USA:n olympiakarsinnat – tämän vuoksi maraton on mielenkiintoisin laji

Lauantai-iltana käytiin maratonin Yhdysvaltojen olympiakarsinnat Atlantassa ja seuraavana päivänä sunnuntaina puolestaan tavallinen maraton, puolikas jne. eli tavistapahtuma samalla reitillä, mihin saattoi osallistua kuka hyvänsä. Koronavirus ei uhannut mitään näistä tapahtumista. Tuohon olympiakarsintaan sai osallistua kuka tahansa amerikkalaisjuoksija, joka oli alittanut tulosrajan. Ne oli määritelty eri tahojen toimesta miehille ja naisille, minkä vuoksi ne olivat hyvin erilaisia vaatimustasoltaan. 2.19 miehille on aika kova raja kun taas naisten 2.45 ei ole yhtä vaativa, joten vaikka osallistujajoukko oli ennennäkemättömän suuri, mikä johtuu osin mm. siitä, että Kalifornian CIM:ssä oli loisto-olosuhteet ja kisa oli reitiltään helppo, niin miesten ja naisten välillä oli lopulta suuri epäsuhta. Atlantan tapahtumaan lähettäessä odotettiin 480 naisen ja 215 miehen osallistuvan. Määrä ei ollut kuitenkaan omalta kohdaltani keskeinen asia, vaan halusin nähdä tuon kisan ennenkaikkea sen takia, koska huipulla on monia mielenkiintoisia juoksijoita ja kova keskinäinen kilpailu, joten oli mielenkiintoista nähdä, miten homma etenisi. Niinpä olin tyytyväinen, kun löysin netin kautta NBC:n striimin ja pääsin näkemään tuon kisan. Startti oli lauantai-iltana Suomen aikaa n. klo 19, joten se oli juuri sopiva ajankohta viettää rento ilta huipputason kestävyysjuoksun ja parin oluen parissa.

NBC:n lähetys oli vähän surkea.

Striimi, mikä minulla oli käytettävissä, oli alhaisella resoluutiolla, joten en voinut katsoa sitä kovin isolta näytöltä. Joku sellainen 7 tuumaa oli maksimikoko, sillä sen jälkeen se meni niin rakeiseksi, ettei saanut selvää. Tuo ei tietenkään nyt heidän vikansa ollut, vaan siitä kiinni, että NBC:n appit ja tv-kanava ovat kohdennettuja Amerikan markkinoille ja striimit ovat sitten mitä sattuu. Harmi vain, etten nähnyt oikein, millä kengillä kukin juoksee, kun kuva oli epäskarppi. Paljon enemmän haittasi sitten se selostuksen huono taso. Missään vaiheessa eivät oikein kertoneet mihin loppuaikaan tähtäävää vauhtia siellä juostaan, eikä ruutuun tullut kertaakaan mitään väliaikoja. Itseasiassa eivät oikein edes kertoneet, mikä tilanne kisassa on. Sen sijaan keskittyivät juttelemaan kaikista epäolennaisista asioista kuten siitä, että joku kilpailija on transu ja tuollaisia juttuja. Studioon oli tuotu jopa sprintteri Ato Boldon kertomaan tunnelmistaan. Se oli jotenkin todella epähuippu-urheilutyylinen lähetys. Onneksi jossain neljän mailin kohdalla tajusin alkaa seurata tilannetta kisan nettisivuilta. Katsoin kisaa läppäriltä ja seurasin reaaliaikaista tilannetta kännykältä. Tuo kombo toimi erinomaisesti.

Tilanne oli pitkään auki kunnes tuli yllätyksiä

Miehissä joku lähti heti alussa keulimaan ja otti melkoisen kaulan pääjoukkoon. Naisissa sen sijaan mitään ei tapahtunut ainakaan puolimatkaan. Kokonaisuudessaan siellä oli todella kova taso, koska miehissäkin tasaista vauhtia juosseen kärkijoukon pääluku oli suurin piirtein 50 juoksijaa ja naisissakin 25-30 parasta oli yhdessä pitkään. Toki ainakin itselläni oli sellainen tunne, että kun lähdetään menemään, niin parhaat erottuvat ja menevät menojaan, sillä tuohan oli mäkisellä radalla järjestetty kilpailu ja juoksijoiden välinen taso-ero piti olla olemassa.

