Miksi maratontapahtumat floppaavat? Älkää kuunnelko Hännistä!

Ylellä oli muutama päivä sitten raflaava otsikko ”Suositun maratonin juoksijat katosivat – toimitsijoita enemmän kuin juoksijoita.” Päätin lukea jutun ja kun olin lukenut sen, tulin vihaiseksi. Se oli osin aivan järkyttävää paskaa!

Maratonin suosio on eri asia kuin kylähölkkien suosio

Alaotsikossa lukee: Maraton-tapahtumat käyvät eloonjäämiskamppailua, kun osallistujia ei enää riitä. Minulla on tuohon suoralta kädeltä vastaus. Lopettakaa hyvät ihmiset kaikki tuollaiset tapahtumat heti! Otetaan esimerkiksi tuo Joutsenon tapahtuma. Itse en siis tiedä missä Joutseno on ja vaikka juoksin ensimmäisen maratonini jo vuonna 1999, niin en silti ole kuullutkaan ko. tapahtumasta. Eikö se kerro jotain tapahtumasta, jos lajin sisällä siitä ei tiedetä? Miten siis joku randomtyyppi, joka ei ole juossut maratonia, voisi siitä tietää. Jutussa lukee, että nyt siellä oli 47 osanottajaa kun taas buumivuosina oli yli 300. Minusta se ei ole mikään buumi, jos 300 juoksijaa kerääntyy jonnekin ja jakaantuu 42 kilometrin varrelle. Itse kun menin ekalle maratonille Tukholmaan, siellä oli varmaan jo silloin yli 10000 juoksijaa. Se on ihan laji silloin, kun on muiden kanssa yhdessä tekemässä ja katujen varret ovat täynnä ihmisiä kannustamassa. Siinä Harri Hänninen on oikeassa, että maratonien lukumäärä tulee laskemaan. Lopettakaa nyt Joutseno ja muut pikkutapahtumat. Hanskat tiskiin heti!

Viime sunnuntaina järjestettiin Amsterdamin maraton, niin siellä oli maratonilla ja muilla matkoilla yhteensä yli 40000 osanottajaa. Kun Mizuno tuli sponsoriksi vuonna 2000, osanottajia oli 4500. Tämä kertoo siitä, ettei se lajin suosio mihinkään ole kadonnut, vaan markkinat jaetaan voittajiin ja häviäjiin. Toiset tapahtumat kasvavat ja toiset taantuvat. Kylähölkillä on haastava tilanne ja huonosti järjestetyillä tapahtumilla on vaikeaa, sillä asiakkaille ei enää kelpaa mikä hyvänsä silloin kun puhutaan maratonmatkasta.

Mitä Joutsenon pitäisi tehdä?

Vaikka maratonin osalta luovuttaisi, ei se tarkoita, etteikö tapahtuma voisi jatkossakin olla olemassa tai jopa kehittyä ja kasvaa. Suomessa pitäisi olla muutama maratontapahtuma ja muut kisat olisivat lyhyempiä matkoja toimien valmistavina kilpailuina niille maratoneille. Minulla on suora ehdotus nyt, millä tuollaisen tapahtuman suosion saa nousuun ja se on se, että matka lyhennetään 30 kilometriin. Jutussa mainitaan nimittäin, että se on nopea reitti. Joku Joutseno ei ole kuitenkaan kellekään kauden päätavoite, syksyn ns. peak race, mutta se voisi olla hyvä valmistava harjoitus/kilpailu niille, jotka menevät Amsterdamiin, Frankfurtiin tai johonkin vastaavaan syystapahtumaan. 3-5 viikkoa ennen kisaa juostu 30 kilsan lenkki vaikkapa maratonin tavoitevauhtia niin, että voi harjoitella juomista kisavauhdista jne., olisi kerrassaan erinomainen mahdollisuus. Puolimaraton on tuohon liian lyhyt ja jos puolikkaalle lähtee, niin silloin sitä haluaa juosta kuitenkin kovempaa. Se pitäisi olla oikeasti 30 km ja sitä pitäisi markkinoida Suomen parhaana valmistavana harjoituskilpailuna. Se voisi olla myöskin väliporras niille kuntoilijoille, jotka ovat kesällä juosseet puolikkaan, mutta eivät uskaltaudu vielä maratonille.

