Jouduin vaihtamaan parturia

Minulla on parturiasiaa ja kysymys. Tämä asia on pakko ottaa esille, kun olen hämmästynyt. Kävin eilen nimittäin uudessa parturissa (lopputulos nähtävissä kuvasta) ja kun kerroin myöhemmin, että olin näyttänyt leikkaajalle kuvaa itsestäni hiukset leikattuina (kuva otettu edellisen parturikäynnin jälkeen), niin minulle naurettiin asiasta. Siis herääkin kysymys, jos uusi parturi ei ole tavannut entistä parturiani, niin mistä hän voisi tietää kuinka hiukseni on aikaisemmin leikattu? Varsinkin kun hiukset olivat kasvaneetkin. Kyllähän se kuva pitää näyttää. Kerroin sanallisesti, että edestä ja takaa on leikattu 9 mm terällä ja vähän selostin muuta ideaa sekä näytin sen kuvan. Tämä parturi ei kysellyt mitään sen enempää, vaan leikkasi hiukset, lopputulos oli hyvä, olin tyytyväinen, joten minusta se oli hyvä näyttää se kuva. Ennenkaikkea se antoi minulle varmuutta sen leikkauksen aikana, kun en jännittänyt niin paljon sitä, että asiat menevät pieleen. Eikö se ole siis normaalia näyttää kuva, jotta näkevät mitä haluaa?

Aiempi parturini lopetti ainakin toistaiseksi

Parturini jäi siis äitiyslomalle, eikä ole tietoa, koska hän palaa takaisin ammattiaan harjoittamaan. Niinpä piti keksiä uusi ratkaisu. Olin käynyt lähes koko tämän vuosituhannen samalla leikkaajalla ja itse asiassa minulla ei ole ollut tyyliin viimeiseen 30 vuoteen kuin kolme vakioleikkaajaa. Ensimmäinen teki oharit, koska hän muutti toiselle paikkakunnalle kertomatta mitään. Niinpä siellä oli joku vanha akka seuraavan kerran ja se leikkaus meni ihan mönkään. Jatkoin kuitenkin saman salongin asiakkaana ja kävin aika pitkään paikan omistajan leikattavana. Hän oli alallaan menestynyt ja maailmalla kilpaillutkin. Tämän vuosituhannen alkuvuosina, olisikohan joku 15 vuotta sitten alkoi kuitenkin ahdistaa se logistinen häsä, mikä parturissa käyntiin liittyi. Sinne kesti ajaa autolla joku puoli tuntia, joten parturissa käynti oli sellainen parin tunnin keikka, eikä se tuntunut fiksulta. Niinpä vaihdoin Stockan parturiin ja siellä löytyi tuo leikkaajaksi, joka yhä leikkaa. Tosin hän on nyt kolmannessa paikassa. Toki jo varmaan kohta 10 vuotta tuossa toimipisteessä, mutta joka tapauksessa tilanteet ovat vuosien varrella muuttuneet. Nyt hän perusti vihdoin perheen ja jäi äitiyslomalle, joten minun piti löytää joku uusi ratkaisu.

Yksi vaihtoehto olisi ollut jatkaa siellä samassa parturissa, sillä siellä on yksi toinen leikkaaja, joka leikkaa myös miehiä, mutta joku siinä henkilössä häiritsee minua. Jotenkin parturissa käydessä itselleni on tärkeintä se jonkinlainen samanhenkisyys, enkä aistinut sitä tuossa henkilössä. Pikemminkin päinvastoin. Luulen, että hän saattaa olla kommunisti. Niinpä päätin etsiä vihreämpää ruohoa. Satunnaiset parturikäynnit jossain vierailla partureilla ovat yleensä jotenkin epäonnistuneet, joten olen mieluummin antanut tukan kasvaa kuin mennä vieraalle. Nyt en halunnut antaa hiusten kasvaa pidemmiksi ja toisaalta kun se parturi ei ole mitään kuukautta pois, vaan pitkään, niin ennemmin tai myöhemmin ratkaisu olisi tehtävä. Niinpä minun oli toimittava. Itseasiassa parturissa kaiken järjen mukaan olisi kannattanut käydä jo pari viikkoa sitten, mutten tiennyt minne menisin. Nyt kun olin sitten viikko sitten kipeänä, niin maatessani sängyssä pitkä tukkani alkoi häiritä minua. Niinpä alkuviikosta aloin etsiä vaihtoehtoja.

