Haluatko kirjoittaa blogia?

Viime keskiviikkona kävin keskustelun erään juoksijan kanssa, joka oli kiinnostunut kirjoittamaan blogia. Tuo keskustelu sai minut ajattelemaan asioita ja vaikken ketään halua varsinaisesti rohkaista blogin kirjoittamiseen tai pelotella asiasta liittyvillä asioilla, niin kerron nyt asian eri puolista siltä varalta, jos lukijoina on henkilöitä, joita blogin pitäminen on kiinnostanut.

Tärkeintä on tietää, miksi blogia pitää?

redbullmaali

Blogia on mahdotonta pitää, jos ei tiedä, miksi sen haluaa tehdä. Itse en kuulu urheiluseuraan ja tuntui, etten omaa sillä tavalla samanhenkistä ystäväpiiriä, joiden kanssa treenaamisesta voisi keskustella, joten blogi on kanava sille, että saa käydä läpi lajia. Erityisen tärkeätä se on vammojen kohdatessa. Toinen vaihtoehto olisi joku päiväkirjan kirjoittaminen pöytälaatikkoon, mutta koen tämän mielekkäämmäksi. Nettifoorumeihin verrattuna blogissa kontrolli säilyy itsellä. Kukaan ulkopuolinen sekopää ei voi määrätä kohtaloasi. Kuten Aki Hintsa opetti, niin pitää tietää, kuka on, mitä haluaa ja kontrolloida omaa elämäänsä. Jos kirjoittaa blogia itselle oikeasta syystä, nämä kaikki toteutuvat.

Oma näkökulma/niche kannattaa valita/löytää

Harjoittelusta ja kilpailemisesta voi kirjoittaa, mutta tilanne on se, että ennemmin tai myöhemmin tulee vammoja. Joillekin enemmän ja joillekin vähemmän. Silloin blogin pitäminen muodostuu erittäin työlääksi, jos ei ole jotain asiaa, mihin voi perehtyä myös silloin, kun ei voi juosta. Jos tietää jostain asiasta keskimääräistä enemmän, on hyvä syventää tietoaan juuri siitä valmiiksi vahvasta osaamisalueesta ja kirjoittaa siitä. Omalla kohdallani tämä on juoksukengät. Pyrin tietämään niistä enemmän kuin kukaan muu, jotta ihmiset hakiessaan tietoa kengistä huomaisivat, että minun sivustoni on se ykköspaikka juoksukenkäasioissa.

Jollain toisella se vahvuus voi olla lihaskuntoasioissa, ravinnossa tai vaikkapa palautumiseen liittyvissä tekijöissä. Sillä ei ole tavallaan väliä, mikä se vahvuus on, vaan tärkeintä on se, että ihminen jaksaa perehtyä siihen jatkuvasti. Itsellänikin juoksukengät voivat viedä 15-20 tuntia aikaa viikossa. Se on aika paljon, joten noin aikaavievän harrastuksen täytyy kiinnostaa. Sitä vahvuusaluetta ei tarvitse löytää heti, sillä voi aloittaa kirjoittaa blogia ja pikkuhiljaa hahmottuu se, mihin suuntaan sitä tahtoo kehittää.

Sisältö on tärkeämpi kuin muoto

Itseäni ei kiinnosta sellainen kiiltokuvaelämä, vaan sisältö, joten en jaksa hommata monen tonnin kameraa ja pyrkiä ottamaan jotain täydellisiä valokuvia ja höpöttää sitten jotain jonninjoutavaa kuten monesti naismaisissa blogeissa on tapana, vaan keskityn puhtaasti tuottamaan sisältöä, jolla koen olevan jotain lisäarvoa minulle ja muille juoksijoille. Juoksu ei nimittäin ole lajinakaan arvostelulaji, vaan urheilua, jossa tarkoitus on tehdä mahdollisimman hyvä suoritus. Silloin harjoittelu on työntekoa ja välineet ovat apuna, jotta se tavoite voidaan saavuttaa. Se on hyvä pitää mielessä, eikä antaa edes sellaista mielikuvaa, että laji olisi jotain takan edessä makoilua muumimuki kädessä.

Alku on vaikeata, mutta se helpottuu koko ajan

Alussa sillä sisällöllä ei ole minusta niin suurta merkitystä, koska harva niitä juttuja lukee kuitenkaan, vaan se on lähinnä sitä, että oppii bloggaamaan. Tässä on tosi paljon asioita, mitkä pitää oppia ja niistä osa voi tuntua alussa hankalilta. Ajan kanssa kaikki muuttuu helpommaksi, kun siitä tulee rutiinia. Saa ikään kuin vauhdin päälle. Oppii, miten kuvat pienennetään, miten ne saa kätevästi liitettyä suoraan vaikkapa puhelimesta blogiin, millä tavalla blogiteksti on helppoa tuottaa, mistä aiheista haluaa milloinkin kirjoittaa jne. Itse kirjoitin tuossa pari vuotta sitten varmaan 500 juttua osin sen takia, että sain tuon ylisuuren määrän kautta rutiinin paremmaksi. Tällä hetkellä kirjoittamiseen ei mene enää niin paljon aikaa kuin aikaisemmin. Ehkä se taustatyö on nykyään työläämpää.

