Koronaeristys – nyrjäytin nilkkani

Turvonnut nilkka aamulla

Eilen oli ensimmäinen päivä himassa ja toinen päivä ilman juoksumattoa ja se johti heti loukkaantumiseen, minkä vuoksi en pysty tänään juoksemaan. Aamu oli alkanut vielä ihan hyvin. Kävin juoksemassa Seurasaaren ympäri ja keli oli ihan jees. Ainoa ongelma oikeastaan oli se, että tiistaina Otaniemestä hakemani halpisfillarin ajoasento oli ilmeisesti ollut huono tai sitten kun on pienet pyörät, niin sitä haluaa polkea turhan raskaalla vaihteella. Yhtä kaikki, takareidet olivat jumissa, mikä haittasi eilisaamun lenkkiä. Polvitaipeessa tuntui kovan oloinen möykky. Niinpä aamun lenkin keskari oli vain jotain 5.30 min/km. Illalla oli tarkoitus juosta kovempaa.

Sade pilasi kaiken

Alkuperäinen ajatukseni oli juosta Espooseen ja kiertää Baltsu 8K-reitillä joku pikkaisen reippaampi puolipitkä, mutta kun keli meni ihan hirveäksi, päätin että siirtäisin sen lenkin tälle päivälle. Olin saanut aamulla sellaisen idean, että kaivaisin esiin vanhat Niken Zoom Elite 9:t ja juoksisin niillä Seurasaareen, koska ne ovat kevyet ja koska niin iso osa matkasta on hiekkatietä. Jalkani siis kestäisivät hyvin ja voisin kokeilla kulkisiko aamulenkki kevyemmin kuin Vomeroilla. Se lenkki piti tehdä tänä aamuna, mutta kun keli olikin huono, niin päätin sisulla lähteä tekemään tuon lenkin jo illalla. Ehtisin tehdä sen ennen pimeän tuloa ja voisin katsoa olisiko vauhti parempaa kuin aamulla. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli kohtalokas virhe. Jos olisin pidättäytynyt alkuperäisessä suunnitelmassa, mitään ei olisi tapahtunut.

Aina jossain törröttää joku kivi

Aamulenkillä tunnelmat olivat vielä hyvät

Täytyy todeta, että Suomessa noiden kävelyreittien hoito on retuperällä. Jenkeissä jopa polkuja hoidetaan niin, että niistä pidetään kaikki rikkaruohot ja risut poissa, täällä ei kiinnosta, onko kiviä tai mitä häiritsemässä. Kun käsi meni poikki, niin kaaduin krokettiportiksi muuttuneeseen puunjuureen, sillä sieltä alta oli kadonnut maa. Sen vielä ymmärtää, koska se oli metsää, kävelytien ulkopuolella, tosin sellaisella polulla, joka on yleisessä käytössä, mutta näihin puoliksi esillä oleviin kiviin törmääminen on erikoista.

Viime vuonna kompastuin kolmesti kiveen, joka oli kävelytiellä. Kerran Larussa, kerran Otaniemessä ja kerran toisessa paikassa Larussa. Tämä viimeinen Lauttasaaren tapaus oli se, joka sai polveni pahasti rikki ja tulehtumaan, mistä seurasi kaikkinensa kolmen kuukauden ongelmat. Kerran siellä aika lähellä kävi myös niin, että astuin tuollaisen kiven päälle ja jalka kääntyi vähän mutta se pysähtyi sellaiseen uraan, joten nilkkani tuli niin vähän kipeäksi, että pystyin juoksemaan seuraavana päivänä. Nilkka oli vähän voimaton pari viikkoa, jos piti tehdä jotain yhdellä jalalla, mutta pystyin juoksemaan.