Timma pelasti

Timma

Helsingin ja Espoon alueella on satoja partureita. Minne niistä menisin, kenen antaisin leikata hiukseni? Tuo on loputon savotta, joten oli pakko turvautua ATK:n apuun. Tajusin, että kun nykyisessä parturissani oli ollut käytössä Timma-ajanvarausjärjestelmä, joka mahdollistaa sen, ettei minun tarvitse soittaa sinne parturiin, vaan voin varata ajan netin kautta, niin se sama Timma toimii myös suoraan kuluttajien suuntaan eli parturit voivat myydä Timman kautta vapaita aikojaan kuluttajille, jolloin Timma ottaa välistä jonkun provikan. Niinpä päätin rekisteröityä sinne Timma.fi sivuille (siitä on myös sovellus, mutta käytin selaimen kautta) ja alkaa selata kartalta parturiliikkeitä. Sieltä voi valita parturileikkaus ja katsoa, missä niitä on tarjolla ja mihin hintaan sekä sen, milloin on seuraava vapaa aika. Tosin ei se kyllä tarkoita sitä, että pitäisi valita mikään tyyliin äkkilähtö puolen tunnin päähän, vaan se käy ihan hyvin niin, että sieltä voi ostaa parturiajan vaikkapa viikon päähän tai mihin vain, minkä ajan se parturi on laittanut Timman kautta varattavaksi.

Yritin katsoa sitä, että se parturikampaamo on viihtyisä, ehkä hieman premium-henkinen. Tarkoitukseni oli löytää sellainen parturi, jossa voi käydä tällainen nuorehko porvarimies eli ei mitään eläkeläispaikkaa, mutta ei toisaalta myöskään mitään epämääräistä rokkiluolaa, missä on erikoista, tatuoitua porukkaa. Muutenhan minulla ei mitään erityisempiä toiveita ole, sillä jos on osaava leikkaaja, hän kyllä pystyy minua tyydyttävän lopputuloksen saamaan aikaan ihan perussuorituksella. Toinen ratkaiseva tekijä oli logistinen. Halusin, että sinne olisi kätevä mennä meninpä heti aamusta kotoa tai todennäköisemmin päivällä pistäytyen. Oli siis olennaista, kuinka kauan matka kestää. Keskustassahan on paljon paikkoja, mutta monet niistä ovat sellaisella sijainnilla, että tulee kävelymatkaa melko reippaasti. Niinpä en rajoittunut pelkkään keskustaan, vaan katsoin oikeastaan kaikki Ison Omenan ja kantakaupungin väliset paikat sijainnin osalta läpi. Kun olin löytänyt paikan, joka voisi olla sopiva, niin katsoin vielä arvosteluja sieltä Timmasta ja Facebookista ennen kuin varasin parturiajan. Lopulta varasin tiistai-aamuna ajan torstaiaamupäiväksi.

Miten Timma toimii?

Kun rekisteröityessä olin laittanut Timmaan maksukorttitietoni, niin varatessani ajan se maksu tapahtui automaattisesti. Hetken päästä pankkini sovellus ilmoitti minulle rahan tulleen veloitetuksi. Se oli siis hyvin kätevää. Verrattuna siihen, että olisin varannut sen parturiajan suoraan parturista tai sen parturin nettisivuilta, se oli leikkaajalle kyllä kalliimpaa. Tietojeni mukaan Timma veloittaa tuosta 10% provikan, mutta se ei ole mitenkään vahvistettu tieto. Joka tapauksessa parasta tässä Timmassa on se, että asiakas pystyy helposti vertaamaan partureita nimen omaan kartalla. Tietysti se leikkaajalle maksaa jotain, mutta toisaalta jos hänellä ei ole olemassa olevaa asiakasrekisteriä, jolla täyttää kalenteri, niin Timman kautta tulleet varaukset ovat lisämyyntiä, joka jäisi muuten saamatta. En pidä sitä varsinaisesti siinä mielessä riistona, sillä leikkaajilla on mahdollisuus rakentaa se asiakasrekisteri niin, ettei Timmaan jää myytävää kuin satunnaisesti.

