan naulan seinään. Tuotteen ei siis tarvitse olla paras, mutta sen pitää olla riittävän hyvä. Mehiläisen kassi ei ollut riittävän hyvä, jos se sivutasku ei kestä sitä, että siellä säilyttää matkakorttia. Kävin näyttämässä sitä kassia tänään asiantuntijalla ja minulle sanottiin, että se on tikattu väärin eli vähän kyllä ihmettelen Mehiläistä, että minkä hiton takia tilaavat niin huonolaatuisia tuotteita, joita jakavat sitten asiakkaille, jos niistä tulee jälkeenpäin tällaista negatiivista palautetta. Sitä alkaa moni miettiä, onko lääkäriasiatkin hutiloitu, kun brändin merchandising tuotteet ovat heikkolaatuisia. No ei se mitään. Soitin HSL:ään ja sain toimintaohjeet. Jos menisin palvelupisteeseen, saisin 5 eurolla uuden kortin ja 6 eurolla siirrettyä kauden (olin ostanut eilen juuri uuden 30 päivän setin) sille uudelle kortille. Niin tein. Olin tänään jo kahdeksalta aamulla Rautatientorin palvelupisteessä ostamassa uuden kortin. Eli selvisin aika vähäisin vaurioin. Menetin ehkä puoli tuntia aikaani, parikymppiä rahaa ja 11 euroa HSL:lle. Sain hyvän tarinan ja materiaalia sitä varten, jos joskus testaan juoksureppuja.

Kahden lenkin päivä tänään

Eilen siis yhteensä vain 12,5 km ja uintia 4 minuuttia. 20 asteen vesi ja vähän sinilevää ei houkutellut kuitenkaan enempää aikaa siellä vedessä viettämään. Tänään jatketaan kevyellä linjalla, mutta teen kaksi lenkkiä. Illalla on taloyhtiössä sauna, joten sitä voisi jopa miettiä, pitäisikö sitä ennen käydä jopa uimassa. Mennään nyt samalla linjalla kuin monesti viime aikoina eli aamupäivän palauttavalla lenkillä entiset pitkiskenkäni Skechers GOrun Ride 7 ja illan pidemmällä lenkillä nykyiset pitkiskenkäni Hoka Clifton 6:t. Käytin muuten aamulla tunnin aikaa siihen, että kuvasin noista kengistä vertailuvideon, mutta se tiedosto oli mennyt pilalle. Yhdessä vaiheessa kuva on jumiutunut ja siitä eteenpäin kuva ja ääni kulkevat eri tahtiin. Se ärsyttää. En tiedä johtuiko asia ulkoisesta mikrofonista vai mistä, mutta joka tapauksessa se asia pitää aloittaa alusta. Teen sen joskus myöhemmin, nyt lähden lenkille.

Mainokset