Naisissa seurasin lähinnä suosikkeja kuten Molly Huddlea, Sara Hallia, Emily Sissonia, Jordan Hasayta, Des Lindeniä ja Emma Batesia. Hasay tuntui ennen kisaa olevan kenties jopa vahvin, mutta hän oli ensimmäinen, joka putosi kuvioista. Sisson ja Hall sen sijaan juoksivat koko ajan ihan kärjessä. Siinä vaiheessa, kun niin ei enää ollutkaan, mutta eroa oli alle sekunti, ajattelin, että olisivat jollain juoma-asemalla menettäneet hieman aikaa, mutta se ei ollutkaan niin, vaan pikku hiljaa nuokin naiset putosivat. Luulin tilanteen olevan se, että kisassa vaikuttanut tuuli olisi vienyt terän kärkinaisilta, mutta totuus ei ollut se, vaan mäet veivät heiltä jalat alta. Lopputulos oli se, että kaikki ennalta minun top viiteen odottamani naiset putosivat pois. Linden puolestaan, jonka ajattelin olevan liian huono nopeudeltaan, pysyi mukana.

Galen Rupp, mikä comeback

Galen Ruppille tehtiin 2018 lopussa akillesjänneleikkaus Haglundin kantapään vuoksi. Sitä ennen mies oli ollut koko vuosikymmenen huipulla sekä radalla että maantiekisoissa. Tuon jälkeen paluu johti keskeyttämiseen Chicagossa viime syksynä, joten tilanne oli vähän epävarma. Erityisesti kun Nike Oregon Projectkin oli lakkautettu ja valmentaja Alberto Salazar asetettu toimitsijakieltoon. Mies osoitti nyt epäilyt turhiksi ja teki aivan huikean juoksun. Siinä vaiheessa, kun mies alkoi vetää, niin se oli todella vakuuttavaa menoa. Joku viisi juoksijaa erottui, mutta ainakin minulle näytti heti siltä, ettei muilla tule olemaan mitään mahdollisuuksia. Rupp oli vahvan ja päättäväisen oloinen. Mielenkiintoista oli se, että etukäteen jonkinlaisiksi suosikeiksi nostetuista Jared Wardista ja Scott Faublesta ei nähty vilaustakaan. Sen sijaan armeijan juoksijat Korir, Maiyo ja Abdi olivat kaikki tuossa porukassa mukana. Sen lisäksi siinä oli paikallinen Atlanta Track Clubin juoksija, joka putosi myöhemmin kuvioista.

Koronavirus meinasi silti pilata kisan

Meidän katsojien kannalta oli ikävä juttu se, että kisan loppupuolella alettiin puhua siitä, että millä tahansa hetkellä voidaan siirtyä Presidentti Trumpin pitämään lehdistötilaisuuteen siitä, että yksi henkilö on kuollut koronavirukseen. Siis yksi kuolee ja tapahtuma, mikä järjestetään kerran neljässä vuodessa jää potentiaalisesti näkemättä. Aloin odottaa sitä, ettemme näe ratkaisuja ja maaliintuloa. Sitten kun se tapahtui ja sinne siirryttiin, olin aivan varma, että peli on menetetty. Olen niin monta Trumpin lehdistötilaisuutta nähnyt, joten luulin, että joudumme seuraamaan kaikki toimittajien kysymykset. Onneksi niin ei käynyt, vaan siinä vaiheessa, kun Trump oli puhunut ja kertoi, että varapresidentti Pence jatkaa, niin lähetys siirtyi takaisin kisaan. Jipii! Loppu nähtiin siis mukavasti.

