Maastojuoksu voisi pelastaa Suomen juoksun!

Suomi on saavuttanut maastojuoksussa kolme olympiakultaa, yhden Hannes Kolehmaisen ja kaksi Paavo Nurmen tuomana. Tänä päivänä lajista harva on edes kuullut, eihän se ole enää olympialajikaan ja Suomesta täysin kadonnut. Itse esimerkiksi kuulin crosscountry piikkareista ensimmäisen kerran joku puolisen vuotta sitten. Joulukuisiin maastojuoksun em-kilpailuihin Lissaboniin ei saada mukaan miesten sarjaan yhtään juoksijaa, naisten sarjaan lähtee Johanna Peiponen, miesten 22 vuotisiin Antti Ihamäki, naisten vastaavaan sarjaan ei lähetetä ketään. Nuorten 19 vuotiaiden sarjaan toki saadaan isompi joukkue mukaan. Jotainhan tämä kertoo juoksun arvostuksesta Suomessa, mutta toisaalta myöskin siitä, ettei täällä panosteta maastojuoksuun.

Mikä suomalaisessa juoksussa mättää?

Kun suomalaisen juoksun menestymättömyys tulee puheeksi, tulee yleensä kolme perustelua esille. Yksi on se, että kun lapset eivät joudu enää juoksemaan kouluun, heistä ei tule juoksijoita. Toinen perustelu on se, että juoksu on tylsää ja joukkuelajit mukavampia harrastaa. Kolmas syy on se, että kun afrikkalaiset ovat kuitenkin ylivoimaisia, niin laji ei motivoi. Minusta nämä kaikki selitykset ovat tekosyitä. Afrikkalaiskysymykseen sanoisin sen, että kyllä muutkin näyttävät kohtalaisen kovia tuloksia pystyvän tekemään. Esimerkiksi maratonjuoksua arvostavassa Japanissa lajin taso on kova. Samoin kestävyysurheilumahti Norja tuottaa kovan luokan urheilijoita. Lisäksi vaikka tilanne olisi se, ettei afrikkalaisille pärjättäisi, niin so what. Olennaista on se, että lajista nauttii ja haluaa pärjätä juuri siinä lajissaan niin hyvin kuin mahdollista. Keskeinen kysymys on siis se, kuinka nuoret saadaan lajista innostumaan.

Mikään ei ole juoksun parissa Suomessa kehittynyt 50-luvulta. Silloin 70-luvulla kun Virén, Vasala ja Väätäinen pärjäsivät, oli lajin taso kansainvälisestikin ajateltuna paitsi korkea niin laaja, mutta silloin sodasta oli vielä niin vähän aikaa, että nämä ihmiset olivat tottuneet ankeisiin oloihin. Nykynuoret eivät ole siihen tottuneet, joten he eivät halua osallistua Aktia Cupiin tai muihin ala-arvoisiin tapahtumiin, vaan he menevät joukkueurheilun pariin, koska siellä on puitteet kunnossa tai vaikkapa alkavat lumilautailla ja istuskelevat sitten rinneravintoloissa. Juoksu ei ole siis pystynyt tai halunnut kiitos lajin parissa lymyävien kommunistien muuttua yhteiskunnan muutoksen mukana. Se ei koske pelkästään lapsia, vaan myös aikuisia. Ei meidänkään ikäisille ole kummoisia tapahtumia, eikä yhtään asiallista urheiluseuraa tai lajin toimijaa, joka ottaisi sen toiminnan vakavasti. Ei ole paikkaa, minne voisi mennä ja sanoa: tehkää minusta juoksija! Kaupalliset toimijat myyvät ikäänkuin persettä kenelle hyvänsä ja pitävät jotain 48 minuutin kympin juoksijoita eliittijuoksijoina ja seuroissa on sitten sellainen selittely- ja tekosyykulttuuri. Ihmiset keskustelevat siitä, miksei voi harjoitella, eikä siitä, kuinka ne tavoitteet saavutetaan. Seurojen toiminnassa on yhteislenkeillä sellaisia pellehermanneja, jotka tosiaan selittävät, etteivät ehdi harjoitella kun on perhettä tms. Jos on perhettä, eikä osaa organisoida harjoittelua, niin eikö silloin pitäisi opetella organisoimaan, ottaa ero tai lopettaa juokseminen, eikä pilata sitä muidenkin fiilistä lässyttämisellä. Tuo on siis se tosiasia, missä elämme tällä hetkellä. Eikä netti tuo siihen mitään apua. Juoksufoorumi esimerkiksi on paikka, missä keskustellaan siitä riittääkö käveleminen. Jumakauta, jos pitäisi satsata kunnolla juoksemiseen, niin osa luulee, että joku kävely tuottaa huippukuntoisia juoksijoita. Ylläpitäjä on puolestaan läpeensä laiska ukko, joka ei pysty edes siihen minimipanokseen, että saisi pidettyä palstan toimintavarmana ja häiriötekijät syrjässä. Kaikki aika menee siellä hänen paimentamiseen, ihan kuin olisi kyseessä joku kolmevuotias. Ei tällainen peli vetele!