Se voisi olla myös yhteisöllisyyttä lisäävä tilaisuus matkustaa porukalla johonkin tuollaiseen tapahtumaan. Moni nimittäin on huomannut, että juoksussa ei ole sitä aitoa yhteisöllisyyttä niinkuin monissa muissa harrastuksissa, vaikka juoksu monelle onkin elämäntapa. Käydään yksin lenkillä, käydään tapahtumissa yksin tai perheen kanssa ja kun tullaan maaliin, lähdetään suihkuun ja kadotaan omille teilleen sen jälkeen. Entä jos sinne lähdettäisiin porukalla? Vaikkapa neljän juoksijan autokunnilla. Silloin oppisi tuntemaan paremmin muita juoksijoita ja saisi vietettyä mukavan syyspäivän. Luin tällä viikolla Hesarista ihan kivan jutun vaaleanpunaisissa asuissa kilpailevista Downtown 65 -seurasta. Olen aiemmin luullut, että he ovat jotain uskonveljiä, kun sellaisissa erikoisissa parroissa tapahtumissa esiintyvät, mutta he ovatkin lähiöjätkiä. Monesti lähiöistä kuuluu hurjia uutisia, mutta tämä on positiivinen tarina ja erityisen hyvää jutussa oli se kohta, jossa Mikko Mäkelä kertoi, että toimintaan mukaan haluava on ensin koeajalla ja sitten molemmat osapuolet katsovat, sopiiko se henkilö porukkaan mukaan. Tämä luo yhteisöllisyyttä. Olen täsmälleen samaa mieltä, ettei pidä olla itsestäänselvyys, että joku voi liittyä urheiluseuraan, jos siitä halutaan tiivis porukka. Samalla tavalla jos haluaa tutustua uusiin tyyppeihin, voisi lähteä ex tempore tuollaiseen autokuntaan mukaan sinne Joutsenoon ja sen päivän aikana näkee, haluaako jatkossa hengata niiden tyyppien kanssa, eikä siihen tarvita mitään seurajäsenyyttä tai jotain muuta muodollista kuviota.

Tuo voisi olla oikeasti hyvä juttu, enkä pidä mitenkään mahdottomana sitä, että siellä olisi parissa vuodessa 500-1000 osanottajaa, jos se tapahtuma olisi 30 km ja maksaisi 30 euroa. Itse ainakin voisin lähteä Joutsenoon kolmellekympille, jos en ole loukkaantunut ja en joudu ihan yksikseni siellä juoksemaan.

Maratonin pitää olla maailmanluokan tapahtuma!

dsc_4917-1376x774.jpg

Aika harvaa nykyihmistä kiinnostaa kerätä maratoneja, koska on muutakin elämää ja toisaalta harjoittelu on niin tavoitteellista, ettei kunnolla tehtynä niitä voi juosta koko ajan. Niinpä se on kauden päätavoite ja sen vuoksi halutaan mennä sinne, missä voidaan tehdä paras suoritus ja mistä jää jälkeenpäin hyvä mieli. Osaltaan tässä on roolinsa säällä, reitin nopeudella, mutta myös sillä, kuinka kova kilpailu siellä on. Kun ympärillä on muita juoksijoita, saa itsestään ihan eri tavalla irti kuin silloin, kun joutuu juoksemaan yksikseen. Tuossa Ylen jutussa Harri Hänninen kertoo seuraavaa.

– Ihmisille ei enää ole niin tärkeätä, millainen on maratonin loppuaika. Tärkeätä on hyvä fiilis ja se mitä matkalla koetaan, kertoo Hänninen.

– Minäkin kävin aikoinaan juoksemassa Joutsenon maratonin, koska tiesin sen olevan nopea rata ja siellä saa hyvän ajan. Mutta nykymaratoonarit hakevat elämyksiä, sanoo Hänninen.

Minusta tuo ylläoleva on täysin vihreellinen tulkinta. Jotenkin tuntuu niin, että nimen omaan pieniä kotimaan maratonia joka viikonloppuna koluaville maratonkerääjille sillä loppuajalla ei ole merkitystä. Sen sijaan heille, jotka satsaavat kunnolla kuukausia tai jopa vuosia tavoitteensa eteen, sillä loppuajalla on suurikin merkitys, mutta isommassa tapahtumassa sen hyvän tuloksen saavuttamisen todennäköisyys on suurempi kuin pienessä tapahtumassa. Ihminen saa kannustuksesta lisäboostia, samaten ympärillä olevat juoksijat auttavat pääsemään flowtilaan, jossa pystyy ylittämään itsensä. Nopea reitti ja hyvä sää ovat ne kirsikat siinä kakussa, mutta kyllä se lähtökohta on se, että ensin pitää olla tapahtuma kunnossa.