Säännöllisyys on tärkeätä

Pitää olla jonkinlainen rytmi siinä blogissa, joka on lukijoille tuttu. Jos ei pitkään aikaan julkaise mitään, ihmiset unohtavat sinut eli blogia ei voi pitää silloin, kun huvittaa. Sitä pitää joko pitää tai olla pitämättä. Ei voi sanoa, että nyt ei jaksa tai halua kirjoittaa. Se on pakko kirjoittaa, jos haluaa, että ihmiset käyvät sivuilla. Toki itse saa sitten päättää, kuinka usein niitä juttuja tulee. Niitä voi kirjoitella aina vähän kerrallaan ja kun teksti on valmis, sitä ei ole pakko painaa välittömästi julkaistavaksi, vaan sen voi myös ajastaa.

Täydellisessä maailmassa homma toimisi niin, että lukijat tietäisivät täsmällisesti, koska jutut tulevat ulos, mutta itse en ihan pysty siihen. Haluaisin, että juttuni olisivat ulkona, kun ihmiset juovat aamukahvinsa, mutta se ei käytännössä oikein toimi niin, kun vapaa-aika menee niin voimakkaasti treenaamiseen. Monesti saan jutun vasta aamulla kirjoitettua valmiiksi, kun istun kirjoituspöytäni ääressä. Joskus käy niin ettei aika riitä aiheeseen perehtymiseen, joten se juttu venyy. Joskus teksti tuntuu niin hölmöltä, että se jää draftiksi ikuisiksi ajoiksi tai aihe siirtyy eteenpäin vaikkapa seuraavalle viikolle. Tällä hetkellä oma rytmini on se, että kirjoitan yleensä kuusi blogitekstiä viikossa eli viikonloppuna vain yhden. Se on ehkä vähän liian paljon, mutta kun se rytmi on nyt tuohon vakiintunut, niin en vielä aio sitä vähentää. Toisaalta kun miettii, että siinä on yksi treenauskeskustelu, yksi viikkoyhteenveto ja yksi juttu juoksukenkämallista, niin tavallaan niitä muita aiheita tarvitsee keksiä vain kolme viikossa. Toistaiseksi se on jollain tavalla onnistunut.

Saako siitä rahaa?

Minulta kysytään saako bloggaamisesta rahaa. Siihen täytyy sanoa, että penniäkään en ole saanut, enkä toisaalta ole pyrkinytkään saamaan. Aika harvasta muustakaan harrastuksesta saa. Jos harrastaa jotain, niin yleensä se harrastus vie aikaa ja ehkä rahaakin, mutta aika harvoin harrastuksesta maksetaan. Se on ihan hyvä niin. Juoksun takia minulla on aika sen verran kortilla, etten valitettavasti oikein ehdi harrastamaan mitään, joten tämä blogi on hyvä harrastus ja olen siihen ihan tyytyväinen näin. Minusta se vaatisi muutamia lisäsatsauksia, jotta sillä voisi jotain ansaita, mutta kysymys on sitten se, että kannattaako sellainen satsaaminen suhteessa siihen, mikä se potentiaali ansioiden suhteen on. Minulle on ainakin tällä hetkellä tärkeintä se, että löytyy kymmeniä tuhansia juoksusta kiinnostuneita ihmisiä kuukausittain, jotka haluavat näitä juttuja lukea. Jos he haluavat viettää aikaansa lukien kirjoittamiani juttuja, on se minulle riittävä palkinto juuri nyt.

Roolimalli vai huono esimerkki?

En varsinaisesti koe olevani kellekään mikään roolimalli. Kun aloitin blogin, tein sen puhtaan itsekkäistä tarkoituksista. Läpimätä Juoksufoorumi oli sulkenut minut ulos ja piti löytää paikka, jossa voin itse määritellä kohtaloni. Tarkoitukseni ei ollut silotella asioita, mutta en toisaalta ajatellut yhtään sitäkään, miten asioihin ulkopuolella suhtaudutaan. En tee oikeastaan vieläkään niin. Minulla ei ole tarvetta valehdella tai mielistellä, sillä minusta juoksusta annetaan Suomessa aivan väärä kuva, eikä vaatimustasoa ole olemassa. Kuka vain on tavallaan eliittijuoksija, jos vain vaivautuu maksamaan jonkun jäsenmaksun. Asiakkaita on ilmeisesti niin vähän, ettei yksikään seura tai kaupallinen tarjoaja uskalla sanoa, miten asiat ovat. Niinpä se toiminta on lapsellista leikkimistä, jossa ajanviete on pääroolissa, eikä kehittyminen. Tästä en ole tinkinyt eli vaikka olen huomannut, että blogia lukee laajalti eri taustaisia ihmisiä eri puolilta Suomea ja ulkomaillakin, niin en sitä perusnäkökulmaani koskien tätä lajia ole muuttanut. Pyrin tuomaan sen esille blogissani. En välttämättä toimi aina esimerkillisesti, mutta kaikesta pitäisi tulla esille se suhtautuminen juoksuun. Yritän parhaani tosissani, meni syteen tai saveen, enkä harrastele tai oleskele juoksun parissa.