Miten Amerikassa asiat hoidetaan maastojuoksun avulla?

Olen ihmetellyt sitä, kuinka Amerikassa on niin paljon sellaisia ihan tavallisia vapaa-ajan juoksijoita, jotka voivat juosta maratonin alle 2.20, joten päätin perehtyä tarkemmin, miten siellä harjoitellaan ja tuossa yhteydessä se maastojuoksun merkitys kirkastui. Siellä se on suosittu koulu-urheilulaji. Täällä Suomessahan kouluissa ei ole urheilu varsinaisesti mukana ollenkaan, vaan puhutaan liikunnasta. Lajeja ei esitellä millään tavalla, eikä harjoitella lainkaan, vaan voimistelunopettaja tulee paikalle, heittää pallon, sanoo: pelatkaa ja lähtee kahville. Kerran vuodessa juostaan cooper ja 100 tai 60 metriä luonnollisesti lämmittelemättä ja harjoittelematta. Amerikassa kaikki on toisin. Siellä on ammattivalmentajat ja harjoitellaan joukkueissa. Pienet lapset ovat mukana urheiluseuratoiminnassa ja juoksevat juoksun osalta esimerkiksi 3 km kilpailuissa. Tuo on vähän vastaavaa, mitä Suomessakin tehdään, mutta high school tasolla siellä se toiminta on jo täysin kouluvetoista. Wikipedian mukaan 440000 high school ikäistä kilpailee vuosittain maastojuoksussa, mikä tekee lajista top 6 urheilulajin. Nämä kilpailut ovat siellä osavaltiotasolla. Kun mennään yliopistoihin, niin maastojuoksusta tulee todella kilpailullista toimintaa yliopistojen joukkueiden välillä. Vaikka kyseessä on siis yksilöurheilua, niin nämä juoksijat muodostavat joukkueita ja kilpailevat toisia yliopistoja vastaan. NCAA:lla kilpaillaan maastojuoksussa kolmessa divisioonassa ja mukana on joku 1000 yliopistoa. Se tarkoittaa aika paljon juoksijoita, jotka satsaavat tosissaan lajiin, paljon valmentajia, jotka pyrkivät joka päivä tekemään asiat niin hyvin, että pärjätään suhteissa muihin opinahjoihin ja aika paljon ihmisiä, jotka satsaavat siihen, että puitteet ovat kunnossa lajin harrastamiseen.

Polkujuoksu on höpöhöpötouhua

Tässä yhteydessä kuulen jo kuiskausta pusikosta. Joku sanoo, että meillä on polkujuoksu ja suunnistus. Siihen vastaan heti, että ne eivät ole massojen lajeja. Kumpikin laji suoritetaan jossain skuugessa kaukana kaupungeista. Ei sellaisilla lajeilla kilpailla massojen huomiosta jääkiekon, jalkapallon tai sählyn kanssa. Lisäksi niissä lajeissa on vallalla sellainen kulttuuri, että pitää olla vähän hörhö, jotta laji kiinnostaa tai siellä viihtyy. Kuinka moni isä haluaa katumaasturillaan ajaa lapsiaan polkujuoksuharrastuksiin, kun siellä on vallalla vegaanihippiajattelu ja kannabiksen poltto. Ei, vaan he vievät lapset jonnekin hallille pelaamaan salibandya ja sillä hyvä. Polkujuoksu on siis kuriositeetti, joka ei tuota mitään suuria massoja lajin pariin tai juoksijalupauksia, joista voidaan ammentaa tulevaisuuden menestyjiä. Se on enemmänkin retkeilyä kuitenkin ja arvokasta toimintaa siinä mielessä, koska meillä on paljon kansallispuistoja, joissa kannattaa liikkua, mutta isojen massojen kilpaurheilu on erikseen.

