Viikkoyhteenveto: talvikelit saapuivat

Talvi saapui eteläänkin. Pitkän sadejakson jälkeen perjantai-iltana satoi vähän lunta ja kun lauantaina ja sunnuntaina oli nollassa tai vähän pakkasen puolella, maa on paikoin yhä valkoinen ja puiden oksillakin lunta näkyy. Se vaikutti jonkin verran juoksemiseeni eli valitsin sunnuntain pitkikselle Hoka Speedgoatit ensimmäistä kertaa jalkoihin. Vielä enemmän vaikutusta oli auringonpaisteella. Viikonloppuna oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa auringonvaloa ja kaivaa aurinkolasit esiin. Lauantaina en kovinkaan paljon siitä päässyt nauttimaan, sillä ohjelmassa oli Body Attack -tunti, jonka jälkeen juoksin palauttavan lenkin juoksumatolla, mutta pitkis tosiaan tuli tehtyä talvikelissä ulkona. Jos aurinkoa ei olisi ollut, olisin saattanut mennä juoksumatolle.

Juoksin joka päivä, määrä lisääntyi

Vaikka ryhmäliikuntatunteja oli kuluneella viikolla kolme eli keskiviikkona HIIT ja kehonhuolto sekä lauantaina Body Attack, niin juoksin silti joka päivä viikon aikana. Tämä onnistui sitä kautta, että juoksin ensimmäistä kertaa keskiviikkoaamuna lenkin, kun painuin juoksumatolle kuuden jälkeen. Olenkin herännyt aikaisin nyt 1,5 viikkoa, paitsi eilen sunnuntaina nukuin kyllä puoli kymmeneen, mutta aikaisin nukahtaminen on onnistunut vasta kerran. Siinä on siis kehittämistä. Jos saisin aikaisemmin useammin nukuttua, voisin tehdä tuplapäiviä, sillä se 5.30 aamulla ylösnouseminen riippuu hyvin pitkälti siitä, mikä kropassa on tuntemus. Jos olen aivan puhki, en halua sitä tehdä, vaan lepäilen vielä sängyssä. Jos puolestaan tunne on hyvä, voisin juosta myös aamulla. Olen silti tosi tyytyväinen viikon määrään, 113 km on aika paljon, kun ottaa huomioon miten surkea syksy oli, kun siellä oli nollaviikkoja, 22 tai 45 km viikkoja ja parhaatkin viikot jossain 70-80 km tienoilla. Nyt kun olen tuosta päässyt eteenpäin, niin fiilis on hyvä. Viimeisen viiden viikon kilsat ovat olleet 105,4, 104,4, 86,1, 101,6 ja 113. Tästä on hyvä jatkaa.

Hoka Speedgoat 4 – erinomainen talvikenkä

Sunnuntain pitkikselle laitoin siis Hoka Speedgoat 4:t, joilla en ollut ikinä juossut aiemmin. Olin kuitenkin kokeillut kengät jalkoihin, joten ajattelin, ettei niitä sen kummemmin tarvitse sisäänajaa. Samoin olin katsonut Soilin antaneen niistä tossuista hyvää palautetta, joten uskalsin ottaa ne tuollaiselle lenkille, missä lunta olisi vain paikoittain ja muuten joko routaista hiekkatietä tai asfalttia. Valinta oli juuri oikea ja täytyy sanoa, että tuollaista talvikenkää olen hakenut. Jos on ihan jäätä, niin se ei toki pidä, mutta pohjan nappulat pitävät lumisessa maastossa mukavasti, eivätkä tunnu epämukavilta kovalla alustalla. Kengässä on erinomainen vaimennus. Niinpä kun juoksin 32,3 kilsaa, niin se oli helppoa noille kengille. Kävin jopa koittamassa poluilla Hannusjärven lähistön metsässä ja ne tuntuivat sielläkin hyviltä. Jotenkin se päkiä on tarpeeksi taipuisa tai joustava epätasaiselle alustalle. Hyvin mieluinen kenkä ja jos tuollaiset talvikelit jatkuvat, saatan käyttää noita kenkiä jatkuvasti. Siitä sitten myöhemmin enemmän. Tällä viikollahan en nyt ihan hirveästi ulkona juossut. Maanantaina kyllä, mutta sen jälkeen oli todella sateiset kelit kunnes lauantaina paistoi aurinko, mutta olin silloin ryhmäliikuntatunnilla. Sunnuntaina pitkis korkkasi nuo Speedgoatit ja oli oikeasti kiva juosta talvisäässä. Yksi syy siihen oli sekin, että pohkeissa on sen verran tuntemuksia perjantailta ja lauantailta, että halusin ehdottomasti hitaan pitkiksen. Täytyy alkuviikosta rullata niitä jalkoja, sillä nyt niihin ei oikein kärsi edes koskea. Seuraavalle Speedgoat-lenkille pitää nauhoitusta vähän säätää. Nyt ne olivat tarkoituksella vähän löysällä, koska eka lenkki oli pitkä ja kylmän kelin takia en viitsinyt niitä kesken lenkkiä justeerata.