Kisalataus tulee siitä, että on suuri tapahtuma, jossa on asianmukaiset puitteet ja ohjelma. Kävin keväällä katsomassa Helsinki Spring Marathonia, eikä siellä ollut edes expoa. Miten voi ladata itsensä maratonille, jos ei pääse hengailemaan edellispäivänä sinne expoon? HCM on siinä mielessä eri tasolla, että kun perjantaina käy Kisahallilla, näkee siellä olevaa härdelliä, sponsoreiden osastoja, muita urheilijoita sekä ulkopuolella olevia kisajärjestelyitä, niin siinä alkaa mieli jo valmistautua starttiin. Maailmalla tämä on vielä potenssiin kolme vähintään. Kun menet johonkin Berliinin maratonin expoon, niin se on iso juttu pelkästään käynti siellä. Voidaan jopa mennä vieläkin taaksepäin tuosta ja väittää, että kisalatauksen luominen alkaa jo silloin, kun laittaa kotona matkalaukun kiinni ja lähtee lentoasemalle tai laivarantaan. Silloin unohtuu kaikki arki kotona ja keskittyminen kilpailuun alkaa. Numeronhaku exposta on seuraava vaihe samaten kuin se kevyt lenkki päivää ennen kisaa ja ruokailut. Illalla sitten numerolappu kiinni paitaan ja kisa-asu valmiiksi. Tuon jälkeen totaalinen keskittyminen ainoastaan ja vain siihen starttiin. Se onnistuminen riippuu niin monesta asiasta, eikä se ollenkaan niin mitä Hänninen väittää, että henkilöt, jotka lähtevät Eurooppaan maratoneille, viisveisaisivat tuloksista. Itse väitän, että he välittävät vielä enemmän tuloksesta kuin muut juoksijat ja juuri sen takia menevät niihin maailmanluokan tapahtumiin, jotta voisivat tehdä parhaan mahdollisen tuloksen. Jos kerran satsaa paljon, niin miksi sen jälkeen menisi juoksemaan jonnekin, missä järjestäjätkään eivät ole tosissaan?

Millä saadaan uusia maratoonareita lajin pariin?

dsc_6739-1376x774.jpg

Se on tosiasia, että meillä on maratoonareiden määrä vähentynyt ja triathlon sekä polkujuoksu ovat nostaneet suosiotaan. Siinä tuossa jutussa ollaan oikeassa. Laji saa kyllä tässä syyttää itseänsä. Suomessa lajin harrastaminen ei ole kovinkaan helppoa. Yksi syy, minkä otin jo vuosia sitten esille on se, että Suomessa jälki-ilmoittautumismaksut ovat liian korkeita. Jos pitää ilmoittautua vuosi etukäteen, jotta pääsee kokeilemaan, ei siitä tule mitään. Nykyihminen tekee varsinkin vapaa-ajallaan päätöksiä ex tempore. Niinpä on hämmästyttävää, miten Saksassa onnistuvat järjestämään vaikkapa puolimaratoneja niin, että tapahtuma kallistuu vain 5-10 euroa ilmoittautumisen alun ja sulkeutumisen välisellä aikavälillä, kun taas täällä hinta saattaa kolminkertaistua. Sen lisäksi noissa ilmoittautumismaksuissa on sitä suomalaista perisyntiä havaittavissa eli yksikkökate vs. volyymi -asettelussa asetutaan yksikkökatteen puolelle, eikä sen lisäksi viitsitä tai osata hankkia sponsorirahaa. Itse olen ennustanut, että tulevaisuudessa suurin osa tapahtumista tulevat olemaan juoksijoille kokonaan ilmaisia sponsorirahan turvin pyöriviä hieman epävirallisempia juttuja (esim. Telia lähettää juokseville asiakkailleen kännykkään viestin, jossa lukee, että lauantaiaamuna on pop-up race, johon mahtuu mukaan 500 ensiksivastannutta. Se kuitataan sovelluksessa ja varmistetaan mukana olo. Kaikki ilmaista, mutta jos ei osallistukaan, joutuu maksamaan penaltin), mutta kyllä näissä muissakin tapahtumissa pitäisi pyrkiä siihen, että sponsoriraha toisi 50% budjetista, eikä alle 30%:n osuutta pitäisi edes hyväksyä. Jos ei pysty hankkimaan 30% budjetista sponsoreilta, pitää erota ja siirtyä johonkin muihin hommiin.

Jos minä olisin tollaisissa hommissa, niin asettaisin hintatavoitteet ja sanoisin alaisilleni, miettikää millä tämä saadaan mahdolliseksi. Eli 10 km kisa maksamaan 20 euroa tai jos on suuri huipputapahtuma niin lähellä tapahtumaa max 30 euroa ja puolimaraton 30 euroa, huipputapahtuman ilmoittautuminen lähellä kisaa max 40 euroa. 5-15 km kylähölkkien puolestaan pitäisi maksaa kympin. Se pitää olla mahdollisimman matala kynnys tulla mukaan näihin tapahtumiin, jotka tavallaan toimivat pohjana, joka kasvattaa niitä maratoonareita. Ei se saa olla niin, että se on perhanan kallista, jos ei päätä vuosi etukäteen, että haluanpas muuten juosta 28.4 kympin tai 11.6 puolikkaan. Siitä pitää tehdä paljon helpompaa ja tapahtumien pitää olla parempia.