Kuinka maastojuoksu saadaan juurrutettua Suomeen?

Haasteena on ilmasto. Me emme voi oikein näillä leveysasteilla luoda maastojuoksusesonkia, joka menisi kouluvuoden mukaan, mutta toisaalta kyllähän jalkapalloakin täällä pelataan kesäkaudella. Niinpä se talvi olisi peruskunnon luomisen aikaa monipuolisella liikunnalla ja keväästä syksyyn juostaisiin maastossa ja kilpailtaisiin.

Lajia ei saada kuitenkaan alkuun, jos maastojuoksuratoja ei rakenneta. IAAF:n mukaan niiden kuuluisi olla mieluiten 1750-2000 metrin pituisia valtaosaltaan nurmipintaisia kumpuilevassa maastossa olevia baanoja, joissa on juostavia mutkia. Niinpä olen käyttänyt viime päivinä aikaa siihen, että olen yrittänyt katsoa, miten nuo radat voisi rakentaa. Olen katsonut videoita amerikkalaisten yliopistojen maastojuoksuradoista ja huomannut, että ne saattavat olla jossain entisellä golfkentällä tai puistossa. Selkeästi merkattuja, hyväkuntoisia nurmibaanoja kaikki. Mietin kuinka tuo saataisiin tänne ilman, että niistä tulee totaalista mutavelliä. Samaten mietin paljon sitä, minne ne voitaisiin rakentaa. Käytin apuna karttoja, mutta niissä on haasteena se, että vihreällä merkitty osa saattaa olla metsää, eikä välttämättä nurmialuetta. Sain kuitenkin sen verran aikaiseksi, että minulla on kaksi ehdotusta.

Ensinnäkin osan golfkenttien yhteyteen voisi tehdä maastojuoksuradan. Jos ja kun siellä on laajat nurmialueet, niin miksei se voisi olla hieman laajempi se alue ja 5 metriä leveä juoksurata kulkemassa aidan takana juoksua varten. Suomessa taitaa olla yli 150 golfkenttää, joten potentiaalia on. Toinen ehdotukseni on ratojen rakentaminen muille nurmikentille. Olen yhden sellaisen kentän jo löytänytkin. Se sijaitsee Laajasalossa. asutuksen ja venesataman välissä. Tuo on luonnonmukaista nurmikkoa tai heinikkoa, mutta sinne on rakennettu myöskin jalkapallokenttä. Muistan kun lapsena siellä käytiin futaamassa joskus iltapäivisin ja kun miettii tätä ilmastoamme, niin ei se mennyt mutavelliksi. Toki maalin edestä nurmikko oli kulunut, mutta muuten ei. Sinne olisi hyvinkin helppo rakentaa sellainen parin kilsan maastojuoksurata tai miksei vaikkapa kilsan lenkki, jos se on helpompi saada aikaiseksi, sillä eihän kaikki välttämättä tarvitse olla IAAF:n hyväksymiä kansainvälisiä ratoja. Miksei samaa voisi tehdä esimerkiksi Paloheinässä? Meillä on valtavan harvaan asuttu maa. Kun katsoo lentokoneesta ympärilleen koneen laskeutuessa Helsinkiin, niin taloja on vähän verrattuna oikeastaan mihin muuhun maahan tahansa. Niinpä onhan se erittäin eriskummallista, jos alueita ei löytyisi, mihin tuollaisia maastojuoksuratoja voisi tehdä. Jos jokainen ottaisi tehtäväkseen löytää yhden paikan samalla tavalla kuin minä löysin tuon Laajasalon paikan, niin äkkiä meillä olisi sata paikkaa, missä kunnat voisivat laittaa hösseliksi.

Kun suorituspaikat olisivat olemassa tai suunnitteilla, pitäisi luoda kilpailujärjestelmä. Minusta nimen omaan joukkuekilpailuun pitäisi satsata niin että samalla olisi myöskin henkilökohtaiset tulokset. Sillä tavalla saataisiin massat mukaan. Tapahtumat voisivat olla alueellisia vaikkapa toukokuusta alkaen joka viikonloppuna pois lukien heinäkuun loma-aika ja syksyllä voisi sitten olla valtakunnalliset finaalit, joihin kausi huipentuisi.

Miksi maastojuoksuun sitten pitäisi satsata?