Timman kokeilijat tai jo vakiasiakkaat voivat saada myöskin itselleen hyötyä. Huomasin, että siellä on sellainen suosittelekoodi. Eli jos joku lukija tai kaveri tai kuka hyvänsä laittaa koodini BTLRNI kohtaan lunasta lahjakortti tai kampanjakoodi ollessaan rekisteröitynyt Timma-profiiliinsa, niin hän saa 5 euroa Timma-tilin saldoon eli hän voi silloin käydä parturissa viiden euron alennuksella. Herääkin kysymys, miksi Timma tekee näin? Miksi he tarjoavat viiden euron alennuksen? Vastaus on se, ettei heillä ole vielä niin paljon käyttäjiä kuin haluavat. Ehkäpä miehet käyvät liian harvoin parturissa tai ehkäpä he käyttävät perinteisiä varausmenetelmiä. Sieltä Timmasta puuttuu kokonaan ne halpisparturit, niin ehkäpä tuo jopa houkuttelee käyttämään vähän paremman luokan palveluita. Heidän intresseissään on siis kasvattaa businesstä ja niin kauan kun partureissa on vajaata kapasiteettia, niin ne leikkaajatkin haluavat olla tuossa mukana. Toki sitten kun Timma on levinnyt niin laajalle, että se profiili on jokaisella, niin eihän heidän silloin kannata enää tarjota vitosen alennusta kenellekään. Toki siellä on paljon kalliimpia töitäkin kuten naisten leikkaukset värjäyksineen, jolloin viiden euron alennuksen jälkeenkin heidän provikansa jää plussalle, mutta jos puhutaan miesten parturikäyntejä, mitkä maksavat vaikkapa 20-40 euroa, niin siitä 10% provika on vähemmän kuin tuo 5 euron alennus, minkä asiakas käy, jos hän syöttää järjestelmään koodini. Kaiken huippuna on sekin, että se ei ole vain yksi 5 euroa, vaan kaksi, koska minäkin saisin sen viisi euroa. Tosin en tiedä miten se sitten menee. Jos minä saisin niitä vitosia useamman, niin pitääkö minun ruveta käymään useammin parturissa, jotta pystyisin jokaisen lunastamaan. Vaikea sanoa, kun en ole vielä joutunut sellaiseen tilanteeseen. Teoriassa siis parturissa on mahdollista käydä niin, että saa vitosen hinnasta veke ainakin toistaiseksi, kun Timma tuollaista markkinointikikkaa käyttää.

Kätevästi Larussa

Näkymä Lauttiksesta

Päädyin Lauttasaarentiellä olevaan Funny Styleen, joka kertoo olevansa trendikäs kampaamo-parturi. Paikka oli siisti ja modernin oloinen sisältä. Sijainti oli Lauttis-kauppakeskusta vastapäätä vinosti tien toisella puolella bussipysäkin kohdalla eli sinne pääsee myös esim. 21:llä. Oven edessä oli myös parkkipaikkoja eli autollakin voisi tulla. Jopa pyöräteline löytyi. Kun astuin sisään, havaitsin, että siellä oli joku 5-6 tuolia, mutta vain yksi leikkaaja töissä. Sen lisäksi vasemmalla päässä oli sellainen sohvaryhmä, jossa oli mahdollista odottaa. Menin sinne venaamaan, sillä olin tullut etuajassa. Juuri oikeaan aikaan leikkaajani tuli ja alkoi töihin. Yllätys oli se, että minun hiuksiani ei pesty, sillä olen tottunut, että hiukseni pestään ja hierotaan ja se kuuluu siihen hintaan. Siinä rentoutuu ja kaikki menee jotenkin sen jälkeen hyvin. No nyt tuo fiilis jäi pois, mutta kuten sanottua, niin leikkauksen lopputulos oli hyvä, eikä minulla ole mitään valittamista. Hyvää oli se, että sijainti oli aivan loistava. Sinne oli täältä täsmälleen 7 minuutin metromatka ja Lauttasaaressa kun tulee metrosta ulos Lauttikseen, niin ulostulo on siinä kauppakeskuksen kulmalla ja ulkona kun kävelee viistosti tien yli, tulee heti siihen parturille. Myöskin täällä päässä metroasema on ihan tuossa hollilla, joten logistisesti siirtyminen on todella kätevää ja nopeaa. Aikaisempaan parturiini kävely keskustassa on vienyt varmaan enemmän aikaa. Tuossa suhteessa siis erinomaista.

