Nike Vomero 250 km – erinomainen daily trainer

Viime aikoina olen pyrkinyt tekemään jo jonkinlaisen arvion kengistä sadan kilsan jälkeen, jotta lukijat eivät menisi ja ostaisi sopimattomia kenkiä. Toisin sanoen ajatukseni ennen hankintaa voivat olla eri kuin mitä ne ovat sadan kilsan jälkeen. Nike Vomero 14:n kanssa olen kuitenkin tarvinnut vähän enemmän aikaa testatakseni sitä riittävän laajasti ja näin ollen siirsin ensiarviot 250 kilsaan. Se on sinänsä aika sopiva määrä senkin vuoksi, koska minulla on kaksi täsmälleen samanlaista paria tuosta mallista, joten nyt kun toisessa parissa on 265,5 km ja toisessa 0 km, niin yhteistä matkaa on vielä runsaasti jäljellä.

Yleislenkkari, eikä pelkkä pitkiskenkä

Jos tätä verrataan aiemmin pitkiskenkinä käyttämiini Skechers GOrun Ride 7 ja Hoka Clifton 6 -malleihin, niin tämä on kyllä lähempänä Skechersiä siinä, että tämä on luonteeltaan enemmän yleislenkkari kuin mitä Clifton on, joka on minusta enemmän nimen omaan pitkiskenkä. Syynä on tavallaan se mahdollisuus juosta erilaisilla vauhdeilla. Hokissa on tuo runsaan vaimennuksen ja rocker-pohjan yhdistelmä sellainen, että jos ei tule tarpeeksi voimaa askeleeseen, ts. ei ole ikään kuin tautia takana, ei pääse mihinkään. Niinpä niissä vauhti oli joko tosihiljaista tai vauhdikasta. Ne vähäisen effortin välivauhdit oli vähän vaikeita juosta ekan 500 kilsan aikana, kun vaimennusta oli tosipaljon. Rincon puolestaan tarjoaa sen yleiskenkä mahdollisuuden, jos sellaista Hokaa hakee. Vomeroissa tilanne on eri ja voidaan sanoa, että tavallaan sama luonne tuossa mielessä kuin Skecherseissä. Toisaalta kenkä on napakan, eikä pehmeän tuntuinen, joten siinä tämä eroaa kummastakin noista verrokeista. Tämä on selvästi jämäkämpi pohjan tuntumaltaan, muttei missään nimessä kova. Jotkut ovat valittaneet, että päkiän alla tuntuu jonkinlainen kumpu, mutta itse pidän siitä. Se on osoitus siitä, että vaimennusta oikeasti on. Vaikka tossu siis tuntuu napakalta, niin se ei ole kova ja päällekäin olevat react-välipohja ja air zoom -taskut tekevät kyllä sellaisen yhteisvaikutuksen vaimennuksen osalta, että se ei lopu kesken pitkilläkään lenkeillä. Niinpä vaikka täytyy todeta, että puhtaasti pitkiskenkänä Clifton on varmaan parempi niin tuollaisena yleiskenkänä, jolla tekee myöskin todella pitkiä lenkkejä, Vomero on erinomainen.

Havaitut hyvät puolet

Kengässä on paljon hyviä puolia kuten juuri tuo, että niillä voi juosta lähes mitä vauhteja tahansa, vaikka täytyy sanoa, että alle 4 min/km vauhtia juostut vedot olivat vähän hölmö ratkaisu lähes 300 gramman painoisella kengällä ja jäi osittain yrityksen asteelle. Pidän pohjakuviosta, se sopii minusta niin asfaltille kuin hiekallekin ja jopa nyt kun on ollut talven koittaessa hieman liukasta, niin en ole ollut suurissa vaikeuksissa silloinkaan. Lisäksi täytyy sanoa, että väritykseltään pohja on sellainen, ettei se oikein edes likaannu. Muutenkin kenkä näyttää tämän värisenä lähes uudelta vielä neljänkin kuukauden jälkeen. Toki sellaisia ihan kauheita olosuhteita ei ole koettu. Positiivista on myös se, että kenkä on mukava ja tukeva. Itseasiassa jopa niin tukeva, että yhden lenkin jälkeen kun menin taloyhtiön saunalle, niin ajattelin laittaa ne tossut jalkaani palatakseni sieltä himaan ja kun yritin saada ne normisukkien kanssa jalkaan, niin ei se ollutkaan niin helppoa. Nauhoja pitää avata reilusti kun se taaksepäin sojottava kieleke ei jousta yhtään. Pidän siis siitä, että kenkä on jämäkkä, hyvinvaimennettu, laadukkaan oloinen, hyvännäköinen ja tukeva.

Vomero 14 sopii yllättävän hyvin juoksumatollekin. Olen testannut niitä HIIT-tunnilla, johon siinä oli ehkä vähän liikaa kenkää, mutta salikäytössä ja mattojuoksussa tuo on yllättävän hyvä kenkä. Idea testata sisällä tuli siitä, että näin parilla tyypillä tuollaisia kenkiä salilla ja päätin kokeilla ja toimii yllättävän hyvin. Varsinkin jos on vähän painavampi tyyppi kuten joku punttien nostaja, niin en yhtään ihmettele, että valitsee mieluummin Vomerot kuin jotkut kevyet kengät, mutta minullakin ne toimivat todella hyvin niissä olosuhteissa. Ei tuntunut olevan liikaa vaimennusta matollekaan, eikä se kenkä tunnu niin painavalta kuin mitä se on.