Seurasaaren kivi

Eilen oli tosiaan taas sellainen keli, että satoi, mikä vähensi näkyvyyttä ja kun silmälasini menivät ihan humuun, en oikein nähnyt ollenkaan maan pintaa. En tiennyt, että sillä on väliä, koska en olisi menossa minnekään metsään, vaan juoksisin saman reitin kuin aamulla. Sitten kun menin Seurasaaren sillan yli ja olin kääntymässä talon viereltä oikealle, niin astuin keskellä reittiä vahingossa puoliksi törröttävän kiven päälle ja jalkani muljahti sivulle. Minulla on sellainen käsitys, että se olisi kääntynyt oikealle ulospäin, mutta jälkeenpäin kun asiaa mietin, en ole satavarma asiasta. Se ei kääntynyt kokonaan ympäri, vaan hyppäsin nopeasti seuraavaan askeleeseen, mutta kuitenkin lähes 90 asteen liike siihen tuli. Tunsin heti kipua, mutta se oli ihan ookoo. Jollain vakaammalla kengällä kuten Hoka Cliftoneilla tuota ei olisi ehkä päässyt edes tapahtumaan, vaan sille epätasaiselle alustalle kiven päälle astuessa jalka olisi saattanut pysyä suorassa, mutta kun nuo Zoom Elitet ovat kisakenkämaiset ja kapeat, niin ne kääntyvät tuollaisessa tilanteessa helpommin. Ne eivät varsinaisesti siis ole mitkään polkukengät, mutta kun sen reitin piti olla ihan turvallinen.

Illalla kipu vaihteli

Kävin lenkin jälkeen kaupassa. Sen jälkeen kävin suihkussa ja päätin, että kyllähän siihen kannattaa jääpussi laittaa. Nilkka ei ollut erityisemmin turvonnut, mutta sitä jomotti. Laitoin jäitä ja pidin niitä siinä aika pitkän aikaa. Tuon jälkeen kokeilin jalkaa ja huomasin, että se oli kivuton oleskellessa ja kävellessä tasapohjalla. Sen sijaan jos taivutin jalkaa eteen tai jos se pääsi kääntymään sivulle, tuli melko voimakas kipu.

Muutos tapahtui, kun päätin laittaa siihen yöksi Icepoweria. Ei mennyt kauaa, kun alkoi aivan helvetinmoinen kipu, tuo oli jotain 5 tuntia sen jälkeen kun olin tullut kotiin. Hain uudestaan kylmäpakkauksen (onneksi niitä on pakastimessa useampia) ja painelin sitä nilkkaa. Silloin piti ottaa myös Burana. Kun menin nukkumaan, asetin jalan alle kaksi tyynyä, mutta tunne oli sellainen, ettei se hyvin tule päättymään, koska kipu oli aika kova, vaikka jalka olisi liikkunut vain vähän.

Aamulla tilanne on parempi

Terve nilkka aamulla

Nukuin aika hyvin yli 8 tuntia nähden välillä unia ja pari kertaa heräten. En tiedä johtuiko nilkasta vai siitä, että aamulla paistoi aurinko jostain verhonraosta, mutta heräsin hikisenä. Suuri kipu oli sen sijaan poissa. Siinä tuntuu pientä kipua, jalka on vähän jäykempi kuin illalla, mutta tasapohjalla astuessa pystyn kävelemään suht normaalisti. Se ei silti tarkoita, että pystyisin nyt juoksemaan. Kipupisteitä on oikeastaan kaksi. Luun alapuolella lähellä jalkapohjaa ja toinen luun päällä vähän etupuolella.

Saa nyt nähdä miten kauan tässä menee. 2013 pari viikkoa ennen HCM:ää nilkka taipui paljon pahemmin ja se turposi melko paljon, mutta silloin tuli vain neljä päivää taukoa juoksusta. Niinäkin päivinä pystyin juoksemaan altaassa eli tekemään vesijuoksua. Niinpä sillä ei ollut mitään vaikutusta kisaan. Nyt altaaseen ei koronan takia pääse. Täytyy kokeilla jotain pyöräilyä ja katsoa onko se mahdollista. Ulkona on nimittäin aivan mieletön auringonpaiste, joten ei sitä viitsisi nyt sisälläkään olla ihan koko päivää. Etätouhussa on nimittäin vaarana tulla ihan mökkihöperöksi, jos ei ulkoile. Siitäkin on joskus kertynyt kokemusta. Pahimmillaan se johti siihen, että saatoin olla niin monta päivää putkeen sisällä, ettei enää tehnyt mieli mennä ulos, vaikka takki oli jo päällä.

Vomeroista tuli eilen iltapäivällä kirjoitettua 500 km raportti, koska niissä on nyt mittarissa 519 km ja se piti julkaista tänään, mutta parempi näin, että kerron tänään kuulumiset ja raportoin vammasta. Huomenna voidaan palata lenkkareihin.

Kokonaisuutena voisi sanoa, että ulkojuoksun varassa oleminen on paskaa. Ensinnäkään ei pysty noissa olosuhteissa tekemään kovia harjoituksia ja tulee vammoja. Juoksumattoa on ikävä.