En päässyt leikkaajan kanssa sillä tavalla läheisimpiin väleihin juttujen suhteen, vaan vaikutti, että hän on vähän ujo, vaikka olikin kohtelias. Hän ei myöskään yrittänyt myydä minulle seuraavaa leikkausaikaa eli ei kysynyt ”katsotaanko uutta aikaa”, mikä on yleensä tapa, jolla leikkaajat täyttävät varauskirjansa hyvissä ajoissa. Silloin jos suostuu siihen, saa sen varausajan laitettua kalenteriin ja jos ja kun parturissa on se Timma-varausjärjestelmä, tulee sähköpostimuistutus vielä edellisenä päivänä ennen varattua ajankohtaa. Jos ehdotukselle sanoo ei, jos ei tiedä, koska pääsisi seuraavan kerran tulemaan, niin leikkaaja voi ehdottaa, että asiakas varaa ajan heidän nettisivujensa kautta sitten, kun asia tulee ajankohtaiseksi. Joka tapauksessa parturi saisi asiakkaan sitoutettua. Kun näin ei tapahtunut, niin jäin miettimään, onko tämä leikkaaja tuolla Lauttasaaressa aina vai oliko tämä yhden kerran ihme ja ensi kerralla olen taas ihmeissäni, mitä pitäisi tehdä, kun pitää saada parturiaika.

Mitä Funny Style parturi-kampaamon pitäisi tehdä?

HSL metrokartta

Loistava sijainti lähellä metroasemaa alueella, jossa asuu kymmeniä tuhansia ihmisiä ja metroasema noin lähellä, joten sinne pääsee muualtakin. Lisäksi siistit tilat entisessä Säästöpankin pankkikonttorissa, eikä ammattitaitoakaan sovi moittia ainakaan tämän leikkaajan osalta. Herääkin kysymys, miksi tuntuu, että siellä on kapasiteetti aivan liian vähäisellä käytöllä. Minusta tuota voisi kehittää kahdella tavalla. Ensinnäkin mielikuva, mikä palvelusta syntyy, voitaisiin upgreidata sillä, että tarjottaisiin se hiusten pesu kaupan päälle. Se luo premiumtuotteen fiiliksen sille asiakkaalle, eikä vie leikkaajalta juurikaan aikaa, eikä maksa juuri mitään. Vähän pesu- ja hoitoaineita menee, yksi pyyhe per asiakas pitää pestä, mutta so what. Kyse on palvelujen markkinoinnista. Pesu tuo lisäarvoa, mikä sitouttaa asiakkaat, jolloin he ovat valmiita maksamaan korkeamman hinnan. Tuolla listahinta 35 euroa ei ollut muutenkaan kuin vitosen halvempi kuin se 40€ mitä olen maksanut pesun kanssa ja se oli kantakaupungissa, missä vuokrat ovat korkeammat ja enemmän asiakkaita luonnostaan. Toinen juttu on se, että sitä sijaintia pitäisi hyödyntää. Liikennevirtoja pitäisi pohtia ja nyt kun tuo metroasema on siinä olemassa, niin itse lähtisin hakemaan niitä asiakkaita Lauttasaaren lisäksi erityisesti Keilaniemen yrityksistä ja Otaniemestä. Keilaniemestä 5 minsaa metrolla ja autollakin pääsee oven eteen. Otaniemestä metromatka on 7 minsaa.

Samalla reissulla voi käydä Lauttiksessa lounaalla, kun kauppakeskuksessa on ravintoloita kuten Salaattiasema, Hanko Sushi ja Pizzeria Luca. Siellä on siis todella paljon käyttämätöntä potentiaalia ja jos itse olisin paikan omistaja (oletan, että se on jonkun paikka ja leikkaajat ovat vuokranneet tuolin sieltä), niin tekisin flyereita, jolla mainostaisin paikan laatua sekä sijaintia ja kävisin laittamassa niitä ilmoitustauluille juuri edellä mainittuihin paikkoihin. Pienyrittäjän pitää olla aktiivinen, jotta he saavat kapasiteetin käyttöön. Jos paikka on trendikäs, niin sen pitäisi olla myös suosittu, ts. pitäisi päästä tilanteeseen, jossa tilauskirjat olisivat täydet, jolloin aikoja ei Timman kautta samalle viikolle edes välttämättä saisi varattua.

Tämä ei nyt liittynyt millään tavalla juoksuun, mutta kertoo siitä muusta, mihin juoksija tai kuka tahansa voi elämässään joutua, kun joku asia, mikä on sujunut omalla painollaan, muuttuu yht’äkkiä. Eli tässä tapauksessa hiustenleikkaajan poistuminen kuvioista johti tilanteeseen, jossa jouduin tekemään aika paljon duunia sen eteen, että sain tukan taas lyhyeksi.