Entäpä heikkoudet?

Vaikka tämä on kenkä, millä on kiva juosta ja joka varmasti kestää loistavasti elinkaarensa ajan, niin ei kaikki ole täydellistä. Vomeroissa on pari kiusallista ominaisuutta. Ensimmäinen on etuosan kuumuus. Se on erinomainen asia tähän vuodenaikaan, mutta kesähelteillä tai kuumalla salilla juoksumatolla, asia alkaa vaivata 20 kilsan jälkeen. Varvastilassa on yksinkertaisesti kuuma, se ei hengitä kunnolla ja voi alkaa lopulta aiheuttamaan jonkinlaisia epämukavuusasioita. Jotkut voivat saada jotain hiertymän poikaistakin tuosta ja ainakin sellaisen fiiliksen, että varpaat eivät saa vilvotusta riittävästi. Tuo ei ole minkäänlainen ongelma, jos ei ole kuuma, mutta jos on, niin sitten se vaivaa pitkillä lenkeillä jonkun verran. Toisaalta vastakohtana on se, ettei ole kylmäkään. Bludasin kerran lenkin ekalla kympillä ja oli vielä pari kymppiä jäljellä pakkaskelissä ja jalkani olivat likomärät. Se ei haitannut, koska kuten sanottua, etuosa on lämmin.

Toinen ongelma on iltin ja nauhoituksen aiheuttamaa. Se iltti on todella ohut ja lyhyt, ts. kun se ei ulotu kovinkaan ylös ja on erityisesti siitä reunasta todella ohut, niin se vaatii tarkkuutta sen suhteen, ettei nauhoja kiristä liikaa ylhäältä. Itse jouduin opettelemaan tavan, jolla lukkonauhoitus on käytössä ja ne nauhat ovat hyvin kiristetty, mutta ylhäältä eivät varsinaisesti kireälle. Silti kerran mattopitkiksellä taisi mennä liian kireälle, koska jalan turpoessa sain jalkani tuosta edestä eli nauhoituksen yläosan kohdalta verille. Tuon ominaisuuden kanssa olen hyvin oppinut elämään, eikä se enää edes mietitytä, vaan osaan sitoa nauhat oikealla tavalla ajattelematta asiaa, mutta se on hyvä huomioida. Osalla voi olla asian kanssa enemmänkin ongelmia.

Kumpi parempi: Vomero 14 vai Pegasus 36?

Minulla olisi ollut mahdollisuus ottaa uusi Pegasus kehiin, mutta päätin, etten tee niin. Minullahan on lähes 900 km juostut Pegasus 35:t, mutta kun 36:ssa ei tullut muuta uudistusta kuin uusi päällinen, niin päätin, ettei minun niitä tarvitse testata. Se on sinällään erinomainen yleislenkkari, mutta ei tavallaan tarjonnut mitään uutta ja jos mietitään ulkojuoksua ja varsinkin niitä pidempiä lenkkejä, niin minusta React + Air Zoom on parempi kuin pelkkä Air Zoom. Varsinkin kun painoeroa on kuitenkin vain se parikymmentä grammaa. Jos Pegasuksilla haluaa juosta myös reippaampia lenkkejä, niin olisin varmaan sellaiset hankkinut, mutta kun tilanne on se, että minulla on muita kenkiä niille vauhtilenkkipäiville, niin kyllähän se totuus on se, että on helppo valita Vomero Pegasuksen sijaan. Oikeastaan ainoa selkeä etu Pegasuksille on alhaisempi hinta, sillä Vomeroiden 154,90€ on aika korkea hinta, mutta kun tuo malli on jo vuoden vanha, niin se tarkoittaa sitä, että eri värityksiä on saatavilla eri hinnoilla ja niitä on nykyään jo kaikenlaisissa alennusmyynneissä ja Black Friday -diilien kaltaisissa kampanjoissa, joten ei se enää hintakysymyskään ole. Jos katsoo, että tarvitsee tai kaipaa vähän enemmän kenkää kuin mitä Pegasus tarjoaa erityisesti asfalttilenkeille, niin Vomero sen tekee.

Yhteenveto

Erityisesti ultrajuoksijat ovat olleet hieman käärmeissään siitä, että Vomero mentiin pilaamaan, kun se ei ole enää sellainen todella vaimennettu, hidas traktori. Toisaalta se on virtaviivaisen näköinen, erittäin moderni kenkä, joka tarjoaa silti loistavan vaimennuksen, vaikkei olekaan pehmeä. Niinpä se on minusta ennen kaikkea yleiskenkä, ei mikään varsinaisesti pitkille matkoille varattu juoksutossu. Se ei ole myöskään hidas, vaikka painaa lähemmäs 300 grammaa. Näin ollen Vomero sopii myös nopeammille juoksijoille. Niinpä tällä kokemuksella voin sanoa, että ei se varmaan minkään ominaisuuksien suhteen ole markkinoiden parhaimmistoa, mutta kun lasketaan erilaiset käyttötarkoitukset yhteen, niin tämä ajaa loistavasti asiansa sellaisena työhevosena. Näillä kengillä todellakin kerätään kilometrejä. Tällä kertaa ei tarvitse sanoa, että toisenkin parin voisin ottaa, kun minulla on tosiaan jo toinen, iskemätön pari varastossa.