Eilinen päivä meni täysin harakoille

Eilen olin päässyt lounaan jälkeen hyvään kirjoitusrytmiin. Ajatukset tuntuivat olevan kirkkaana päässäni ja tekstiä syntyi. Sitten yht’äkkiä ruutu meni pimeäksi. Luulin, että tietokone vain tilttasi, meni mustaksi, mutta se ei ollutkaan niin, sillä kaikilla muillakin oli käynyt sama. Sitten huomasin, ettei valojakaan ole missään eli koko rakennus on pimeänä. Päätin pitää breikin ja lähteä katsomaan tilannetta. Hissit eivät toimineet, samoin jotkut ovet eivät olleet toiminnassa. Oikeastaan ainoa paikka, missä näkyi valoa, oli kulkulupaa vaativat ovet. Niissä paloi punainen ja vihreä eli lienevät omaavan jonkun patterin tms. Ei auttanut ihmetellä, vaan päätin käyttää aikani siihen, että ajaisin fillarilla reilun kilsan päähän bensa-asemalle pumppaamaan renkaat. Tuolla reissulla alkoi sataa. Kun tulin takaisin, kysyin respasta tilannetta ja minulle kerrottiin, että sähkökatko kestää todennäköisesti klo 17.30 asti ja kaikki alueen rakennukset ovat pimeänä. Tajusin, että minun olisi lähdettävä muualle.

Mitä tehdä ilman virtaa?

Sadattelin sitä, ettei minulla juuri eilen ollut läppäriä mukanani. Tilanne olisi ollut aivan eri, jos kone olisi ollut mukana. Olisin voinut jatkaa välittömästi hommia, sillä olin tallentanut filen Onedriveen. Olisin menettänyt vain sen, mitä kirjoitin sinä aikana juuri ennen kuin sähköt menivät, mutta en olisi menettänyt iltapäivääni. Jos läppärin akku ei olisi ollut täynnä, olisin voinut siirtyä jonnekin muualle kuten Helsingin keskustaan sen jälkeen, kun virtaa ei ole. Olin kuitenkin menossa sinne keskivartalotunnille kuudeksi. Nyt kun konetta ei ollut, niin päätin, että hittolainen, pidän vapaan iltapäivän. Olisin toki voinut mennä kotiinkin, mutta oli sellainen tunne, että kun sataa, niin en minä sieltä sitten lähde enää liikkeelle. Ensimmäinen ajatus oli kuitenkin se, kuinka pääsen täältä edes pois, kun sähköt ovat poikki. Pääseekö metroasemalle vai pitääkö lähteä bussilla?

Sisäkautta ei päässyt, joten kiersin ulkona sateessa. Kauppakeskus oli pimeänä ja kaikki kiinni, mutta metroon menevät rullaportaat toimivat ja siellä oli valaistus. Ne ovat siis jonkinlaisen varavirran piirissä. Pääsin siis liikenteeseen, mutta seuraava kysymys, mitä tehdä, kun sataa, on aikaa, mutta samanaikaisesti vielä flunssa osin päällä. Päätin ensimmäiseksi hakea tilaamani puhelimen laturin. Kun kävelin sateessa siihen liikkeeseen ja pois sieltä, minua harmitti keli. Ei sen takia, että syksy noin muuten olisi vastenmielistä, vaan sen takia, että nyt kun on kerran aikaa, voisin käyttää sitä istuskeluun vaikka jossain puistossa tai rannassa. Se ei ollut mahdollista, mitä hittoa tekisin. Mietin, että turistithan menevät baariin tai kahvilaan. Katsoin, että kun kävelin siinä, että tuossahan on mukava pieni baari, jossa olen käynyt joskus vuosia sitten. Entä jos menen sinne, ostan jonkun juotavan ja lueskelen jotain. Ei onnistunut sekään, koska paikka aukesi vasta klo 16. Päätin jatkaa kävelyä ja Bulevardilta nousin ratikkaan.

Sali ja juoksu – ainoa vaihtoehto

Tulin Stockan eteen ja havaitsin, että joltain oli tullut niin rivakka lähtö vaunuun ehtiäkseen, että kenkäkin oli jäänyt ns. lähtötelineisiin. Se oli huvittavaa. Kävin perjantai-iltana Stockalla, joten en menisi sinne. Mietin Stadiumia, mutta ajattelin, ettei siellä ole varmaan mitään ihmeellistä. Odotetaan perjantaita, jolloin pitäisi olla uuden Asics-mallin julkistus ja pitää katsoa, onko se Suomessa jossain saatavilla. Niinpä menin Forumiin. Päätin pistäytyä Inter Sportissa ja se oli oikeasti yhä yhtä surkea kuin aina ennenkin. Olen toki siellä käynyt nyt muutaman kerran loppukesän ja alkusyksyn aikana, kun olen ajatellut, josko siihen nyt panostettaisiin, kun Mikonkatu loppuu, mutta ei. Siellä oli surullinen tilanne, ei mitään uusia kenkämalleja. Niinpä tein päätöksen, että hittolainen, lähden salille jo nyt.