Kisa oli jännittävä, mutta yllättävä maaliin saakka

Naisissa kuuden parhaan joukossa oli lopulta vain yksi todella tunnettu nimi eli neljänneksi sijoittunut Des Linden. Varsinaisesti mitään loppukiriä kisapaikoista ei syntynyt, vaan sijat olivat melko selvät. Flagstaffissa yhdessä harjoitelleet Hokan Tuliamuk ja Sauconyn Seidel pääsivät muista karkuun ja lopulta Tuliamuk jätti Seidelinkin. Kolmanneksi tuli Kipyego Niket jaloissaan, joka puolestaan onnistui pitämään lopussa nousseen Lindenin takanaan selvällä erolla. Koko tämä olympialaisiin selvinnyt kolmikko oli yllätys ja sisälsi kaksi urheilijaa, jotka ovat syntyneet Keniassa ja tulleet Amerikkaan opiskelemaan. Taisi olla se Tuliamuk, jolla on peräti 31 sisarusta ja kaikki nämä palkintorahat auttavat parantamaan niiden elintasoa. Seidel puolestaan juoksi ensimmäisen maratoninsa. Hän oli ollut hyvä juoksija yliopistossa, mutta kärsinyt sen jälkeen ongelmista kuten syömishäiriöstä. Nyt homma taas toimii ja vaikkei hän olekaan mikään ammattilainen varsinaisesti, vaikka hänellä onkin Sauconyn kanssa sopimus, vaan tehnyt kahta työtäkin juoksun lomassa, niin kyseessä on kuitenkin lahjakas juoksija. Kipyego oli ehkä tunnetuin nimi näistä kolmesta ja vähiten yllättävä, mutta itse odotin silti vähän eri juoksijoita olympiajoukkueeseen.

Miehissä Rupp oli selvä voittaja. Ajattelin, että Korir olisi varmasti toinen juoksija kisajoukkueessa, sillä hän juoksi joku aika sitten niin vahvan 2.07 maratonin, mutta hän ei kestänyt, vaan tuli neljänneksi. Tiesin, että osa tulee floppaamaan ja minusta nyt voisi olla se kerta, jolloin Ward epäonnistuu, joten en veikannut häntä joukkueeseen, vaikka lähes kaikki pitivät miestä vahvana. Hän putosikin aikaisin ja oli väliajoissa jossain 25-30 sijan paikkeilla. Sen sijaan yllättäjä otti hänen roolinsa. Kärkiviisikon takaa noussut Jake Riley juoksi rohkean, mutta järkevän kisan, mikä johti 2. sijaan. Mies oli ollut vammojen takia 3 vuotta kilpailematta ja hänelle oli tehty myös se Haglundin kantapääleikkaus. Tuon jälkeen hän oli juossut viime syksynä Chicagossa 9. sijalle ajalle 2.10, mutta mies ei ollut kuitenkaan mikään iso nimi. Hän oli muuttanut Boulderiin hankkimaan yliopistosta maisterintutkinnon ja juoksi paikallisen seuran väreissä ilman mitään sponsorisopimusta kenkävalmistajan kanssa. Vasta kisaa edeltävänä päivänä hän teki päätöksen lähteäkö kisaan Niken Vaporflyilla vai kaikille kilpailijoille jaetuilla uusilla Alphaflyilla, millä hän ei ollut juossut ollenkaan. Mies päätyi jälkimmäisiin. Kolmannen sijan puolestaan otti ikänsä puolesta suuri yllättäjä, kun somalialaistaustainen Abdi juoksi joukkueeseen ja pääsi peräti viidensiin olympialaisiinsa. Kaikkinensa kisa oli todella yllätyksellinen.

Mitä jäi käteen? Nike on tehnyt lajille hyvää

Yllätyksellisyys ja tuo, että saatiin mahtavia tarinoita kuten Riley ja Seidel, jotka olivat jo melkein luovuttaneet juoksun suhteen, mutta nousseet takaisin ja pääsivät olympialaisiin, tekivät tuosta illasta hienon. Lisäksi täytyy aivan rehellisesti sanoa, että onhan Yhdysvalloissa huikea maratontaso. Ei ehkä ajallisesti ihan sitä, mitä Japanissa on, mutta siellä oli kuitenkin melkein 50 miestä ja vajaat 30 naista, jotka kilpailivat kärkisijoista ja moni suosikki jäi aivan statistin rooliin. Tuo kertoo siitä, että laji elää ja voi hyvin. Katujen varrella oli aivan uskomattoman paljon yleisöä ja korviahuumaava meteli, vaikka kyse oli vain karsinnasta.

