Viikkoyhteenveto: määrä vakiintunut kivasti

Määrä alkaa tietyllä tavalla nyt vakiintua sinne satkuun. Jos haluaisi enemmän, pitäisi varmaan tehdä tuplia. Normilenkkien pituudet olen saanut nyt ylös. Siis vaikka ottaa huomioon sen, että maanantaina sain kasaan vain 8 km ja sen, että keskiviikkona HIIT ja kehonhuolto veivät huomioni eli en juossut lainkaan, niin sain silti juostua 104,5 km, mikä on vain kilsan vähemmän kuin viime viikolla. Aikaa puolestaan meni minuutilleen saman verran juoksuun eli 8h 51min. Tällä viikolla olennaista oli ei pelkästään sunnuntain pitkis, vaan myös se, että juoksin 4 n. 16 kilsan lenkkiä. Tiistain vetotreeni ja perjantain uptempo-maravauhtinen olivat kumpikin kokonaismitaltaan 16 km, samoin lauantain palauttava ja kun sunnuntai-illan lenkki lumisessa maassa ennen saunaa sekin oli reilut 16 km, niin kilsoja kertyi mukavasti. On helpompi saada määrää silloin, kun juoksee 10 mailia kuin jos juoksisi 10 kilsaa per lenkki.

Mitäs muuta raportoitavaa tällä viikolla? No eilen oli Berliinin muurin murtumisen juhlapäivä, kun tapahtumasta tuli 30 vuotta. Katselin paljon videoita ja dokumentteja koskien tuota tapahtumaa ja se olisi ehkä toisen kirjoituksen aihe spekuloida sillä, mutta olihan se jännittävää ja merkityksellistä aikaa kaikin puolin. Vähän sen jälkeen tuli itsekin käytyä ensimmäistä kertaa Itä-Berliinissä jne. Se oli hauska, kun jo 80-luvun alussa sanoin, että Saksat tulevat yhdistymään, niin isoäitini sanoi siihen, ettei niin tule ikinä tapahtumaan. Tuossa on hyvä esimerkki siitä, että jos uskoo johonkin, niin on suuri mahdollisuus, että siitä tulee lopulta kuitenkin totta.

Muuten olen keskittynyt aika paljon katsomaan videoita harjoittelusta. Kuten olette varmaan huomanneet, että nyt kun olen terve taas, niin olen ottanut vähän vauhtia mukaan, mutta olen lähtenyt tosi rauhallisesti liikkeelle. Vuosi oli katastrofi ja erityisesti tuo syksyn 3 kk sairastelu pilasi monia asioita. Lihaskuntoni tuntuu olevan huonompi kuin ennen, painoa on tullut lisää, eikä sitä vauhtikestävyyttä oikeasti ole, eikä muutakaan kestävyyttä, minkä huomaa pitkisten lopussa. Siitä huolimatta nyt on jonkinlainen käsitys siitä, mitä pitäisi tehdä ja katson inspiraatioita mahdollisista harjoituksista. Erityisen kiinnostunut olen nyt viime päivinä ollut siitä, voisiko pitkiä vauhtipätkiä korvata lyhyemmillä vedoilla lyhyin palautuksin. Pystyn helpommin juoksemaan reippaasti, kun tausta on nyt heppoinen silloin, kun ei tarvitse raastaa ikuisuuksiin. Räjähtävyyttä on saatava myöskin lisää, jotta voisin juosta kovempaa. Sen takia käyn HIITissä ja sen takia olen nyt ottanut mukaan kevyille lenkeille sellaisia tietynlaisia pyrähdyksiä. En juokse silloin täysiä, koska en halua nyt talvikaudella satuttaa itseäni, mutta kuitenkin sellaista pientä vauhdin lisäystä muuten kevyelle lenkille.