Menin minne tie vei

Tuon pitkiksen reitti oli vähän random. Ajatukseni oli juosta Rantaraittia, jotta saisin hiekkatiellä testattua niitä kenkiä. Luulin, että rannan hiekkatiet ovat lumisia ja asfalttiteiltä lumi olisi joko sulanut tai lentänyt pois. Ei se ollut ihan niin, vaan välillä lunta saattoi olla tiellä ja välillä sitä saattoi olla hiekkapintaisilla kevyenliikenteen väylillä, mutta toisaalta välillä kummassakaan ei ollut. Ideana oli siis juosta about jonnekin Suvisaariston sillalle, kääntyä takaisin ja tulla samaa reittiä takaisin, mutta yhdessä vaiheessa menomatkalla tulin sellaiselle alueelle, jota en tuntenut ja jossa juokseminen ei ollut niin kivaa. En mennyt Suomenojan venesataman jälkeen rantaa niin kuin yleensä, vaan vähän enemmän sisämaan puolella. Niinpä jo ennen Suvisaaristoa käännyin oikealle kohti Soukanrantaa, koska tuli fiilis, etten tahtoisikaan palata samaa reittiä takaisin. Tuon jälkeen menin aika ex tempore sinne, minne reitti vei. Tuli juostua pari kertaa sellaisella seudulla, missä en ole ikinä ennen ollut ja kun menin esim. kerran metsään, niin ei ollut mitään havaintoa, mihin sieltä päätyisin. Samoin, kun seuraavaksi tuon polkuosuuden jälkeen reitti menikin Länsiväylän yli, niin päädyin siellä juoksemaan aivan oudoille seuduille. Päätin, ettei ole väliä, missä juoksen kunhan pääsisin lähelle tavoitettani 32 km. Loppumatkasta aloin laskeskella mille metroasemalle matka voisi tulla täyteen ja ilta olikin jo pimentynyt, kun kurvasin Haukilahdesta kohti Länsiväylää, jonka ylitin ja saavuin Niittykummun kauppakeskukseen. Mittari näytti 32,33 km. Ostin siellä S-Marketista Koffin 2,5% pilsnerin, mutten juonut sitä matkalla. Metrossa en jaksanutkaan juoda, vaikken ollut juonut koko lenkillä mitään, vaan selasin Instagramia ja jäätyäni metrosta pois, oli liian kylmä, joten en voinut juoda mitään. Oli se silti kiva, että se juoma oli olemassa, sillä halusin mennä suoraan kylpyhuoneeseen ja lämpimään suihkuun, niin sain siellä sitten jo avattua tölkin ilman, että tarvitsi mennä jääkaapin kautta. Pari kulausta mietoa olutta oli juuri jotain sellaista, mitä tuollaisen hitaan pitkiksen (kesti melkein 3h) jälkeen kaipasin.

Yhteenveto:
Ma: 10,71 km at 5.24 min/km
. Palauttava iltalenkki mukavan kirpeässä kelissä. Lenkin jälkeen saunaan. Hoka Clifton 6
Ti: 18,5 km matolla at 4.26 min/km. Treeni sisälsi 4×2,5 km, jonka jälkeen aina kilsa eli 5 minuuttia vitosen vauhtia. Noiden settien oli tarkoitus olla 10 min eli 4 min/km, mutta tein niin vain kaksi kertaa. Kolmas oli 3.57 min/km ja neljäs 3.52 min/km. Max HR 167. Hyvä treeni. Hoka Rincon
Ke: Aamu: 10 km matolla at 5.10 min/km. Palauttava kymppi matolla kuuden jälkeen. NB Beacon
Ilta: 45 min HIIT ja 60 min kehonhuolto. Nike Epic React 2
To: 18 km matolla at 5.00 min/km. Aloitin hitaasti ja kiristin vähän tahtia. Olisin halunnut juosta lujempaa, mutta oli pakko himmailla HIITin takia. Brooks Launch 6
Pe: 15,5 km matolla at 4.24 min/km. Lämmittelyn jälkeen Deek’s Quarters eli 400m vetoja, joiden välissä kruisailua 200m, ei palauttelua ollenkaan. Juoksin 400m 3.32 min/km (max HR 166) ja 200m 4.10 min/km. Tuon jälkeen 2 km kevyemmin, jonka jälkeen vielä 4 km at 4.10 min/km (max HR 154) kunnes lopun keventely. Nike Pegasus Turbo 2
La: 60 minuutin Body Attack + 8 km matolla at 5.27 min/km. Katsoin vähän miesten hiihtoa ja yritin juosta niin hiljaa kuin osaan. Hoka Rincon
Su: 32,33 km pitkis at 5.28 min/km. Pe ja la tuntuivat pohkeissa, joten tarkoitus oli juosta hiljaa pitkä lenkki. Vauhti vaihteli silti aika paljon. Kävin poluilla ja hitaimmillaan vauhti taisi olla yli 9 min/km, mutta vastaavasti jollain paljaalla asfaltilla mentiin ehkä hieman alle vitosen vauhtia. Jos oli yhtään liukkaan oloista, otin rauhallisesti ja samoin ylämäissä todella iisisti, koska viikon kuorma painoi. Puolessa välissä lenkkiä olin todella väsynyt ja olisin halunnut jotain juomista, mutta kun sitä ei ollut tarjolla, niin piristyin ja lopussa oli sellainen tunne, että olisihan sitä 3-5 km voinut vielä juosta. Hoka Speedgoat 4
Yhteensä: 113 km juoksua, 45 min HIIT, 60 min Body Attack, 60 min kehonhuolto. Tuon lisäksi rullailua ja venyttelyä sekä kerran ihan vähän corea, mutta muuta saliohjelmaa.

Rinconit näköjään kahdesti jalassa, mutta muuten joka kerta eri kengät. Kun keskiviikkona oli sekä aamu- että iltahuki treenissä, niin seitsemät eri tossut käytössä. Ei tuo toki ole itsetarkoitus, vaan kuten sanottua, niin jos juoksen ulkona enemmän ja talvikelit jatkuvat, niin Speedgoatit voivat olla jalassa joka kerta. Ensi viikko näyttää. Jos nyt minulta kysytään, niin voi olla, että juoksen hidasta ja ulkona paljon, jotta saisin jumit pohkeista veke, mutta fiilis voi muuttua koska vain.