Minusta tuo osoitti sen, että maraton elää todella suurta buumia juuri nyt ja minusta se on pitkälti Niken ansiota. Toki yliopistojärjestelmä tuottaa juoksijoita, mutta panostus Breaking2-projektiin ja kenkäteknologiaan tuottaa paitsi parempia aikoja, niin tuo myös lisää rahaa lajiin ja ennen kaikkea nostaa juoksun kaikkien lehtien sivuille ja televisiokanavien huomioon. Tämä saa ihmiset kiinnostumaan lajista ja tekee paljon hyvää kestävyysjuoksulle. Maraton ei ole todellakaan näivettymässä kuten Suomessa lehdet antavat ymmärtää. Erona on vain se, että Amerikassa on tehty hyvää työtä ja Suomessa samaan aikaan SUL on paskonut housuun.

Vaikka lajin ympärillä on skandaaleja kuten dopingongelmia ja muita epäkohtia, niin kun verrataan muihin lajeihin, voidaan todeta, ettei mikään muukaan laji ole täysin puhdas ongelmista. Kokonaisuutena voisikin sanoa, että maraton on cool ja voi hyvin. Jännittävyydeltään tuollainen tasainen kilpailu, jossa ei tiedä, miten tulee käymään, koska menestykseen kykeneviä urheilijoita on paljon, on huikeaa viihdettä. Jos verrataan johonkin formulaan tai maastohiihdon maailmancupiin, niin ei niistä voida edes puhua samana päivänä. Maraton on cool ja voi hyvin.

Tämän opin henkilökohtaisesti

Juoksufoorumilla ja vastaavissa paikoissa painotetaan sitä, ettei huippujen harjoittelusta kannata ottaa oppia, kun ei itse ole huippu-urheilija. Minusta tuo on täyttä paskapuhetta. Jos ei ole samalla tavalla ammattilainen kuin joku Kipchoge, niin mitä sitten. Tuollakin kolmen parhaan joukkoon sijoittui juoksijoita kuten Riley tai Seidel, jotka eivät olleet ammattilaisia. Olisiko se pitänyt olla niin, ettei heidänkään olisi pitänyt tehdä ammattimaista harjoittelua, kun eivät ole kipchogeja. Minusta juuri nimen omaan parhaiden harjoittelusta pitää ottaa oppia, eikä mistään foorumin hölkkääjistä. Kyllähän parhaiten menestyneet ja heidän valmentajansa parhaiten tietävät, mikä johtaa menestykseen verrattuna siihen, että kuuntelisi jotain ihan pilipalityyppejä.

Toki voidaan sanoa, että Rileykin oli jo vuosia sitten 28 minuutin kympin juoksija, joten tausta on eri, mutta niin on tavoitekin. Siinä missä hän hakee jotain 2.07 maratontulosta, niin itselläni tavoitteet ovat yli 40 minuuttia hitaampia. Niinpä kun teen vastaavia harjoituksia, niin säädän toki sitä intensiteettiä. Vauhdit ja muut pitää pystyä peilaamaan siihen tavoitteeseen, mutta ei se niin pidä olla, etteikö voisi edes yrittää, kun ei ole nuoruudessaan kilpaillut juoksussa. Suomessa juoksukoulut, seurojen valmennukset ja kaupalliset palvelut vetävät kaiken läskiksi ja järjestävät pelkkää pellemeininkiä. Kyllähän se pitäisi olla vakavasti otettavaa kestävyysurheiluvalmennusta, vaikkei taustaa olisikaan. Pitää katsoa tulevaisuuteen, eikä siihen menneisyyteen. Tehdä paras mahdollinen tulos tulevaisuudessa, eikä luovuttaa jo lähtötelineissä. Tuo on se suurin oppi. Erittäin inspiroivaa ja antaa itsellenikin ihan uudella tavalla taas uskoa. Aion tehdä mm. yhden Rileyn pitkisharjoituksen hyvinkin pian.

Toivottavasti koronavirus ei peru olympialaisia, sillä nyt on todella mielenkiintoiset kisat tulossa ja maraton on oikeasti uskomattoman jännittävä laji seurata ja hieno laji kilpailla.