Peruin ryhmäliikuntatunnin varauksen ja saavuin salille jo ennen neljää. Mietin, että tekisin jonkinlaisen keskivartalotreenin omatoimisesti. Sen lisäksi voisin nostaa painoja ja juosta. Tilannehan olisi ihanteellinen, jos olisi täysin terve, sillä minullahan olisi aikaa treenata vaikka viisi tuntia. Ehtisin tehdä kunnon salitreenin ja juosta vaikkapa 20+ kilsaa. Ongelmana oli se, etten jaksanut. Vaikkei ole enää kuumetta, niin yskä ja nuha ovat aika rajuja ja huomasin salilla, etten jaksa tehdä oikein mitään. Olo oli niin vetelä, etten tehnyt mitään painoilla. Keskivartaloa tein, mutta aika vähän kerralla. Puolen minuutin jälkeen pidin varmaan pari minuuttia breikkiä. Hankala treenata, kun ei jaksa. Päätin mennä juoksemaan ja katsoa mikä tilanne on. Alussa oli ihan ok fiilis, mutta parin kilsan jälkeen oli jo sellainen tilanne, etten jaksaisi millään enää. Jatkoin kuitenkin eteenpäin ja 6-7 km kohdalla huomasin, että kyllähän minä pidempäänkin voisin juosta. Ei olo ole kuitenkaan niin kipeä. Sitten 8 km kohdalla alkoi kyllästyttää ja päätin, että 9 km saa riittää. Lopulta juoksiin siis kolmevarttia, 9 kilsaa 5.02 min/km keskarilla. Tuon jälkeen lähdin saunaan.

Sauna vei voimat

Huomasin, että hikosin normaalia enemmän juostessani, mutta lähdin hyvällä fiiliksellä saunaan. Olin siellä vähän kauemmin ja kun tulin pois sieltä ja olin peseytynyt, tajusin, että voimat ovat ihan loppu. Päätin, että täytyy saada energiaa jostain, etten pökerry. Puin päälleni ja muistin, että minulla on laukussa 2 luumua. Söin ne ja lähdin ulos. Fiilis parani heti. Seisoskelin rauhassa sateessa varmaan 10 minuuttia ja join yhden juotavankin. Ei ollut nimittäin kiire mihinkään, kun kello oli vasta vähän yli kuusi, eikä televisiostakaan pitänyt tulla mitään. Ei ollut HIFK:n matsiakaan. Niinpä pohtiessani mitä tekisin, päätin kävellä kaupan kautta metroasemalle. Kävin Lidlissä ja ostelin kaikenlaista, vaikken varsinaisesti mitään tarvinnutkaan. Ex tempore ostin jonkun hampurilaisenkin sieltä, kun tuntui, että tarvitsen sitä energiaa. Se oli oikeasti todella huono, joten ei kyllä kilpaile Mäkin kanssa. Tosin luulen, että se, että söin metroon kävellessäni hampurilaisen ja avasin Cola-tölkin, jota join matkan aikana, auttoi. Minulla tuntui olevan enemmän energiaa.

Ohipäivä – ei kiva, jos tulee tavaksi

Kotiin tultuani olin kuitenkin aivan poikki. Teki mieli mennä nukkumaan. Lepäsin vähän aikaa sängyssä, kenties tunnin, mutta tajusin, etten voisi nukkua, sillä jos niin tekisin, en jaksaisi tehdä ruokaa ja syödä. Niinpä nousin ylös ja keskityin siihen, että saisin syödyksi. Syötyäni ja katsottuani uutiset kello oli 21, jonka jälkeen lähdinkin jo lepäämään. En kuitenkaan varsinaisesti mennyt nukkumaan ennen puolta yötä, sillä jotenkin tavallaan olin taas piristynyt, mutten toisaalta tehnytkään mitään merkittävää. Jotenkin tuntuu, etten koko päivänä tehnyt mitään merkittävää. Osa kirjoittamastani materiaalista katosi ja varsinkin se hyvä duuninpuskemisvire hävisi. Päivästä tuli siis ihan ohipäivä. Niitä on tuntunut viimepäivinä olevan enemmänkin. Esim. lauantaina, jolloin olin kuumeessa, nukuin käytännössä koko päivän. Levätty siis ainakin on. Olisi nyt kiva päästä sellaiseen kuntoon, että jos aikaa riittää, niin voisi edes treenata tai vaihtoehtoisesti saada energisesti tehtyä muita asioita. Tällaiset eilisen kaltaiset päivät ovat aika hanurista, jos ne tulevat tavaksi. Harvoin tällainen vielä menettelee, mutta olihan tuo kaiken kaikkiaan aika tylsää.

Niin, lopulta ne sähköt olivat palanneet kuulemma jo ennen neljää, joten paikalleen jääminen ei olisikaan aiheuttanut niin pitkää odottamista ilman sähköjä, mutta toisaalta kun ajatus oli mennä kuudeksi keskivartalotunnille, niin silti en olisi ehtinyt kenties kuin reilun tunnin tehdä hommia ja silloinkin olisi se vire jo mahdollisesti karannut, joten ei se kovin paljon olisi asioita muuttanut. Täytyy nyt toivoa, että kun Raidejokeria rakennetaan, etteivät ainakaan kovinkaan usein sählää kaivinkoneella katkoa vesijohtoputkia tai sähkölinjoja. En pitänyt tästä kokemuksesta.