Nike Vomero 14, 500 km – lujaa Nike-laatua

Joskus oli muotia sanoa, etteivät Niken kengät kestä. On toki voinut niin ollakin joidenkin mallien osalta, mutta kyllä minusta peruslenkkarit kuten Pegasukset ovat kestäneet hyvin. Näiden Vomeroiden osalta voidaan sanoa, että nämä ovat kyllä sellaiset järkäleet, ettei niitä rikki saa juostua. Kestävyys on siis 500 km perusteella todella kohdallaan. Nyt kun minulla on niitä kaksi paria, niin tässä vaiheessa siirrän tämän parin kevyille lenkeille ja otan uuden parin käyttöön pitkiksille.

Parhaimmillaan yleislenkkarina

Nyt kun 500 km takana ja tossu on kestänyt todella hyvin, voi jo sanoa, ettei tämä ole erinomainen oikein millään osa-alueella, mutta todella hyvä peruslenkkari. Air Zoom ja React yhdessä takaavat riittävästi vaimennusta, vaikka olisi kuinka rankkoja viikkoja kilometrien osalta tai vaikka juoksijalla olisi vähän enemmän elopainoa. Tätä kirjoitettaessa näillä kengillä on juostu 519 km ja päkiän alla oleva tyyny tuntuu edelleen omaavan aika lailla vaimennusta. En siis ole havainnut ollenkaan sellaista, että kengät olisivat muuttuneet hitaammiksi tai vaimennus heikentynyt, mutta toisaalta nämä eivät koskaan niin nopeat olleetkaan. Ehkä nyt kun otan ne toiset käyttöön, niin voin verrata, onko uudempi pari millä tavalla parempi verrattuna kuluneeseen. Se on siinä mielessä hyvä, että loppuraportissa voin kertoa kokemuksia suhteessa kengän kilometreihin.

Huikea talvikenkä, mutta sateella huono

Näiden kenkien heikkous on se, että etuosa on kuuma, jos lämpötila on korkea. Kokeilin juosta näillä pidempää lenkkiä matolla aiemmin ja huomasin, että vaikka nämä sopivat sinne ihan eri tavalla kuin vaikkapa Cliftonit kun vaimennus ei ole niin pehmeä ja kenkä on jämäkkä ja tasapainoinen, niin etuosan kuumuus tekee olosta epämukavan 1,5 tunnin jälkeen. Samoin elokuun helteissä tehty pitkis Gumbostrandiin osoitti sen, että vuorattu etuosa alkaa olla melko kuuma 20 kilsan jälkeen. Toisaalta sama ominaisuus tarkoittaa sitä, että nämä kengät ovat ainakin puolet vuodesta eli syksystä kevääseen erinomaiset ulkolenkkeilyyn. Talviaikana lenkkivauhdit pitkiksillä ovat yleensä vähän matalammat ja kelit viileitä, joten toimii erinomaisesti. Siihen kun lisätään tämä väritys, joka ei jostain syystä mene samalla tavalla nuhruiseksi kuin monet mustat lenkkarit menevät kuraantuessaan, vaan on yhä aika hyvännäköinen, niin nämä ovat oikeasti kyllä todella hyvät talvikengät yhdellä varauksella.

Sadekelillä nämä nimittäin toimivat huonosti. En nyt tarkoita kevyttä tihkusadetta tai jotain kuuman kesäkelin sadetta, vaan reilua vesisadetta viileällä kelillä. Huomasin tuon erityisesti jouluaattona, kun satoi oikein rankasti ja varpaani alkoivat todenteolla palella. Se etuosa kastuu jotenkin aika tavalla näissä kengissä sateella ja voi tulla oikeasti kylmä. Tänä talvena on ollut pari kertaa sellainen tilanne, että olen toivonut, että minulla olisi Shield-kengät tuon syyn vuoksi eli ihan kovimmilla helteillä en välttämättä käyttäisi näitä, enkä silloin jos on kylmä, mutta sataa rankasti.

Tuleeko Vomero 15 ikinä?

Faceliftmalli

Nike teki Vomero 14:aan faceliftin tämän vuoden alussa, iltti muutettiin. Nyt se on selvästi korkeampi ja pehmustetumpi, sillä se alkuperäinen ratkaisu aiheutti joillekin ongelmia. Jos jalka on tuosta nilkan etupuolelta paksu tai jos haluaa vetää nauhat todella kireälle, saattoi huomata, ettei kenkä sovi itselle. Niinpä vaikka Vomero 14 esiteltiin jo marraskuussa 2018, niin nyt ei tullut vielä uutta mallia, vaan tämä uudistettiin. On epäselvää vielä tässä vaiheessa tuleeko syksyllä uusi Vomero 15 vai ajatteleeko Nike, että uusi React Infinity Run Flyknit ja tuleva Pegasus 37 palvelevat kaikkia asiakkaita. Vomero on ollut aina vähän vaikeasti myytävä malli ja nyt kun se uudistui nopeammaksi ja meni lähemmäs Pegasusta, niin herää kysymys, oliko se oikea ratkaisu vai eikö. Jos 15 tulee, niin sen täytyy olla todella paljon erilainen kuin Pegasus ja tarjota jotain sellaista, mitä React Infinity Run ei tarjoa. Viimeistään syksyllä näemme. Nyt on kuitenkin mahdollisuus ostaa uudistettua 14:aa (toki näitä vanhalla ratkaisullakin varustettuja on vielä myynnissä).