Loppuun se varsinainen pihvi eli miksi tähän hankkeeseen pitäisi ylipäätänsä lähteä. Minusta siihen on kaksi keskeistä syytä. Toinen on se, että nykyjärjestelmä ei tee juoksusta houkuttelevaa nuorille. He haluavat toimia ryhmissä, olla osa joukkuetta ja joukkueina kilpailtava maastojuoksu olisi vaihtoehto pallopeleille. Kaikki eivät ole hyviä pallopeleissä, eivätkä ne edes kaikkia kiinnosta, mutta osalla voisi olla lahjakkuutta tai mielenkiintoa juoksua kohtaan, jos se järjestettäisiin oikealla, mielekkäällä tavalla. Toinen syy on se, että maastojuoksu vahvistaa jalkoja erinomaisella tavalla. Pehmeä, epätasainen alusta, jossa on vieläpä mäkiä, tekee maastojuoksuradalla juoksemisesta haastavaa, mutta hellää jaloille, mikä varsinkin kasvuiässä tai silloin, jolloin ei ole vielä tottunut kovaan harjoitteluun, on tärkeä seikka. Vähennetään loukkaantumisriskiä siihen verrattuna, että juostaisiin asfaltilla. Nuoremmissa ikäluokissa kilometrit voi pitää maltillisena, mutta tehdä kovia harjoituksia rankalla radalla. Parasta on se, että jokainen rata on erilainen, joten ei tarvitse miettiä mitään enkkoja tai vastaavia, vaan keskittyä harjoittelemiseen ja kilpailemiseen. Sillä omalla lähiradalla, missä harjoittelee, voi toki kehittyä ajan suhteen aiempiin treenikertoihin verrattuna, mutta joka kerta kun menee uuteen paikkaan kilpailemaan, siinä ei ole kysymys juoksemisesta kelloa vastaan, sillä se rata olisi erilainen eli se olisi kilpailemista puhtaimmillaan vähän kuin hiihdossa konsanaan, mutta maastojuoksussa ei tarvitsisi lähteä väliaikalähdöllä itsekseen.

Juoksu on lapsille hyvin luonnollista toimintaa. Kun lapsi oppii kävelemään, hän haluaa alkaa juoksemaan. Myöhemmin erinäisten syiden takia juoksu jää ja nyt sanotaan, että lapset ovat kömpelöitä, eivät pääse kyykkyyn jne. Kohta olemme tilanteessa, jossa parikymppiset ovat kuntonsa puolesta eläkeläisiä. Asialle pitäisi tehdä jotakin. Minusta juoksuun satsaaminen kuntien varoista olisi investointi, mikä kannattaisi nyt tehdä. Jos saadaan tytöt ja pojat juoksemaan ja olemaan vähemmän ruudun ääressä, niin se tuottaa kansanterveydellisesti ajateltuna hedelmää tulevina vuosikymmeninä ja jos samalla tulisi muutamia huippu-urheilijoita, niin mikäs sen parempaa. Muutama viikko sitten taloyhtiön saunassa yksi mies kertoi, että hänellä on viisivuotias poika ja hän on pohtinut, mistä tämä löytäisi urheilullisia kavereita sitten, kun vähän ikää tulee lisää ja haluaa liikkua kavereiden kanssa. Nykyisellään pelikentät ja muut tuntuvat olevan tyhjillään ja nämä lajit, mitkä ovat suositumpia, eivät oikein innosta. Ehdotin yleisurheilukoulua, mutta ai että kun olisi ollut mahdollisuus sanoa, että meillä on tällainen vaihtoehto kuin maastojuoksu. Henkilökohtaisesti minulla ei ole lapsia, mutta jos olisi, niin maastojuoksu olisi sellainen, mikä kuulostaisi kenties parhaalta mahdolliselta harrastukselta. Ei tarvitsisi olla huolissaan ilmastonmuutoksesta kuten hiihdossa ja laskettelussa ja samalla oppisi hyvän, urheilullisen elämäntavan saaden myöskin vahvat jalat ja elimistön kokonaisuudessaan, mikä kantaisi sitten hedelmää tulevaisuudessa oikeastaan koko loppuelämän ajan ja mikä parasta niin asiantuntevassa valmennuksessa nuori oppisi valmennuksesta paljon, mitä nykyisellään ainakaan juoksun osalta Suomessa ei opi missään.

Miksemme siis loisi maastojuoksujärjestelmää Suomeen?