Mikä on blogin luoma lisäarvo ja bloggaajan vastuu?

Kun minulla ei juoksemisen aloitettuani ollut oikein mitään paikkaa mistä hankkia tietoa lajista, on tilanne nykyään eri. YouTubesta löytyy vaikka mitä, jos haluaa etsiä. Se on mielenkiintoista, että vaikka yritin alussa kysyä, niin kukaan ei tuntunut tietävän asioista. Esimerkiksi radalla tehtävät aitakävelyt olivat sellaisia juttuja, mitä ihmettelin, mutta kukaan ei osannut minulle kertoa, miksi niitä tehdään. Vasta viime viikolla opin YouTubesta varmaan 10 vuoden ihmettelyn jälkeen, mikä idea niissä on. Monet vammani ovat johtuneet siitä, että minulla on ollut tahtoa paljon, mutta tietoa vähän. En ole tajunnut, miten kroppaa pitää vahvistaa tai huoltaa. Oletan, että aika moni on aika samassa tilanteessa. Niinpä viime aikoina olen alkanut kokea hyvää fiilistä siitä, että jos opin jonkun uuden asian harjoittelun suhteen ja jaan sen blogissa, niin jonkun toisen ei tarvitse tehdä samoja virheitä, mitä itse olen tehnyt.

Asian toinen puoli on sitten se vastuu, ettei anna täysin virheellistä tietoa, mikä aiheuttaa ongelmia niille hyväuskoisille lukijoille, jotka ulkoistavat ajattelun muille. Moni YouTubessakin kertoo asioista, vaikkei niistä tietäisi. Osa saattaa puhua jonkun sponsorin suulla. Niinpä yritän perehtyä asioihin riittävän yksityiskohtaisesti, jotta en olisi mikään hurmoshenkinen saarnamies, joka selittää jotain asioita, mihin pitää vain uskoa, mutta jotka ovat oikeasti ihan fuulaa. Tämä koskee myös välineitä. En mainosta kengissä jotain yksittäistä mallia tai merkkiä, vaan yritän tietää kaikista juoksukenkämalleista jotain ja ne, millä juoksen, ovat aika monipuolisessa analyysissä, jotta oikeasti tulisi esille se, millaisesta tuotteesta on kysymys. Tämä vaatii myös sitä, että vertaan kenkämalleja keskenään ja kerron näkemykseni puolueettomasti. On hyvä, jos pystyn luomaan jotain lisäarvoa tätä kautta, mutta varsinaisesti en sitä mieti. Osa jutuista on hyödyllisempiä ja osa vähemmän hyödyllisempiä, mutta toivottavasti kaikkia jaksaa lukea vaikkapa silloin, kun juo kahvia tai makaa raskaan treenin jälkeen sohvalla.

Yhteenveto

Bloggaus on hauskaa, mutta aikaavievää – ajoittain jopa melko raskasta, mutta ajan kanssa se helpottuu ja muuttuu rutiininomaisemmaksi. Itse en osaa sanoa, onko se kannattavaa tai edes järkevää, joten jokaisen kannattaa miettiä itse, haluaako sitä tehdä vai eikö. Itse koen, että olen löytänyt jonkinlaisen vakiintuneen lukijakunnan. Välillä tulee hyvää palautetta, joka lämmittää mieltä, mutta toisaalta sieltä sun täältä saa ajoittain kuulla osin kohtuutontakin kritiikkiä. Tosin eräs juoksija sanoi siihen kritiikkiin: tuo on ihan turhaa. Pitäkööt itse blogia. Tuo on ehkä se koko homman ydin. Se on jännä, että osa yrittää saada muiden hommat teilatuiksi, kun tarkoituksena kai koko lajissa pitäisi olla se, että satsataan harjoitteluun ja on ihan ok, vaikka muutkin kehittyvät ja saavuttavat tavoitteensa. Se ei ole minulta pois, jos naapuri juoksee alle 3 tunnin tai alle kahden ja puolen tunnin, mutta ei se niinkään toisaalta ole, ettenkö minäkin voisi tehdä ennätyksiä ja saavuttaa omia tavoitteitani. Tuo on lähinnä Juoksufoorumin ja muiden keskustelupalstojen näkemys, että toisen onnistuminen on itseltä pois. Minun näkemykseni on se, että kaikki voivat onnistua, jos satsaavat ja jakamalla tietoa, voimme selvittää niitä lajin haasteita yhdessä. Pahinta on se, jos ei viitsi edes yrittää. Loppuun voisin antaa vielä sellaisen vinkin, että mitään kommentointimahdollisuutta blogiin ei kannata laittaa. Joku humalassa yöllä suollettu ”palaute” ei ansaitse tulla esille.

Onnea blogille, jos sellaista päätät kirjoittaa. Ei se helppoa tule olemaan, muttei toisaalta vaikeatakaan, jos asiaan osaa suhtautua oikealla tavalla ja tarpeeksi pitkäjänteisesti.