Ilo palasi juoksuun, viikko 114,7 km

En olisi tahtonut lähteä tänään lenkille. Keli oli ollut eilen kovin tuulinen ja mietin menisinkö tänään sisälle juoksemaan. En kuitenkaan jaksanut lähteä liikenteeseen. Nukuin aika myöhään, söin aamiaisen ja relasin. Katsoin mittariin, 1,9 astetta, pilvistä. Pakko sitä on silti lähteä ulos. Kello 13.30 laitoin lopulta oven kiinni ja lähdin taivaltamaan pitkistäni. Alku oli hankala. Jo …

Mainokset

1000 tosifania parempi kuin miljoona lukijaa

Olipa kerran mainos, jossa kerrottiin: miehille, jotka kulkevat omia polkujaan. Tämä meloja symboloi sitä. Täältä ikuisuuteen, omaa reittiä. On nimittäin olemassa teoria siitä, että luovan ihmisen on parempi tavoittaa 1000 tosifania kuin tavoitella miljoonaa mitäänsanomatonta seuraajaa. Silloin on autenttinen ja tekee juuri sitä omaa juttuaan. Juoksijana oman juttuni keskiössä on se, että yritetään aina parhaansa …

Baltsu vs. maailmanhuiput

Minusta tuntuu, että alan oppia harjoittelemaan. Esim. eilinen 21km ei tuntunut missään. Tuntuu, että tuollaista 4.30-5.00 min/km kevyttä voisi juosta mielin määrin. Syksyn takareisivamman jälkeen vauhtikestävyys oli kateissa ja kevytkin juoksu tuntui hieman työläältä. Nyt kun olen saanut muutaman vauhtitreenin alle, niin erityisesti kevyt juoksu sujuu kuin heinänteko. Tosin en henkilökohtaisesti tiedä, miten heinänteko sujuu, …

Parhaat juoksualustat

Kun puhutaan parhaista juoksualustoista, niin hyvin monet vannovat ns. dirt roadien nimeen. Alberto Salazar laittaa valmennettavansa juoksemaan pääasiassa sellaisella alustalla. Näin ollen esim. Mo Farah taivaltaa ison osan treeneistään tuollaisilla teillä. Kenialaiset harjoittelevat luonnostaan sellaisella alustalla. Se onkin hyvä alusta, sillä se ei ole liian kova, eikä liian pehmeä. Lisäksi sen ei tarvitse olla mäkinenkään. …

Rohkaisu: Door of inspiration

Tajusin, että tarvitsen jotain, mistä tiedän, mikä on tärkeintä ja mitä varten harjoittelen (kilpailut). Niinpä tein makuuhuoneen ovestani inspiraation seinän. Normaalisti ovi on auki, mutta tykkään nukkua ovi kiinni, joten joka ilta mennessäni nukkumaan ja joka aamu herätessäni näen, mitä olen nyt oveeni kiinnittänyt. Tein tämän installaation eilen eli Suomen 100-vuotispäivänä. Se on helppo siis …

Itsenäinen Suomi, itsenäinen Baltsu

Tänään Suomi täyttää 100 vuotta! Jokainen viettää itsenäisyyttä omalla tavallaan. Itse tein itsenäisen kevyen kympin lenkin Helsingin ydinkeskustassa. Yö oli vaikea. Tuntui, että treenin ja saunomisen jälkeen kroppa oli kuivunut johtuen siitä, etten juurikaan juonut, enkä ottanut mitään palauttavaa ruokaa tai juomaa sen jälkeenkään, niin kotiin tullessani olin aika poikki. Kuten eilen mainitsin niin virtsakin …

Treenivinkki Aktiaan ja varoitus

Ensin se varoitus. Baltsulla oli kusikin tämän treenin jälkeen verta, joten ihan nöösipoikien ei kantsi lähteä yrittämään. Klo 16 maissa tuli tieto, että keskivartalotunti on peruttu, mitä siis tekisin. VK:ta oli tarkoitus juosta, mutta mitä. Suurin ongelmani on mielestäni se, että kun en ole kevään jälkeen juossut kauheasti nopeata, niin vauhtikestävyys on kateissa, mutta myös …

Palauttavat lenkit

Tänään mainostetaan taas H10 ja HHM -tapahtumia, kun menen 30 minuutin core-tunnille tuo paita ylläni ja sen jälkeen teen jonkun vauhtitreenin, en tiedä vielä minkä. Eilinen palauttava lenkki sen sijaan on syytä käsitellä tai käsitelläänpä nyt kerralla koko palauttavan lenkin idea. Yksi seikka, joka herättää aika paljon erimielisyyttä juoksupiireissä, ovat palauttavat lenkit. Monet lehdet ja …

Valmentajasta ei ehkä ole mitään hyötyä

Olen ihmetellyt sitä, kun moni ihan tavallinen kuntoilija tai kilpakuntoilija hankkii valmentajan. Lähinnä olen miettinyt sitä epäsuhtaa mikä liittyy siihen ajankäytölliseen puoleen ja tarjolla olevaan korvaukseen. Jokainen ymmärtää, että huippu-urheilijoille löydetään valmentajia, sillä moni haluaa auttaa lahjakasta urheilijaa saavuttamaan potentiaalinsa. Saa siitä korvauksen tai ei. Sen sijaan mikä motivaatio kellään on käyttää valtavasti aikaa valmentaakseen …

Moenin tulos on erävoitto Baltsulle

Norjalainen Sondre Nordstad Moen juoksi eilen Euroopan ennätyksen 2.05.48 Fukuokan maratonilla Japanissa. Olosuhteet kilpailussa olivat erinomaiset: n. 14 astetta lämmintä, 55% ilmankosteus ja kevyt tuulenvire. Tuo Fukuokan maraton on nopea, mistä osoituksena mm. 1981 Rob de Castellan maailmanennätys 2.08.18 ja Etiopian Kebeden reittiennätys 2.05.18. Lisäksi Australian Robinson veti Moenin valmentajan mukaan puoleen matkaan paremmin kuin …