Olen maratonjuoksija – tavoitteeni 2020

Viime päivinä on käyty läpi vuotta 2019, joten teille on muodostunut jonkinlainen kuva siitä, paljonko olen harjoitellut, missä kunnossa suurin piirtein olen ja samaten se on tullut selville, etten viime vuonna onnistunut kilpailemaan ja näin ollen, jos ja kun tavoitteita oli niin ne jäivät toteutumatta. Niinpä nyt aloitetaan puhtaalta pohjalta ja katsotaan 2020 tavoitteet hieman uudella, syvällisemmällä tavalla.

Maraton kiinnostaa, muut matkat eivät

Vaikken olekaan viime vuosina maratonille osallistunut, niin se ei johdu siitä, etteikö se kiinnostaisi, vaan se on päätavoite. Tilanne on vain se, että on sen verran huonojakin kokemuksia ja pettymyksiä, joten haluan mennä maratonin lähtöviivalle sekä hyvässä kunnossa, että erinomaisella itseluottamuksella. Se on kaiken a ja o.

Olen miettinyt noita muita matkoja, niin oikeastaan minulla ei ole mitään varsinaisia tavoitteita puolikkaalle tai kympille, puhumattakaan jostain vitosesta. Haluaisin toki juosta niitä, mutta vain sen vuoksi, että kilpaileminen kehittää ja parantaa ominaisuuksiani. Se on maraton tai ei mitään asenteen puolesta. Minusta maraton on yksinkertaisesti niin hieno matka, koska se vaatii paljon harjoittelua, jotta kestävyysominaisuudet kehittyvät, mutta samalla kuitenkin myös vauhtikestävyyttä, koska siellä ei madella niinkuin ultrajuoksussa. Kaiken kruunaa se, että loppumatkasta kisa voi epäonnistua, kun jalat eivät kestä matkaa. Se on haastava, mutta hieno matka.

Focus ei saa kadota

En ymmärrä sitä, että toiset sinkoilevat sinne sun tänne. Välillä juostaan ultramatkoja, välillä polkujuoksuja ja välillä kenties innostutaan jopa triatlonista. Ymmärrän sen silloin, jos kaikki on jo saavutettu, mutta muuten olen sitä mieltä, että ensin kannattaa tehdä joku asia kunnolla ennen kuin alkaa tekemään niitä muita juttuja. Minusta nuo eivät oikeasti ole lajeina muutenkaan oikein mistään kotoisin. Toki aion juosta ultrakisoja kuten Comradesin sitten, kun olen maratontavoitteeni saavuttanut, mutta yleisesti ottaen ultrailu ei varsinaisesti ole juttuni. Polkujuoksu-ultrat kiinnostavat vielä vähemmän, sillä ei minua kiinnosta samoilla yksikseen jossain korvessa sillä periaatteella, että maaliinpääsy on joku uroteko. Mitä kilpajuoksua sellainen on, jossa riittää maaliintulo. Triathlon puolestaan on liikaa välineurheilua. Ottaa suorastaan päähän sellainen hifistely, missä jossain tuulitunnelissa hiotaan ajoasentoa. Lisäksi en oikein pidä lajiharjoittelusta. Pyöräilyssä vauhdit ovat niin kovia että se on tietyissä paikoissa vaarallista ja uinti puolestaan on hölmöläisen hommaa, jos altaassa on ruuhkaa. Niinpä sekään laji ei ole minua varten. Tavoitteena 2020 on siis laittaa kaikki peliin maratonin suhteen ja kehittyä lähemmäksi ultimaattista tavoitettani. Annan muillekin ohjeeksi satsata siihen, mihin oikeasti kokee intohimoa, tavoitella sellaista maalia, joka on itselle tärkeä ja jota todella haluaa tehdä, eikä mennä massan mukana villityksestä toiseen.

Mitä muita tavoitteita?

Tavoittelen siis 2.50 alitusta maratonilla, mihin minusta kaiken järjen mukaan pitäisi päästä juoksemalla maksimissaan kolme maratonia, jos pysyn terveenä. Tavoitteena voisi olla päästä mukaan Jyväskylän sm-maratonille ’21. Tuon tavoitteen lisäksi aion yrittää juosta 2020 vuoden aikana 6000 kilometriä. Jotta tuo tulisi mahdolliseksi, täytyy tehdä asioita, jotta pysyisin terveenä. Yksi sellainen on ympärivuotinen lihaskunto- ja kehonhuoltoharjoittelu. Kesällä täytyy siis joko jaksaa käydä salilla tunneilla tai tehdä sitä omatoimisesti. Pilates, core, rullailu ja muu vastaava täytyy pysyä jatkuvasti ohjelmassa.

Viimeisenä tavoitteena täytyy mainita se, että haluan kilpailla enemmän. Muutama päivä sitten takavuosien juoksijahuippu Lasse Orimus kertoi Ilta-Sanomissa omasta ajastaan seuraavasti: ”Kansallisia kisoja oli paljon joka viikonloppu. Kilpaileminen kehitti, se on selvää.” Eli otan tuosta vaarin ja yritän kehittää kuntoani kilpailemalla ja haluaisin olla 2020 vuoden aikana jossain tapahtumassa palkintopallilla. Se voisi olla jonkinlainen tavoite myös.

Haastavaa, mutta mahdollista

Minusta kaikki nämä tavoitteet ovat haastavia, eivätkä tule itsessään. Ne vaativat paljon harjoittelua ja sitä, että pysyn terveenä, mutta ne ovat silti realistisia tavoitteita. Jos sanoisin, että haluan tulla maratonin Suomen mestariksi tai selvitä olympiakisoihin, niin jokainen tajuaa, että puhuisin paskaa ja minulla olisi päässä vikaa. Se ei silti tarkoita, että nämä tässä postauksessa mainitsemani minusta realistiset tavoitteeni realisoituisivat. Asioiden pitää mennä hyvin ja harjoitus- sekä kilpailukausien olla ehjiä. Voi käydä niin, että osa toteutuu ja osa ei ja silti vuosi on saattanut olla hyvä. Tällä hetkellä olen vielä erittäin luottavainen tämän vuoden suhteen.

Viimeisenä pointtina mainitsen sen, että tarkoituksenani on vuoden aikana olla viime vuotista vähemmän ankara itselleni. Yhtenä esimerkkinä siitä näkyköön tuo viestin avauskuva, jossa minä olen eilen sovituskopissa. Ostin itselleni alesta Calvin Kleinin treenivaatteet. Kun kyse on kuitenkin siitä, että harjoittelen käytännössä päivittäin – joskus jopa kahdesti, niin vaikka niitä treenikamoja onkin kertynyt jonkin verran, niin joskus on kiva hankkia jotain uutta itseäni piristämään ja eilen oli tällainen joskus-hetki. Nuo tuntuivat siinä mielessä kiinnostavilta kuteilta, että paita on paksumpi eli hyvä ryhmäliikuntaan ja salille, mutta shortsit ovat ohuet, joten ne sopivat kovimpiin juoksutreeneihinkin. Lisäksi harmaa värinä käy monen paidan kanssa yhteen.

Tästä tämä vuosi lähtee kohti tavoitteita ja se on hieno juttu!