Yhteenveto:
ma: 8 km matolla at 5.24 min/km
. Alle kyykyt ja maastaveto. Päälle hyvin kevyt lenkki. Nike Pegasus 35
ti: 16 km matolla at 4.25 min/km. Juoksua ennen 30 min core-tunti ja sitten matolle. Juoksin alle verraa 20 minuuttia, jonka jälkeen 12×1 minuutti 30 sekunnin palautuksilla. Vauhtina oli 17 ja 17,5 km/h eli 3.32 min/km ja 3.25 min/km. Tuntui aika kovalta vauhdilta, vaikka olen aiemmin mm. toissa keväänä pystynyt juoksemaan 8x1000m at 3.32 min/km, niin että olisi mennyt varmaan 12 kpl ja 3.25 min/km vauhdillakin meni silloin 4. Nyt 12 minuuttia noilla vauhdeilla oli aika kova juttu. Tuon jälkeen 10 minuuttia kevyttä, jonka jälkeen reipasta. Ensin 3,5 km 4.00 min/km vauhtia ja tuon jälkeen 500m kiihtyvänä ihan kipchogen vauhtiin saakka. Piti itseasiassa juosta vitonen, mutta jotenkin sen reippaan alussa loppui usko ja päätin juosta vain 4 km, mutta sitten lopussa tuntui, että oishan sitä mennyt vielä kilsa. Tuon jälkeen vielä loppuverraa. Hoka Mach 2
ke: 45 min HIIT-tunti ja 60 min kehonhuolto
to: 16,75 km at 5.33 min/km
. Palauttava lenkki. Alkupuolisko harjasuolatulla reitillä, joten vauhti reippaampaa, toinen puolisko lumisella tiellä, joten hitaampaa. Hoka Clifton 6
pe: 16 km at 4.32 min/km. Ensin 3 km verryttely, sitten 3×3 km / 1 km palauttava + 2 km loppuverra. Juoksin kesällä tällaisen treenin ulkona ja vauhti oli alle nelosta, mutta nyt en uskaltanut aloittaa vielä kovinkaan kovaa. Ensimmäinen 3 km oli 4.10 min/km, toinen 4.05 min/km ja viimeinen lopulta 4.00 min/km. Tuntui aika helpolta, mutta se voi johtua siitä, etten ahnehtinut vauhdeissa. Hoka Rincon
la: 16,00 km at 5.13 min/km. Oli aika mainio sää, joten olisi oikeasti voinut juosta pitkiksen, ellei olisi tehnyt pe-iltana reipasta treeniä. Halusin silti vähän pidemmän lenkin kuin jonkun peruspalauttavan, joten juoksin koko kaupungin läpi Roihupellon Motonetiin, ostin sieltä halpisfillariin lokasuojat, jonka jälkeen tulin metrolla pois käyttäen Siilitien asemaa. Löysin Jätkäsaaresta kaksirataisen 100m juoksusuoran, jossa tein 4 stridea ja lisäksi sitä ennen lämmittelyjä yhdessä lyhyessä mäessä nurmella. Hoka Clifton 6
su: 31,65 km at 5.20 min/km. Sään puolesta katastrofi. Pohdin pitkään, menenkö matolle vai juoksenko ulkona, mutta kun sade oli lakannut, niin se näytti oikeasti paremmalta, joten lähdin ulos. 12 kilsaa sain juosta ennen kuin alkoi sataa. Ensin se oli ihan ok se sade, vaikka olikin reilua sadetta, eikä mitään tihkua, mutta sitten kun 16+ km oli takana ja olin Lidlissä ostamassa vettä, sää muuttui totaalisesti. Tuli aivan pimeän oloista, alkoi sataa aivan kaatamalla ja kadut lainehtivat valtoimenaan. Oottelin ensin vähän aikaa sisällä ja söin geelin. Mietin voinko jatkaa lenkkiä. Lopulta päätin juosta, mutta se seisoskelu oli kylmettänyt minut ja sitten kun kastuin kunnolla, tuli todella kylmä. Päätin juosta kotiin. Mietin, mitä kautta voisin juosta, että saisin edes kohtalaisen puolipitkän. Ajattelemani pitkiksen reitti oli joka tapauksessa siinä vaiheessa mielessäni jo hylätty, sillä siinä sateessa en näkisi rannan tuntumassa puunjuuria tai kiviä. Sain ajatuksen juosta vähän matkaa Länsiväylän kupeessa Espoota kohti ja tulla takaisin. Meni muutama kilsa, kroppa lämpeni taas ja vaikkei nähnyt oikein mitään ja vaikka vaatteeni ja kenkäni olivat läpimärät, niin päätin silti juosta pitkiksen. Se ei ollut ollenkaan mukavaa tällä kertaa, mutta tulipa tehtyä. Hoka Clifton 6
Yhteensä: 104,4 km juoksua, 30 min core-tunti, 45 min HIIT, 60 min kehonhuolto ja yksi salikerta.

Laskin muuten, että puolimaratonin verran eli 21,1 km pitäisi juosta loppuvuoden joka päivä, jos haluaisin saada viime vuoden kilsat kasaan. Ei tule tapahtumaan eli takapakkia luvassa tilastojen osalta.

Siinä missä viime viikolla tuli juostua joka päivä eri kengillä, niin nyt oli vähän eri stoori. Juoksin kolmilla eri Hokan kengillä tällä viikolla, joista Cliftoneilla 3 kertaa, yhteensä 64,4 km. Samalla sain Cliftoneiden kestotestin maaliin, sillä niissä on nyt 836,6 km. Tulette varmaan yllättymään, mitä minulla on niistä kengistä sanottavaa. Se on alkuviikon asiaa se.