Tässä omat vinkkini

  1. Tunnustetaan, että osa tapahtumista on kylähölkkiä. Niiden pitää olla halpoja (esim. euro per km) ja matkat maksimissaan 30 km. Ne ovat harjoituskisoja, joissa on kätevää hakea kisakuntoa esille on se sitten kymppi tai 30 km
  2. Isommat tapahtumat pitää järjestää paremmin. Järjestelyihin pitää ottaa mukaan henkilöitä, joilla on kokemusta formula 1 -kisojen, isojen messujen, flowfestarin tms. kaltaisista järjestelyistä. Asiakaskokemukseen pitää panostaa, tuoda uutta digitaalista sisältöä jne. Tavoitteena pitää olla viisinumeroiset osanottajamäärät
  3. Jälki-ilmoittautumismaksut pitää olla alhaisemmat ja tapahtumien hintoja pitää muutenkin tarkistaa
  4. Pitäisi järkätä mahdollisimman paljon Park Runin kaltaisia ilmaistapahtumia, joissa ihmiset pääsevät pienellä kynnyksellä lajin pariin. Esim. heinäkuun loma-aikana voisi olla joka lauantaiaamuna klo 9 Park Run lomanviettopaikkakunnilla kuten Tammisaaressa ja Savonlinnassa. Lähistön mökkiläiset voisivat osallistua. Kivempaa se on kisata kesällä hienossa säässä kuin räntäsateessa. Joku 5-8 km olisi sopiva matka tuolloin.

Hyviäkin tapahtumia on

DSC_6948-1376x774.JPG


Minusta Suomessa on tapahtumia, joissa on nyt jo ainesta. Helsinki City Running Day (HCR, HCM), Midnight Run, Helsinki Half Marathon, Paavo Nurmi Marathon Turussa ja Helsinki Marathon muutamia mainitakseni. Rantamaraton lyhyempien matkojen osalta samaten jne. Jyväskylässä en ole käynyt, mutta jotkut kehuvat sitäkin. Varala Maraton Tampereellakin oli aikanaan hyvä, mutta en tiedä mitä sille tapahtui. Potentiaalia on ja kaikki nämä voisivat kasvaa. Niissä pitäisi vain kiinnittää huomiota siihen, että ne järjestettäisiin yksityiskohtien osalta paremmin. Viime aikoina on tapahtunut liikaa kömmähdyksiä. Jos aina joku menee perseelleen, niin miksi joku asiakas juoksisi Suomessa, eikä ulkomailla. Erityisesti jos ne jälki-ilmoittautumismaksut ovat korkeita.

Jos oikeasti halutaan tehdä hyvä tapahtuma, niin se on mahdollista tehdä. Siellä voi olla vaikka Puna-armeijan kuoro reitin varrella, jos niin halutaan. Ihan mitä vain voi järjestää, jos päättää, että tuo on kaupungin ykkösjuttu tuona päivänä tai miksei vaikkapa koko vuonna. Tällä hetkellä tilanne on se, ettei Suomessa ole yhtään kisajärjestäjää, jolla olisi aitoa tahtotilaa järjestää tapahtumia kunnolla. Se ei ole lainkaan niin, että juoksijalle ei kelpaa nopea reitti, kun haetaan elämyksiä niin, ettei ajalla ole merkitystä. Se on pikemminkin niin, ettei tämän päivän kuluttajalle kelpaa paska tuote. Heillä on muutakin elämää ja samalla tavalla siinä muussakin elämässä asiat kehittyvät. Ravintolat ovat tasokkaampia kuin 60-luvulla, elokuvateatterit ovat hienompia ja teknisesti edistyneempiä kuin 60-luvulla, jopa autot ovat parempia kuin 60-luvulla. Miksi sitten pitäisi mennä mukaan johonkin Aktia Cupiin, Vantaan Maratonille tai Helsinki Spring Marathonille, jotka ovat kuin 60-luvulta? Tämä on se olennainen asia. Ihmiset eivät halua kuluttaa palveluita, mitkä ovat skeidaa. Jos tuote olisi kunnossa, asiakkaita riittäisi ja 500 juoksijan tapahtuma voisi olla pian 5000 juoksijan tapahtuma.